RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta (1.6.2017 - 31.7.2021)
Pöytäkirja 20.05.2020/Pykälä 85
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 563/12.02.03/2020 |
§ 85
Raision lukion lukuvuoden 2019-2020 lakkiaisten järjestäminen
Sivistysjohtaja 15.5.2020:
Lakkiaisten järjestäminen ja sen ajankohdasta päättäminen on koulutuksenjärjestäjän päätettävissä.
Valtioneuvosto voi kieltää kokoontumisen koronatilanteen mukaan. Kuntaliitto on antanut eri osapuolia kuultuaan suosituksen, että lakkiaiset järjestettäisiin perjantaina 28.8. tai lauantaina 29.8. Alueen rehtoreiden kesken on päädytty yhteiseen näkemykseen siitä, että tuo lauantai on parempi, koska kodeissa on varmasti helpompaa järjestää juhlat lauantaina perjantai-illan sijaan. Näin ollen esitetään muutosta lukion työaikoihin. Raision lukion työpäiväksi lisätään lauantai 29.8., jolloin järjestetään lakkiaisjuhla. Lukiolle annetaan lupa pitää vastaavasti yksi työpäivä vapaana opetuksen järjestämisen kannalta parhaaksi katsomanaan päivänä.
Mikäli Valtioneuvosto kieltää kesän aikana elokuussa toteutettavat kokoontumiset tai isot juhlatilaisuudet, lakkiaiset järjestetään syksyllä valmistuvien kanssa samassa tilaisuudessa 4.12.2020 itsenäisyysjuhlan yhteydessä. Tällöin lukio toimii jo päätettyjen työaikojen mukaisesti.
Päätösehdotus Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus
Sivistyslautakunta hyväksyy lukion lakkiaisten siirtämisen keväältä elokuulle. Lukuvuoden 2019 – 2020 lakkiaisten päivämäärä Raisiossa tulee olemaan 29.8.2020. Raision lukion työpäiväksi lisätään samalla lauantai 29.8 ja lukiolle annetaan lupa pitää yksi työpäivä vapaana opetuksen järjestämisen kannalta parhaaksi katsoman päivänä.
Päätös
Sivistyslautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |