RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 07.05.2019/Pykälä 63
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 603/12.00.01/2019 |
§ 63
Perusopetuksen toiminnan järjestäminen 2019
Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus 2.5.2019
Perusopetuksen oppilasmäärä on syksyllä 2019 arviolta 2235 oppilasta. Sivistyskeskus on valmistellut lukuvuoden 2019–2020 opetustoiminnan järjestämistä ja tehnyt samalla vertailua aikaisempien vuosien keskeisiin vertailulukuihin. Vertailussa on otettu huomioon vuosien 2017, 2018 ja 2019 opetuksen järjestäminen ja kyseisen vuoden talousarvioon perusopetukselle myönnetty määräraha.
Opetuksen järjestämistä koskeva vertailu on tehty koko perusopetuksen opetustuntimäärän, oppilaskohtaisen tuntimäärän, koulukohtaisten tuntimäärien muutosten, opetukseen käytettävissä olevan määrärahan sekä opetuksen ulkopuolisten toimintojen välillä.
Vertailu esitetään lautakunnan jäsenille kokouksessa.
Päätösehdotus Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus
Sivistyslautakunta merkitsee tiedokseen perusopetuksen järjestämistä koskevien keskeisten vertailulukujen muutokset vuosien 2017, 2018 ja 2019 aikana.
Päätös
Sivistyslautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Pöytäkirjaan merkittiin, että Essi Tuokko poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 20.40.
|
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |