RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 22.04.2020/Pykälä 48
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 318/02.02.02/2020 |
§ 48
Sivistyslautakunnan käyttötalouden toteutuma 3/2020
Talouspäällikkö Esa Ilanti 14.4.2020:
Talousarvion sitovuus määräytyy lautakunnittain siten, että sitovia lukuja ovat lautakunnan ulkoiset kokonaistulot, kokonaismenot ja netto. Lautakunta voi suorittaa muutoksia palvelualueiden välillä. Tili- ja vastuuvapauden edellyttämä sitovuus muodostuu toimintakatteesta (nettobudjetti).
Lautakunnat laativat hyväksytyn talousarvion perusteella yksityiskohtaisen käyttösuunnitelman palveluittain. Käyttösuunnitelman sisällöstä ja siihen tehtävistä muutoksista päättää lautakunta. Työllisyysmäärärahamuutokset ja koululaisten kesätyövarauksen jakamiseen liittyvät muutokset jaetaan keskuksille talousjohtajan hyväksymänä (TAM2020).
Talousarvion toteutumista seurataan toimielimissä kuukausittain. Kaupunginvaltuustolle laaditaan talouden toteutuman raportti maaliskuun lopun, kesäkuun lopun sekä syyskuun lopun tilanteesta.
Talousarviota ja sen määräyksiä on noudatettava toiminnassa. Tilivelvolliset vastaavat vastuualueidensa taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta. Tilivelvollisten viranhaltijoiden on valvottava, että vastuualueen toiminnassa noudatetaan hyväksyttyä talousarviota ja käyttösuunnitelmaa sekä niihin liittyviä tavoitteita. Toimintaa ja taloutta tulee sopeuttaa siten, että asetetut tavoitteet on mahdollista saavuttaa. Mikäli on ilmeistä, ettei asetettuihin tavoitteisiin päästä, tulee tieto asiasta saattaa toimielinkäsittelyyn siten, että valtuusto voi päättää talousarvioon sisältyvien määrärahojen ja tavoitteiden muutokset. Pienten määrärahamuutosten (esim. hankeavustukset) vuoksi ei tehdä talousarviomuutosta, ellei ole oletettavissa, että muutos voi vaikuttaa tili- ja vastuuvapauden perustana olevan toimintakatteen muodostumiseen.
Sivistyslautakunnan ulkoiset toimintakulut 29.2.2020 olivat n. 5,2 M€ toteutumisprosentin ollessa 15,7 % (ulk. ja sis. 6,6 M€, 15,6 %). Toimintatuloja kertyi n. 1,0 M€ toteutumisprosentin ollessa 32,1 % (ulk. ja sis. 1,0 M€, 31,8 %), toimintakate oli 4,2 M€.
Talousarvion mukaisen laskennallinen toteutuman tulisi olla n 16,7%.
Vielä helmikuussa varhaiskasvatuksen maksutuotot olivat toteutuneet talousarviota paremmin toteutuma 18,6 %.
Maaliskuun toteutumat 14.4.2020 tilanteen mukaan olivat seuraavat, ulkoiset toimintakulut n. 7,8 M€ toteutumisprosentin ollessa 23,5 % (ulk. ja sis. 10,1 M€, 23,7 %). Toimintatuloja kertyi n. 1,2 M€ toteutumisprosentin ollessa 37,3 % (ulk. ja sis. 1,2 M€, 36,9 %), toimintakate oli 6,6 M€.
Maaliskuun osalta varhaiskasvatusmaksuja (täydet poissaoloviikot) hyvitettiin jo osaltaan 16.3. alkaen.
Laskennallisen toteutuman tulisi olla maaliskuussa 25 %.
Oheismateriaali |
1 |
Talousarvion toteutuma 02/2020 ulkoinen.pdf |
|
2 |
Talousarvion toteutuma 02/2020 ulkoinen ja sisäinen.pdf |
|
3 |
Talousarvion toteutuma 03 /2020 ulkoinen.pdf |
|
4 |
Talousarvion toteutuma 03/2020 ulkoinen ja sisäinen.pdf |
Päätösehdotus Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus
Sivistyslautakunta merkitsee helmi- ja maaliskuun 2020 käyttötalouden toteutuman tiedokseen.
Päätös
Sivistyslautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Kaupunginvaltuusto |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |