RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 21.10.2020/Pykälä 162
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 895/02.05.00/2020 |
§ 162
Maksuhyvitys varhaiskasvatuksen asiakasmaksusta tartuntalain mukaisen karanteenin ajalta
Varhaiskasvatuksen johtaja Päivi Rantanen 13.10.2020:
Varhaiskasvatuksen
asiakasmaksulain 1503/2016 mukaisesti varhaiskasvatusmaksu voidaan periä
enintään 11 kuukaudelta. Maksu peritään myös lapsen tilapäisen poissaolon
ajalta. Jos lapsi on sairautensa vuoksi pois varhaiskasvatuksesta yli kymmenen
päivää kalenterikuukauden aikana, peritään kuitenkin vain puolen kuukauden
maksu. Jos lapsi on pois sairaudesta johtuen koko kuukauden, ei maksua peritä
lainkaan.
Terveyden- ja
hyvinvoinninlaitoksen suositus karanteenin pituudesta on 12.10.2020 alkaen 10
päivää sekä omaehtoisen että viranomaisten määräämän karanteenin osalta. Jos
varhaiskasvatuksessa oleva lapsi joutuu viranomaisten määräämään karanteeniin,
ei asiakasmaksulain eikä sivistyslautakunnan 4.3.2020 § 33 hyväksymien
maksunmääräytymisperiaatteiden mukaisesti ole mahdollista antaa asiakkaalle
hyvitystä asiakasmaksusta.
Karanteeni on terveydenhuollon tartuntataudeista vastaavan viranomaisen määräämä eikä asiakas voi siitä poiketa. Tämän johdosta esitän, että terveydenhuollon viranomaisen määräämään karanteeniin joutuneen lapsen varhaiskasvatusmaksua ei peritä karanteenimääräyksen ajalta. Maksuhyvitys myönnetään niiltä päiviltä, jotka on merkitty karanteenimääräykseen ja jotka lapsi on tosiasiallisesti poissa varhaiskasvatuspalveluista. Tartuntatautilainmukaiseen karanteeniin liittyvä hyvityskäytäntö on voimassa 31.7.2021 asti.
Päätösehdotus Vs. Sivistysjohtaja Leena Laakso
Sivistyslautakunta päättää
- Myöntää hyvityksen varhaiskasvatuksen asiakasmaksusta, kun varhaiskasvatuspalvelujen piirissä olevalle lapselle määrätään tartuntatautilain mukainen karanteeni. Maksuhyvitys myönnetään niiltä päiviltä, jotka on merkitty lapsen karanteenipäätökseen ja jotka lapsi on tosiasiallisesti poissa varhaiskasvatuspalveluista. Maksuhyvityskäytäntö on voimassa 31.7.2021 asti.
Päätös
Sivistyslautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Varhaiskasvatus |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |