RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta (1.6.2017 - 31.7.2021)
Pöytäkirja 20.01.2021/Pykälä 7
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kuntaliiton suositus |
|
Asianro 133/01.02.01/2021 |
§ 7
Kunnallisen perhepäivähoidon kustannuskorvaus 2021
Tiivistelmä
Varhaiskasvatuksen johtaja Päivi Rantanen 12.1.2021:
Omassa kodissaan työskenteleville perhepäivähoitajille korvataan lapsen hoidosta aiheutuneet välittömät kustannukset Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES 2020 – 2021) perhepäivähoitajia koskevan liitteen 12 13 §:n (Perhepäivähoitajan kustannuskorvaus) mukaan Suomen Kuntaliiton kulloinkin voimassa olevan perhepäivähoidon kustannuskorvauksia koskevan suosituksen mukaisesti.
Omassa kodissaan työskentelevälle kunnalliselle perhepäivähoitajalle hyväksytään tulon hankkimisesta aiheutuneina menoina vähennykseksi työnantajan maksamat kustannuskorvaukset maksetun määräisenä ilman eri selvitystä. Kustannuskorvausten ulkopuolelle jäävät tulohankkimiskulut perhepäivähoitaja voi vähentää verotuksessa erillisen selvityksen perusteella.
Suomen Kuntaliitto suosittelee keskusteltuaan asiasta KT Kuntatyönantajien ja Julkisen alan unioni JAU:n kanssa, että kunnallisessa perhepäivähoidossa suoritetaan ajanna 1.1. – 31.12.2021 omassa kodissaan työskenteleville perhepäivähoitajille seuraavien yksikköhintojen pohjalta laskettuja kustannuskorvauksia. Korvausten on tarkoitus kattaa hoidosta hoitajalle aiheutuvat todelliset kustannukset. työnantaja voi halutessaan korottaa suosituksen mukaisia tasoja, mikäli se katsoo kustannuskorvauksen tason olevan riittämätön.
Suositus perhepäivähoidon kustannuskorvauksista vuodelle 2021:
aamiainen tai välipala tai iltapala, € 0,75 (ennen 0,74)
lounas tai päivällinen, € 1,77 (ennen 1,75)
muu kustannus, €/päivä 1,86 (ennen 1,84)
Kunnallisen perhepäivähoidon kustannuskorvaus on esitetty oheismateriaalina olevassa Kuntaliiton yleiskirjeessä 14/2020.
Koronapandemian aikana on perhepäivähoitajille syntynyt hygienia- ja turvallisuussuositusten johdosta lisäkustannuksia. Suositukset edellyttävät pintojen ja tilojen useammin toistuvaa ja perussiivousta tehokkaampaa puhdistusta ja siivousta. Myös käsidesien ja maksien hankinta aiheuttaa lisäkustannuksia.
Vuoden 2021 alusta perhepäivähoidon esimiehet toimittavat käsidesiä ja maskeja yhteistilauksena hoitajille. Lisääntyneiden kustannusten korvaamiseksi on yhdessä perhepäivähoidon esimiesten kanssa päädytty esittämään kohdan ”muu kustannus” korvauksen korottamista suosituksia suuremmaksi.
Varhaiskasvatuksen johtaja ja perhepäivähoidon esimiehet *** sekä *** esittävät seuraavaa:
aamiainen tai välipala tai iltapala, € 0,75
lounas tai päivällinen, € 1,77
muu kustannus, €/päivä 1,90 (ennen 1,84, suositus 1,86)
Korotus lisää muun kustannuksen menoja n.3€/hoitaja/kk Kuntaliiton suosituksia enemmän.
Oheismateriaali |
1 |
Kuntaliiton suositus |
Päätösehdotus Vs. Sivistysjohtaja Leena Laakso
Sivistyslautakunta päättää, että
kunnallisen perhepäivähoidon kustannuskorvaus maksetaan vuonna 2021 esityksen mukaisesti
Päätös
Sivistyslautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Sivistyskeskus, hallintopalvelut |
|
|
Helena Jämsen, Varhaiskasvatus |
|
|
Jenni Vähätupa, Varhaiskasvatus |
|
|
Maarit Seppänen, Varhaiskasvatus |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |