Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 10.12.2018/Pykälä 164

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 1082/00.04.02/2018

§ 164

Raision kaupungin konserniohjeen hyväksyminen

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 29.10.2018 371 §

 

                                                          ”Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja kaupunginsihteeri Sari Vahtera:

 

Raision kaupungin konserniohje on hyväksytty edellisen kerran 17.3.2008. Konserniohje tulee päivittää vastaamaan uutta kuntalakia, uutta hallintosääntöä sekä uusia suosituksia konserniyhteisöjen ohjaamisesta.

 

Konserniohjeella luodaan puitteet omistajaohjaukselle kaupungin tavoitteiden mukaisesti. Konserniohjeen tavoitteena on yhdenmukaistaa ohjauksen menettelytapoja ja tehostaa kaupunkikonsernin johtamisen edellytyksiä siten, että kaupunkikonsernia ja kaupungin muuta toimintaa voidaan johtaa kokonaisuutena yhtenäisin periaattein ja kaupunkikonsernin kokonaisetu huomioon ottaen.

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan Raision kaupungin konserniohjeen.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

 

Päätös                                            Elisa Vuorinen ehdotti, että asia palautetaan uudelleen valmisteluun. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian valmisteluun.

 

Tämä pykälä käsiteltiin kokouksessa 31.10.2018.”

 

 

Kaupunginhallitus 3.12.2018 438 §

 

                                                          ”Kaupunginjohtaja Ari Korhonen 29.11.2018:

 

Kaupunginhallitus palautti konserniohjeen uudelleen valmisteluun 29.10.2018 § 371. Uudelleen valmisteltuun konserniohjeeseen on tehty tarkennuksia ja lisäksi on tehty vertailu Kuntaliiton konserniohjesuositukseen.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että valtuusto päättää

 

1)    hyväksyä liitteenä olevan Raision kaupungin konserniohjeen

 

2)    kumota kaupunginvaltuuston 17.3.2008 hyväksymän konserniohjeen.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.”

 

 

Liitteet

2

Raision kaupungin konserniohje 2018

 

3

Vertailu Kuntaliiton konserniohjesuositukseen

 

Oheismateriaali

2

Konserniohje 2008

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että valtuusto päättää

 

1)    hyväksyä liitteenä olevan Raision kaupungin konserniohjeen

 

2)    kumota kaupunginvaltuuston 17.3.2008 hyväksymän konserniohjeen.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallituksen tekemä ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

www-sivut

 

 

Tytäryhteisöt ja osakkuusyhteisöt

 

 

Edustajat yhteisöissä

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa