Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 24.02.2020/Pykälä 22

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Kaupunginhallitus

§ 41

10.2.2020

 

 

Asianro 983/00.01.02/2018

§ 22

Hyvinvointikertomuksen raportointi

 

Päätöshistoria

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 5.2.2020 6 §

 

Johtava asiantuntija Arja Iho 29.1.2020:

 

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on kunnan lakisääteinen velvollisuus. Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin sekä toteutettuja toimenpiteitä, joilla vastataan kuntalaisten hyvinvointitarpeisiin. Kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä on raportoitava valtuustolle vuosittain, minkä lisäksi on kerran valtuustokaudessa valmisteltava laajempi hyvinvointikertomus. Raporttiin sisältyy kaupungin elinvoimaisuutta ja väestön hyvinvointia kuvaavia indikaattoreita. Indikaattoreihin on valittu vertailukunniksi Raision lähikunnat Kaarina, Lieto, Naantali ja Turku, Tampereen kehyskunta Nokia sekä Varsinais-Suomi ja koko maa.

 

Raisiossa lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointiin on vastattu vuonna 2019 lisäämällä oppilashuollon resursseja ja aloittamalla palveluverkkoselvitys, millä tähdätään lasten tasapuoliseen ja hyvään palvelutasoon sekä sujuvampaan siirtymiseen kouluasteelta toiselle. Myös yhteistyötä sivistyskeskuksen ja sosiaali- ja terveyskeskuksen välillä on tiivistetty oppilashuollon ohjausryhmässä, hankkeiden avulla ja lisäämällä vuoropuhelua.

 

Työikäisen ja ikääntyvän väestön osallisuutta parannettiin vuoden 2019 helmikuussa avatulla Olkkari-toiminnalla kaupungin keskustassa. Olkkari on avoin kohtauspaikka kaikille kuntalaisille, jossa voi tavata ihmisiä, lukea lehtiä, saada neuvontaa niin eri palveluista kuin esimerkiksi digiohjausta. Olkkarissa on eri teemoihin painottuvia tapahtumia ja asiantuntijatapaamisia. Toimintaan on lisätty myös kokemusasiantuntijan vetämiä päihderyhmiä ja asiakkaan niin halutessa myös henkilökohtaista päihteiden käyttöä ehkäisevää ohjausta. Olkkari saavutti nopeasti laajan suosion. 1.2. - 31.12.2019 Olkkarissa toteutui 14 466 asiakaskäyntiä, joista 12 538 virka-aikana ja 1928 virka-ajan ulkopuolella. Keskimäärin kävijöitä oli 63/päivä. Kävijät painottuivat iältään +65-vuotiaisiin (61,48 %), naisiin (70 %), peruskoulun (47,54 %) tai ammatillisen tutkinnon suorittaneisiin (36,07 %) ja eläkkeellä oleviin (73,23 %).

 

Jokelan päiväkeskuksen toiminta muutettiin vuoden 2019 loppupuolella avoimesta kohtauspaikasta sosiaalitoimen asiakkaiden ohjatuksi toimintapaikaksi, jonne tullaan palvelutarpeen arvioinnin ja asiakassuunnitelman laatimisen jälkeen sosiaalihuoltolain mukaisella päätöksellä. Päiväkeskuksessa on sekä avointa toimintaa että ryhmiä. Toimintaa ohjaavat vahvasti arvot ihmisen itsemääräämisoikeudesta, toisten kunnioituksesta, syrjimättömyydestä ja vapaaehtoisuudesta. Asiakaskäyntejä on kirjattu lokakuusta 2019 alkaen. Kävijöitä on ollut 15 - 20 henkilöä/päivä ja sen lisäksi iltapäivisin suljettuihin ryhmiin osallistuvat asiakkaat.

 

Liitteenä olevassa hyvinvointisuunnitelman raportissa on nostettu osa indikaattoreista esiin. Laaja indikaattoripaketti on erillisessä liitteessä. Lasten ja nuorten terveyttä ja hyvinvointia kuvaava selvitys on Kouluterveyskysely 2019 -raportissa.

 

 

Päätösehdotus                           Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta päättää merkitä hyvinvointikertomuksen raportin tiedokseen ja lähettää sen edelleen käsiteltäväksi kaupunginhallitukselle ja valtuustolle.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan kokouksessa.

 

 

Päätös                                            Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastettiin kokouksessa.

 

 

Kaupunginhallitus 10.2.2020 41 §

 

                                                          Kaupunginjohtaja Ari Korhonen:

 

Hyvinvointikertomukseen liittyvät lapsia ja nuoria koskevat tilastotiedot on käsitelty sivistyslautakunnassa 29.1.2020 § 13. Lisäksi tarkoitus on esitellä hyvinvointikertomus myös nuorisovaltuustolle.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä hyvinvointikertomuksen raportin omalta osaltaan ja esittää sen edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Liitteet

1

Hyvinvointikertomuksen raportointi 1-2020

 

2

10.2.2020 Indikaattorilistaus-2

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

ehdottaa valtuustolle, että valtuusto hyväksyy hyvinvointikertomuksen raportin.

 

Päätös                                           

Pekka Heikkilä ehdotti Elisa Vuorisen ja Niko Toivosen kannattamana seuraavaa lisäystä päätösehdotukseen: ”Hallituksen tulee esittää valtuustolle toimenpiteitä, jotka ovat linjassa strategian kanssa ja hyvinvointikertomuksen indikaattorit saadaan osoittamaan positiivista kehitystä. Toimenpiteet tulee toteuttaa sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan ja sivistyslautakunnan yhteistyönä.”

 

Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko ehdotettu lisäys hyväksyä yksimielisesti. Saatuaan myönteisen vastauksen puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallituksen ehdotus oli tullut yksimielisesti valtuuston päätökseksi Pekka Heikkilän ehdottama lisäys mukaan lukien.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Arja Iho, Sosiaalipalvelut

 

 

Sivistyslautakunta

 

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa