Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 29.10.2018/Pykälä 373

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 314/02.03.01/2013

§ 373

Toimivallan pidättäminen kunnallis- ja kiinteistöverosta vapauttamisessa vuosina 2019-2021

 

 

                             Kaupunginlakimies Teija Siika-aho:

 

Toimivalta kunnallis- ja kiinteistöverosta vapauttamisessa siirtyi verohallinnolle 1.6.2013 alkaen veronkantolain (882/2012) 1.1.2013 voimaan tulleen muutoksen johdosta. Kunta voi kuitenkin pidättää toimivallan itsellään, jolloin kunta ratkaisee kunnallis- tai kiinteistöverosta taikka kummastakin verosta vapauttamista koskevat hakemukset noudattaen veronkantolain 50 §:ä. Pidättääkseen ratkaisuvallan itsellään 1.1.2019 - 31.12.2021 vireille tulevien verosta vapauttamista koskevien hakemusten osalta, kunnan on ilmoitettava siitä verohallinnolle 20.11.2018 mennessä.

 

Raision kaupunginvaltuusto on 18.3.2013 § 56 päättänyt olla pidättämättä edellä kuvattua toimivaltaa 1.6.2013 - 31.12.2015 vireille tulevien hakemusten osalta. Edelleen Raision kaupunginvaltuusto on 7.9.2015 § 76 päättänyt olla pidättämättä toimivaltaa 1.1.2016 - 31.12.2018 vireille tulevien hakemusten osalta. Kuluneina vuosina ei ole ilmennyt tarvetta muuttaa tehtyä päätöstä, joten samansisältöinen päätös voidaan tehdä myös vuosille 2019 - 2021.

 

Verohallinto kykenee yksittäistä kuntaa paremmin noudattamaan yhtenäistä linjaa verosta vapauttamista koskevissa päätöksissä ja ratkaisemaan hakemukset parhaalla asiantuntemuksella. Kunnalla ei ole tarvetta pidättää tässä asiassa toimivaltaa itsellään.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää, että Raision kaupunki ei pidätä itsellään toimivaltaa kunnallis- ja kiinteistöverosta vapauttamisessa 1.1.2019 - 31.12.2021 vireille tulevien hakemusten osalta.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa