Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 09.12.2019/Pykälä 133

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 736/02.02.00/2018

§ 133

Talousarvion 2019 muutokset

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 2.12.2019 396 §

 

”Talousjohtaja Sanna Häkli:

 

Kaupunginvaltuusto hyväksyi talousarvion vuodelle 2019 kokouksessaan 12.11.2018 § 152.

 

Verotulot:

Talousarvion muutos 2019 hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 10.12.2018 § 408. Muutetun talousarvion 2019 mukaiset verotulot ovat:

Kunnallisverot 89,6495 miljoonaa euroa

Yhteisöverot                                  6,2050 miljoonaa euroa

Kiinteistöverot                              7,6295 miljoonaa euroa

Yhteensä                                       103,484 miljoonaa euroa

 

Kuntaliiton viimeisimmän, lokakuun ennusteen mukaan vuoden 2019 verotuloarvio on n.:

Kunnallisverot    85,244 miljoonaa euroa

Yhteisöverot                                     5,387 miljoonaa euroa

Kiinteistöverot                                 7,713 miljoonaa euroa

Yhteensä                                          98,344 miljoonaa euroa

 

Vuoden 2018 koko vuoden verotulot olivat 99,208 miljoonaa euroa ja vuonna 2019 verotulot ovat kumulatiivisesti -6,4 % alle vuoden 2018 toteuman. Näin ollen on todennäköistä, että verotulot jäävät alle vuoden 2018 toteuman ja noudattanevat Kuntaliiton ennustetta vuodelle 2019 (98,344 M€) talousarviomuutoksen ollessa edelliseen perustuen n. -5,140 miljoonaa euroa.

Verotulojen osalta todettakoon, että vuonna 2019 koko vuoden verotulojen arvioimiseen liittyy tavallista enemmän epävarmuuksia.

 

Valtionosuudet:

Kuntaliiton 12.11.2019 julkaiseman valtionosuuksien tarkistetun laskelman mukainen Raision valtionosuuden määrä vuonna 2019 on 28,351 miljoonaa euroa.  Se on +1,324 miljoonaa euroa vuoden 2019 alkuperäistä talousarviota (27,027 M€) suurempi.

 

Muut rahoitustuotot:

Vuoden 2019 alkuperäisessä talousarviossa osinkotuottoja on arvioitu saatavan 1,1 miljoonaa euroa. Vuoden 2019 osinkotuottoja on kuitenkin saatu arvioitua enemmän. Loppuvuoden osalta vaikuttaa siltä, että osinkotuottojen määrä tulee vuoden 2019 osalta olemaan 2,081 miljoonaa euroa, n. +0,981 miljoonaa euroa alkuperäistä arviota enemmän. 

 

Satunnaiset tuotot:

Satunnaisten tuottojen alkuperäinen talousarvio on 0,5 miljoonaa euroa. Satunnaiset tuotot ovat toteutuneet arviota paremmin siten, että satunnaisten tuottojen talousarviomuutos on n. +1,133 miljoonaa euroa.

 

Toimintatuotot (Teke):

Alkuperäisestä talousarviosta 2019 poiketen maankäyttömaksuista on toteutunut tuottoja vuoden 2019 aikana n. +0,343 miljoonaa euroa. Tämän vuoksi talousarviomuutos on n. +0,343 miljoonaa euroa.

 

Toimintatuotot/-kulut (Teke):

Raision saaman tiedon mukaan kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta on ylittämässä talousarvionsa syyskuun 2019 tilastojen perusteella merkittävästi. Raision menot ovat ylittyneet 7.000 euroa ja tulot alittuneet 98.000 euroa. Nettoluku on tällä hetkellä 105.000 euroa yli talousarvioluvun. On oletettavaa, että ylitys tulee olemaan 100 000 euron luokkaa vuonna 2019. Tämän vuoksi talousarvion 2019 muutos on nettona -0,1 miljoonaa euroa.

 

Koska tiedossa olevat tai todennäköisesti toteutuvat talousarvion valtuustoon nähden sitovien erien muutokset tulee käsitellä talousarvion muutoksena, edellä mainitut erät esitetään hyväksyttäväksi talousarvion 2019 muutoksena.

 

 

 

Talousjohtaja Sanna Häkli, lisävalmistelu 2.12.2019:

Kuntaliitolta on tullut 2.12.2019 päivitetty ennuste, jonka mukaan vuoden 2019 verotuloarvio on n.:

Kunnallisverot 85,917 miljoonaa euroa

Yhteisöverot                                5,303 miljoonaa euroa

Kiinteistöverot                            7,713 miljoonaa euroa

Yhteensä                                       98,933 miljoonaa euroa

 

Näin ollen talousarviomuutos on edelliseen perustuen n. -4,551 miljoonaa euroa.

 

Lisäksi 2.12.2019 on tullut seuraava jatkovalmistelu:

”Hallintopäällikkö Anne Rantalan jatkovalmistelu 2.12.2019:

Tiedossa olevat tai todennäköisesti toteutuvat talousarvion valtuustoon nähden sitovien erien muutokset tulee käsitellä talousarviomuutoksena. Alkuperäisestä talousarviosta 2019 poiketen maankäyttömaksuista on toteutunut tuottoja vuoden 2019 aikana + 342.651 euroa. Tuotanto- ja logistiikkayksikön muut myyntitulot ovat lokakuun toteutuman perusteella jäämässä n. 250.000 euroa alle talousarvossa arvioidun. Myöskään talousarviossa arvioitu koneiden ja laitteiden vuokratulo n. -10.000 € ei ole lokakuun toteutuman perusteella toteutumassa. Näin ollen tuotanto- ja logistiikkayksikön toimintatulot ovat jäämässä n. 260.000 euroa alle talousarviossa arvioidun.  

Toimintakulut ovat ylittymässä joukkoliikennelautakunnan talousarvion syyskuun toteutuman perusteella noin 100.000 €.

 

Päätös: Tekninen lautakunta

-       merkitsee lokakuun käyttötalouden toteutuman tietoonsa saatetuksi.

-       esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle seuraavat tiedossa olevat tai todennäköisesti toteutuvat talousarvion valtuustoon nähden sitovien erien muutokset:

Toimintatuotot

Maankäyttö- ja kehittämiskorvaukset            +342.651 €

Muut myyntituotot                                                -250.000 €

Koneiden ja laitteiden vuokrat                            -10.000 €

Toimintakulut:

Matkustus- ja kuljetuspalvelut                          +100.000 €”

 

Näin ollen muutettu talousarviomuutos verojen osalta on seuraava:

Kunnallisverot -3 732 500 euroa

Yhteisöverot                                -902 000 euroa

Kiinteistöverot                            +83 500 euroa

 

Teknisen keskuksen toimintatuottojen (Teke) ja toimintakulujen (Teke) osalta muutettu ja täsmennetty talousarviomuutos on seuraava:

Toimintatuotot:

Maankäyttö- ja kehittämiskorvaukset            +342 651 euroa

Muut myyntituotot                                                 -250 000 euroa

Koneiden ja laitteiden vuokrat                           -10 000 euroa

Toimintakulut:

Matkustus- ja kuljetuspalvelut                          +100 000 euroa

 

Muut erät pysyvät alkuperäisen päätösehdotuksen mukaisina, eli talousarviomuutos on seuraava:

Valtionosuudet                           +1 324 000 euroa

Muut rahoitustuotot                +   981 000 euroa

Satunnaiset tuotot                    +1 133 000 euroa

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto

hyväksyy talousarviomuutoksen vuoden 2019 talousarvioon seuraavasti:

 

Kunnallisverot -4 405 500 euroa

Yhteisöverot                                -   818 000 euroa

Kiinteistöverot                            +     83 500 euroa

Valtionosuudet                           +1 324 000 euroa

Muut rahoitustuotot                +   981 000 euroa

Satunnaiset tuotot                    +1 133 000 euroa

Toimintatuotot (Teke)             +   342 651 euroa

Toimintakulut (Teke)                +   100 000 euroa

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

 

Päätös                                            Esittelijä teki seuraavan muutetun päätösehdotuksen:

 

Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto hyväksyy talousarviomuutoksen vuoden 2019 talousarvioon seuraavasti:

 

Kunnallisverot -3 732 500 euroa

Yhteisöverot                                -902 000 euroa

Kiinteistöverot                            +83 500 euroa

Valtionosuudet                           +1 324 000 euroa

Muut rahoitustuotot                 +981 000 euroa

Satunnaiset tuotot                     +1 133 000 euroa

Toimintatuotot (teke):

Maankäyttö- ja kehittämiskorvaukset            +342 651 euroa

Muut myyntituotot                                                -250 000 euroa

Koneiden ja laitteiden vuokrat                           -10 000 euroa

Toimintakulut (teke):

Matkustus- ja kuljetuspalvelut                          +100 000 euroa

 

Kaupunginhallitus hyväksyi muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti.”

 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

ehdottaa valtuustolle, että valtuusto hyväksyy talousarviomuutoksen vuoden 2019 talousarvioon seuraavasti:

 

Kunnallisverot -3 732 500 euroa

Yhteisöverot                                -902 000 euroa

Kiinteistöverot                            +83 500 euroa

Valtionosuudet                           +1 324 000 euroa

Muut rahoitustuotot                 +981 000 euroa

Satunnaiset tuotot                     +1 133 000 euroa

Toimintatuotot (teke):

Maankäyttö- ja kehittämiskorvaukset            +342 651 euroa

Muut myyntituotot                                                -250 000 euroa

Koneiden ja laitteiden vuokrat                           -10 000 euroa

Toimintakulut (teke):

Matkustus- ja kuljetuspalvelut                          +100 000 euroa

 

Päätös                                           

Kaupunginhallituksen tekemä ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Tiedoksi

 

Armi Peltonen, Konsernihallinto

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa