RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 29.01.2020/Pykälä 16
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kuntaliiton suositus 2020.pdf |
|
|
|
|
|
Asianro 202/01.02.01/2020 |
|
|
§ 16
Kunnallisen perhepäivähoidon kustannuskorvaus 2020
Varhaiskasvatuksen johtaja Päivi Rantanen 22.1.2020:
Omassa kodissaan työskenteleville perhepäivähoitajille korvataan lapsen hoidosta aiheutuneet välittömät kustannukset Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES 2018–2019) perhepäivähoitajia koskevan liitteen 12 13 §:n (Perhepäivähoitajien kustannuskorvaus) mukaan Suomen Kuntaliiton kulloinkin voimassa olevan perhepäivähoidon kustannuskorvauksia koskevan suosituksen mukaisesti.
Suomen Kuntaliitto suosittelee keskusteltuaan asiasta KT Kuntatyönantajien ja Julkisen alan unioni JAU:n kanssa, että kunnallisessa perhepäivähoidossa suoritetaan ajalla 1.1.–31.12.2020 omassa kodissaan työskenteleville perhepäivähoitajille seuraavien yksikköhintojen pohjalta laskettuja kustannuskorvauksia. Korvausten on tarkoitus kattaa hoidosta hoitajalle aiheutuvat todelliset kustannukset. Työnantaja voi halutessaan korottaa suosituksen mukaisia tasoja, mikäli se katsoo kustannuskorvauksen tason olevan riittämätön.
Suositus perhepäivähoidon kustannuskorvauksista vuodelle 2020:
aamiainen tai välipala tai iltapala, € 0,74 (ennen 0,73)
lounas tai päivällinen, € 1,75 (ennen 1,72)
muu kustannus, €/päivä 1,84 (ennen 1,81)
Kunnallisen perhepäivähoitajan kustannuskorvaus on esitetty oheismateriaalina olevassa Kuntaliiton yleiskirjeessä 16/2019.
Oheismateriaali |
1 |
Kuntaliiton suositus 2020.pdf |
Päätösehdotus Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus
Sivistyslautakunta päättää, että
kunnallisen perhepäivähoidon kustannuskorvaus maksetaan Suomen Kuntaliiton yleiskirjeen 16/2019 suosituksen mukaisesti vuonna 2020.
Päätös
Sivistyslautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Varhaiskasvatus |
|
|
palkat |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |