Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 12.11.2018/Pykälä 140

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  totve092018
  henkilöstö 30 9 2018

 

Kaupunginhallitus

§ 372

29.10.2018

 

 

Asianro 55/02.02.02/2018

§ 140

Talousarvion toteutuminen syyskuu 2018

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 29.10.2018 372 §

 

”Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 25.10.2018:

 

Koko kaupunki

Laskennallinen toteuma syyskuun lopussa on 75,0 %. 

Kaupungin toimintatuotot ovat 29,6 miljoonaa euroa (kasvua viime vuoteen 0,3 %) ja ovat talousarviosta 72,4 %.

Toimintakulut ovat -123,1 miljoonaa euroa (kasvua viime vuoteen 3,4 %) ja ovat talousarviosta 74,2 %.

Toimintakate on -93,6 miljoonaa euroa (kasvua viime vuoteen 4,4 %) ja toteumaprosentti on 74,8 %.

Vuosikate on 8,2 miljoonaa euroa (viime vuonna 10,9 miljoonaa euroa) ja tilikauden tulos 3,2 miljoonaa euroa (viime vuonna 5,8 miljoonaa euroa). Tulos on viime vuoden samaan ajankohtaan verrattuna 2,6 miljoonaa euroa heikompi. Syyskuun tulosta parantaa kiinteistöverotulojen tilitykset.

Verotulojen toteutuminen 31.10.2018 ja ennuste

Kuntaliitto on päivittänyt lokakuussa kuntien veroennustekehikkoa. Ennusteen mukaan koko vuoden tilitysarvio viime vuoteen verrattuna on negatiivinen 0,5 %. Kunnallisverotilitykset vähenisivät 0,7 %, yhteisöverojen vähennys 1,5 % ja kiinteistöverojen kasvu 2,3 %. Talousarviota laadittaessa vuodelle 2018 verotilitysten kasvuksi arvioitiin 0,4 %.

Kuntaliiton ennusteiden mukaan Raision kunnallisverotilitykset vuonna 2018 vähenisivät 0,2 %, yhteisöverot vähenisivät 5,7 % ja kiinteistöverojen vähennys olisi 1,0 % viime vuoteen verrattuna.

Raision osalta 0,2 %:n kunnan tuloverojen väheneminen tarkoittaisi 85,8 miljoonan euron verotilityksiä vuonna 2018. Talousarvion mukainen ennuste on 86,4 miljoonaa euroa, joten toteuma alittaisin talousarvion kunnallisverojen osalta noin 0,6 miljoonaa euroa.

Yhteisöverojen toteuma lokakuun lopussa on edellisvuotta 2,1 %:a pienempi. Yhteisöverojen tilitysten odotetaan jäävän viime vuotta alhaisemmaksi johtuen siitä, että viime vuonna tilityksiä paransi yli 200 miljoonan euron kertaerä. Raision yhteisöverojen ennakoidaan toteutuvan 5,6 miljoonan euron suuruisena. Talousarvion mukainen ennuste on 5,9 eli alitusta olisi noin 0,3 miljoonaa euroa.

Kiinteistöverot tilitetään kunnille pääosin syys- ja lokakuussa. Kiinteistöverotuottojen ennustetaan toteutuvan talousarvion mukaisesti eli noin 7,6 miljoonaa euroa.

Kuntaliiton lokakuun verotuloennuste Raision osalta on kokonaisuutena 99,0 miljoonaa euroa ja talousarviossa on arvioitu verotuloennusteeksi 100,0 eli ennusteen mukaan talousarvion verotulotavoite ollaan alittamassa 1,0 miljoonalla eurolla.

Kuntaliiton kuluvan vuoden kunnallisveron kertymäennuste on laskenut koko maassa merkittävästi verrattuna aikaisempiin veroennusteisiin. Kunnallisveron tilityksen laskuun on vaikuttanut arvioitua suurempi veronpalautusten määrä, ennakoitua pienempi maksuunpantava kunnallisverojen määrä ja tästä johtuva kuntien jako-osuusoikaisu vuosille 2017 ja 2018.

Kuluvan vuoden kunnallisverokertymä laskee edelleen syyskuun ennusteesta. Raision kaupungin verotulokertymät ovat tämän hetkisen arvion mukaan alittamassa talousarvion 1,0 miljoonalla eurolla.

Valtionosuudet

Vuoden 2018 päätöksen mukaan valtionosuudet tulevat toteutumaan noin 27,0 miljoonan euron suuruisena eli 0,2 miljoonaa euroa suurempina kuin talousarviossa.

Konsernihallinto

Konsernihallinnon toimintatuotot ovat kasvaneet 5,2 % viime vuoteen verrattuna ja ovat talousarviosta 67,1 %. Maanmyyntituottoja on kertynyt 0,7 miljoonaa euroa. Tavoite koko vuodelle on 1,0 miljoonaa euroa.

Konsernihallinnon toimintakulut ovat kasvaneet 3,0 % (0,1 miljoonaa euroa) viime vuoteen verrattuna ja ovat talousarviosta 76,8 %.

Sosiaali- ja terveys

Sosiaali- ja terveyslautakunnan toimintatuotot ovat 19,1 miljoonaa euroa (vähennystä viime vuoteen 0,4 %) ja ovat talousarviosta 68,9 %. Toimintatuottojen arvioidaan jäävän talousarviosta.

Toimintakulut ovat kasvaneet 3,5 % (2,6 miljoonaa euroa) viime vuoteen verrattuna ja ovat talousarviosta 75,2 %.  Sosiaali- ja terveyspalveluiden lautakunnan alaisuudessa toimii Lape-hanke. Hankkeen kustannukset laskutetaan puolivuotta jälkikäteen. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 1,0 miljoona euroa vuodessa, johon saadaan vastaava tulorahoitus.

 

Sivistyskeskus (sis.vapaa-aika)

Toimintatuotot ovat vähentyneet 4,2 % (0,1 miljoonaa euroa) viime vuoteen verrattuna ja ovat 80,4 % talousarviosta.

Sivistyslautakunnan toimintakulut ovat kasvaneet 3,3 % (0,7 miljoonaa euroa) viime vuoteen verrattuna ja ovat 73,0 % talousarviosta.

Vapaa-aikalautakunnan toimintakulut ovat vähentyneet 5,3 % ja ovat talousarviosta 69,0 %. Tuloja on kertynyt viime vuotta noin 150 000 euroa vähemmän ja ovat talousarviosta 59,1 %. Ulpukan pääsymaksutulojen arvioitua pienemmästä kertymisestä johtuen toimintatulojen arvioidaan jäävän 0,2 miljoonaa euroa talousarviosta.

Iltapäivätoiminta siirtyi vapaa-aikalautakunnan talousarviosta sivistyslautakunnan talousarvioon vuoden 2017 syksyllä, kun toiminta siirtyi kaupungille. Muutoksella on vaikutuksia edellisten vuoden vertailtavin lukuihin lautakuntien välillä. Muutoksen nettovaikutus sivistyslautakunnan talousarvioon on noin 260 000 euroa verrattuna viime vuoteen.

Tekninen keskus (sis. ympäristö)

Ympäristölautakunnan toimintakulut ovat viime vuoden tasolla. Toimintatulot ovat kasvaneet noin 0,1 miljoonaa euroa viime vuoteen verrattuna ja ovat talousarviosta 100,8 %. Toimintatulot ovat ylittäneet koko vuoden talousarvion. Toimintatulojen kasvu johtuu rakennusvalvonta- ja tarkastusmaksujen kasvusta.

Teknisen lautakunnan toimintatuotot ovat kasvaneet 3,7 % (0,2 miljoonaa euroa) viime vuoteen verrattuna ja ovat 88,4 % talousarviosta. Kasvua selittää yksittäinen 0,3 miljoonan euron maankäyttömaksu.

Toimintakulut ovat kasvaneet 4,4 % (0,7 miljoonaa euroa) viime vuoteen verrattuna ja ovat 72,2 % talousarviosta.

Investoinnit

Investoinneista on toteutunut 53,5 % eli 6,6 miljoonaa euroa.

Sairaanhoitopiiri

Sairaanhoitopiiri julkaisee kuukausittain jäsenkuntalaskutuksen poikkeamat tasaerälaskutuksesta-kaavion. Lokakuun kaavion mukaan sairaanhoitopiirin laskutus poikkeaa Raision osalta -3,8 %, Ruskon osalta poikkeama on 4,8 %. Tämän hetkisen ennusteen mukaan näyttää siltä, että talousarvio tullaan alittamaan.

Ennuste

Alkuperäinen talousarvio on laadittu -3,9 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Valtuusto on tehnyt vuoden aikana talousarvioon muutoksia, joiden vaikutuksesta vuositulos on 4,9 miljoonaa euroa alijäämäinen.

Syyskuun tilanteen mukaan lautakuntien käyttötalouden toteutuneet menot yhteensä alittavat talousarvion 1,4 miljoonalla eurolla.

Lautakuntien tulot alittavat talousarvion yhteensä 1,1 miljoonalla eurolla, josta johtuen syyskuun lopun tilanteen mukaan kaupungin nettokustannukset ovat alle talousarvion noin 0,3 miljoonaa euroa.

Viime vuoden samaan ajankohtaan verrattuna nettokustannukset ovat 3,9 miljoonaa euroa suuremmat.

Lokakuussa on saatu uusin verotuloennuste, jonka mukaisesti verotulot jäisivät talousarviosta noin miljoonaa euroa.

Arvion mukaan rahoitustuotot- ja kustannukset toteutuvat talousarviota paremmin noin 0,3 miljoonaa euroa ja valtionosuudet noin 0,2 miljoonaa euroa.

Kaikki lautakunnat ovat arvioineet pysyvänsä nettokustannusten osalta talousarviossa pois lukien vapaa-aikalautakunta. Ennusteen mukaan vapaa-aikalautakunta tulee jäämään noin 0,2 miljoonaa euroa talousarviosta. Kaupunginhallituksen alla olevan sähkökaupan osalta näyttää haasteelliselta pysyä talousarviossa.

Virka- ja työehtosopimuksen mukaiset korotukset 1.5.2018 alkaen nostavat henkilöstökuluja vuonna 2018. Tämän lisäksi tammikuussa 2019 maksuun tuleva kertaerä tulee kirjata vuoden 2018 tilinpäätökseen. Kertaerän vaikutus on Raision kaupungille noin 0,5 miljoonaa euroa.

Tämän hetkisten tietojen perusteella näyttää siltä, että tulos päätyy yli viisi miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Suurin epävarmuustekijä liittyy erikoissairaanhoidon loppuvuoden kustannuksiin.

Henkilöstö

Talousarvion, henkilöstömäärän ja henkilötyövuosien toteutumisesta laaditaan raportit lautakunnittain maaliskuun lopun, kesäkuun lopun sekä syyskuun lopun tilanteesta. Raportit tuodaan valtuuston tietoon.

Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain syyskuun lopussa ja henkilöstön lukumäärät 30.9.2018.

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää merkitä asian tiedokseen.

 

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.”

 

 

 

Oheismateriaali

1

totve092018

 

2

henkilöstö 30 9 2018

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää merkitä asian tiedokseen.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallituksen tekemä ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa