Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 15.06.2020/Pykälä 191

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 637/01.01.03/2020

§ 191

Kaupunginjohtajan tehtävien hoitaminen

 

 

Henkilöstöpäällikkö Jarmo Niitynperä:

 

Kaupunginjohtaja Ari Korhonen on irtisanoutunut tehtävästään 19.5.2020 ja hänen viranhoitovelvollisuutensa on päättynyt irtisanoutumisilmoituksen myötä samana ajankohtana. Kaupunginhallitus on hallintosäännön ja aiemman päätöksensä mukaisesti mukaisesti nimennyt kaupunginjohtajan sijaiseksi keskusten johtajia. Koska kaupunginjohtajan ja keskusten johtajien tehtäväkenttä on laaja, on kaupunginjohtajan tehtävien hoitamista suunniteltu jaettavaksi sijaisuuden aikana seuraavasti:

 

Tekninen johtaja Antti Korte

 

Kaupunginjohtajan sijaisena kaupunginjohtajan vastuutehtävistä

-          kaupunginhallituksen esittelijä

-          kaupunginjohtajan johtoryhmän puheenjohtaja

-          maankäytön, rakentamisen, kaupunkisuunnittelun ja asumisen tehtävät

-          E 18 hankkeen tehtävät

 

Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

 

-          Pandemia -johtoryhmän puheenjohtaja

-          Maakunta- ja sote -uudistuksen tehtävät

 

Konsernihallintojohtaja Sanna Häkli

 

-          Kaupunginhallituksen konsernijaoston esittelijä

-          Kaupunginhallituksen taloustyöryhmän jäsen yhdessä Kortteen kanssa

 

Elinvoimapäällikkö Samu Mattila

 

-          Elinkeinoelämään liittyvät tapaamiset ja kehityshankkeet

-          Turun Seudun Kehitys Oy:n toimitusjohtajana varmistaa kaupunginjohtajan sijaiselle tarvittavat tiedot (TSK:n hallitukseen ei nimetä edustajaa tässä vaiheessa).

 

Vs. Kaupunginlakimies Sari Vahtera

 

-          Omistajaohjaukseen ja jäsenyhteisöihin liittyvät valmistelut, lukuun ottamatta TSV:n välimiesoikeudenkäyntiin liittyviä asioita.

 

Hallintopäällikkö Anne Rantala

 

-          Tukee konsernihallinnon toimintaa mm. laatimalla sisäisen valvonnan ohjeen

-          Toimii teknisen johtajan sijaisena talouteen, hallintoon sekä henkilöstöön liittyvissä asioissa

 

Maankäyttöpäällikkö Outi Pekkala

 

-          Toimii teknisen johtajan sijaisena

 

Kaupunginjohtajan tehtäväkohtainen palkka on tällä hetkellä 8 819,37 €/kk, jonka lisäksi tulee puhelinetu ja vuosisidonnaiset lisät. Tehtävävastuiden mukaisesti kaupunginjohtajan ensimmäisenä sijaisena toimivalle Antti Kortteelle suoritetaan tehtäväkohtaiseen palkkaan 20% korotus ja edellä mainituille muille viranhaltijoille esitetään 10 % € tehtäväkohtaisen palkkauksen korotus kaupunginjohtajan viranhaun ajaksi.

 

 

Päätösehdotus                           Vs. kaupunginjohtaja Juha-Pekka Lehmus

 

Raision kaupunginhallitus päättää:

 

1.       Tekninen johtaja Antti Korte toimii kaupunginhallituksen päätöksen 12.2.2018 § 52 mukaisesti kaupunginjohtajan ensisijaisena sijaisena 20.5.2020 lukien ja siihen asti, kun uusi kaupunginjohtaja aloittaa viran hoidon. Hänelle suoritetaan tältä ajalta 20 %:n suuruinen tehtäväkohtaisen palkan korotus, jonka lisäksi hänellä on puhelinetu.

 

2.       Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandbergille, konsernihallintojohtaja Sanna Häklille, elinvoimapäällikkö Samu Mattilalle, vs. kaupunginlakimies Sari Vahteralle, hallintopäällikkö Anne Rantalalle ja maankäyttöpäällikkö Outi Pekkalalle suoritetaan 10 % suuruinen tehtäväkohtaisen palkan korotus yllä mainittujen tehtävien hoitamisesta kaupunginhallituksen päätöksestä lukien ja siihen asti, kun uusi kaupunginjohtaja aloittaa viran hoidon.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Vs. kaupunginjohtaja Antti Korte, sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg, konsernihallintojohtaja Sanna Häkli ja vs. kaupunginlakimies Sari Vahtera poistuivat esteellisinä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Esteellisyyden peruste hallintolain 28 § 1 mom. 1 kohta (osallisuusjäävi).

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastettiin heti.

 

 

Tiedoksi

 

Sari Vahtera, Konsernihallinto

 

 

Samu Mattila, Konsernihallinto

 

 

Sanna Häkli, Konsernihallinto

 

 

Antti Korte, Tekninen keskus

 

 

Juha Sandberg, Sosiaali- ja terveyskeskus

 

 

Anne Rantala, Tekninen keskus, talous- ja hallintopalvelut

 

 

Outi Pekkala, Maankäyttöpalvelut

 

 

palkat

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa