Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 17.06.2019/Pykälä 245

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 628/00.04.01/2019

§ 245

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille 2019-2020

 

 

Päätöshistoria

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 12.6.2019 87 §

 

”Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg ja johtava ylilääkäri Arto Raassina 4.6.2019:

 

Turun kaupungin hyvinvointitoimiala pyytää 9.5.2019 saapuneella kirjeellään Sote-johtajakokouksen puolesta jakelun mukaisilta kunnilta ja kuntayhtymiltä lausuntoa järjestämissuunnitelman periaatelinjauksista ja esitetyistä kehittämistoimenpiteistä sekä mahdollisista täydennystarpeista, joita päivityksen yhteydessä tulisi kunnan / kuntayhtymän näkökulmasta vielä huomioida. Lausunto pitää toimittaa 20.6.2019 mennessä. 

 

Vuonna 2011 voimaan tullut terveydenhuoltolaki (1326/2010) edellyttää, että samaan sairaanhoitopiiriin kuuluvat kunnat laativat terveydenhuollon järjestämissuunnitelman. Suunnitelmasta on neuvoteltava sairaanhoitopiirin kuntayhtymän kanssa. Suunnitelma tulee laatia valtuustokausittain ja se on hyväksyttävä sairaanhoitopiirin kuntayhtymässä. Suunnitelman hyväksymisen edellytyksenä on, että kuntayhtymään kuuluvista jäsenkunnista vähintään kaksi kolmannesta sitä kannattaa ja niiden asukasluku on vähintään puolet kaikkien jäsenkuntien yhteenlasketusta asukasluvusta.

 

Varsinais-Suomessa alueen ensimmäinen järjestämissuunnitelma hyväksyttiin alueen kunnissa keväällä 2013 ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin valtuustossa 11.6.2013.

 

Suunnitelman hyväksymisen yhteydessä vuonna 2013 hyväksyttiin periaate, jonka mukaan terveydenhuoltoon liittyvää alueellista kehittämistoimintaa ohjasi edustuksellinen kuntajohtajakokous, johon osallistui Varsinais-Suomen eri alueilta kuntajohtajien edustaja sekä terveydenhuollon asiantuntijaedustaja. Kuntien edustajien lisäksi kuntajohtajakokouksessa oli mukana Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin edustajina sairaanhoitopiirin johtaja ja johtajaylilääkäri. Kuntajohtajakokouksen alaisuudessa toimivat tuolloin tietojärjestelmien kehittämisen alueellinen koordinaatioryhmä sekä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palvelujen yhteensovittamista ohjaava asiantuntijatyöryhmä.

 

Vuonna 2015 em. kuntajohtajakokous päätti, että työskentely laajennetaan kattamaan koko sosiaali- ja terveydenhuolto. Tämän lisäksi tuolloin päätettiin päivittää suunnitelma vuonna 2016 niin, että uusi suunnitelma kattaisi toimintavuodet 2017–2018. Tämän mukaisesti laadittu päivitys hyväksyttiin kunnissa syksyllä 2016 ja sairaanhoitopiirin valtuustossa 29.11.2016.

 

Vuoden 2018 alusta lukien sulautettiin järjestämissuunnitelmaan liittyvä kehittämistyö kokonaisuudessaan osaksi Varsinais-Suomen sote- ja maakuntauudistusta valmistelleen muutosorganisaation työskentelyä ja järjestämissuunnitelman kehittämisrakenne purettiin. Osana Varsinais-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen valmisteluorganisaatiota toiminut, kuntien sosiaali- ja terveysjohtajista sekä alueen sote-kuntayhtymien johtavista viranhaltijoista koostuva sote-johtajakokous linjasi syksyllä 2018, että Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelma päivitetään myös vuosille 2019–2020. Sote-johtajakokous myös esitti, että päivitys valmistellaan muutosorganisaatiossa osana sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnallista suunnittelua. Tämä päivitys pohjautuukin pääosin niille kehittämistarpeille, joita nousi esiin sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun yhteydessä.

 

Pääministeri Juha Sipilän hallituksen valmistelema maakunta- ja sote-uudistus kaatui 8.3.2019, kun hallitus jätti eronpyyntönsä ja eduskunta totesi, ettei sillä ole edellytyksiä saattaa uudistukseen liittyvien lakien käsittelyä loppuun vaalikauden aikana. Varsinais-Suomen sote- ja maakuntauudistusta valmistellut muutosorganisaatio lopetti työskentelynsä maaliskuun 2019 lopussa.

 

Koska sekä sote- ja maakuntauudistuksen valmisteluorganisaatio, että järjestämissuunnitelman laadintaa, seurantaa ja päivitystä varten luotu rakenne on purettu, on tarpeen päättää siitä, millaisessa rakenteessa / yhteistyöverkostossa järjestämissuunnitelman toimeenpanoa ja siihen liittyviä jatkokehittämistarpeita valmistellaan.

 

Kunnat ja kuntayhtymät tekevät itsenäisesti päätökset toimintamallien käyttöönotosta. Ne päättävät erikseen myös kaikista niistä asioista, joissa tarvitaan toimeenpanoon liittyvää resursointia.

 

Lähtökohtana pidetään sitä, että järjestämissuunnitelmaan liittyvää, sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen sisällölliseen kehittämiseen liittyvää valmistelua koordinoi Sote-johtajakokous. Se muodostuu kuntien sosiaali- ja terveysjohtajista sekä alueen sote-kuntayhtymien johtavista viranhaltijoista. Tarvittaessa valmistelutyöhön voidaan lisäksi koota myös pienempi, koko järjestämissuunnitelmaan liittyvää valmistelua koordinoiva asiantuntijatyöryhmä, jonka kautta asiat tuodaan Sote-johtajakokoukseen.

 

Ne asiat, joissa vaaditaan kuntien erillistä päätöksentekoa, viedään kuntien päätöksentekoon kuntajohtajakokouksen kautta. Kuntajohtajakokouksen muodostavat alueen kuntajohtajat sekä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja.

 

Tässä järjestämissuunnitelman päivityksessä sovitaan teemakohtaisesti yhteisistä kehittämistoimenpiteistä seuraaviin kokonaisuuksiin liittyen:

·         Terveyskeskuspalvelut ja erikoissairaanhoitoyhteistyö

·         Akuuttipalvelut

·         Suun terveydenhuolto

·         Ikääntyneiden kuntoutus-, hoito- ja hoivapalvelut

·         Lasten, nuorten ja perheiden palvelut

·         Työikäisten sosiaalipalvelut

·         Mielenterveys- ja päihdepalvelut

·         Vammaispalvelut

·         Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

·         ICT ja sähköisen asioinnin kehittäminen

·         Tietojohtaminen

·         Palveluntuottajien ohjaus ja valvonta (omavalvonta ja laadunhallinta)

 

Sisällöllisen valmistelun tueksi kootaan 6 teemakohtaista työryhmää, jotka ohjaavat oman teema-alueensa käytännön kehittämistyötä:

·         Somaattiset terveyspalvelut (ml. akuuttipalvelut)

·         Suun terveydenhuollon palvelut

·         Ikääntyneiden kuntoutus-, hoito- ja hoivapalvelut

·         Lasten nuorten ja perheiden palvelut

·         Mielenterveys- ja päihdepalvelut, sosiaalipalvelut sekä vammaispalvelut

·         Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen.

 

Kehittämistyön tueksi kootaan lisäksi SoTe-tietohallinnon teemaryhmä sekä tietojohtamisen työryhmä. Työryhmien edustajien nimeämisestä sovitaan erikseen Sote-johtajakokouksen koordinoiman valmistelun pohjalta.

 

 

Raision kaupunki antaa Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivityksestä seuraavan lausunnon:

 

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelmassa on nostettu esiin keskeiset kehittämistarpeet alueen sosiaali- ja terveydenhuollossa. Valmistelua ohjanneet viisi periaatetta on oikein valittu.

 

Raision kaupunki pitää tärkeänä, että erikoissairaanhoidon kustannusten kasvua saataisiin taitettua. Tämä edellyttää perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalipalveluiden raja-aitojen madaltamista ja palveluprosessien sujuvoittamista yli organisaatiorajojen.

 

Raision kaupunki kiinnittää huomiota siihen, että järjestämissuunnitelmassa ei kuitenkaan tuoda esiin kehittämiskohteiden vaatimia taloudellisia panostuksia. Lisäksi kehittämiskohteiden vastuutahot pitäisi määritellä nykyistä tarkemmin, jotta niissä päästäisiin konkreettisesti etenemään. 

 

Raision kaupunki painottaa, että järjestämissuunnitelman kehittämistyöryhmät tulee koota alueellisesti kattavasti. Kehittämiskohteita on runsaasti ja aikataulu tiukka. Näin ollen tehtävälistaa tulee aikatauluttaa myös suunnitelmakauden jälkeiselle ajalle.

 

 

Päätösehdotus                           Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

 

Sosiaali- ja terveyspalveluiden lautakunta päättää ehdottaa kaupunginhallitukselle, että Raision kaupunki antaa edellä olevan lausunnon Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivityksestä.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan kokouksessa.

 

Päätös                                            Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastettiin kokouksessa.”

 

 

Oheismateriaali

22

Terveydenhuollon palvelujen järjestäminen Varsinais-Suomen kunnissa

 

23

Tiivistelmä järjestämissuunnitelman sisällöstä 8.5.2019

 

24

Saate järjestämissuunnitelman kommentointiin 8.5.2019

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää antaa edellä olevan lausunnon Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivityksestä.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Turun kaupunki, hyvinvointitoimiala

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa