RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 18.04.2018/Pykälä 37
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 143/01.01.01/2018 |
§ 37
Sivistyskeskuksen virkojen ja toimien täyttäminen
Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus 12.4.2018:
Raision kaupungin hallintosäännön (luku 4 Henkilöstöasiat § 39) mukaisesti viranhaltijan päätettävänä oleva vakinaisen henkilön valinta on tehtävä ehdollisena siten, että päätös tulee voimaan, ellei lautakunta tai kaupunginhallitus ota valintaa päätettäväkseen. Valintapäätös on ajoitettava siten, että toimielin voi otto-oikeusaikana käsitellä valinnan.
1. Sivistysjohtaja on tehnyt 10.4.2018 § 17 oheismateriaalina olevan luokanopettajan viran täyttämistä koskevan viranhaltijapäätöksen. Luokanopettajan virkaan valittiin ***. Päätös on ollut julkisesti nähtävänä yleisessä tietoverkossa 11.4.2018.
2. Sivistysjohtaja on tehnyt 10.4.2018 § 18 oheismateriaalina olevan luokanopettajan viran täyttämistä koskevan viranhaltijapäätöksen. Luokanopettajan virkaan valittiin ***. Päätös on ollut julkisesti nähtävänä yleisessä tietoverkossa 11.4.2018.
3. Sivistysjohtaja on tehnyt 10.4.2018 § 19 oheismateriaalina olevan luokanopettajan viran täyttämistä koskevan viranhaltijapäätöksen. Luokanopettajan virkaan valittiin ***. Varalle valittiin ***. Päätös on ollut julkisesti nähtävänä yleisessä tietoverkossa 11.4.2018.
4. Sivistysjohtaja on tehnyt 10.4.2018 § 20 oheismateriaalina olevan luokanopettajan viran täyttämistä koskevan viranhaltijapäätöksen. Luokanopettajan virkaan valittiin ***. Päätös on ollut julkisesti nähtävänä yleisessä tietoverkossa 11.4.2018.
5. Vaisaaren koulun rehtorin on tehnyt 6.4.2018 § 10 oheismateriaalina olevan liikunnan päätoimisen tuntiopettajan tehtävän täyttämistä koskevan viranhaltijapäätöksen. Päätoimisen tuntiopettajan tehtävään valittiin ***. Varalle valittiin ***. Päätös on ollut julkisesti nähtävänä yleisessä tietoverkossa 9.4.2018.
6. Vaisaaren koulun rehtorin on tehnyt 6.4.2018 § 11 oheismateriaalina olevan äidinkielen ja kirjallisuuden päätoimisen tuntiopettajan tehtävän täyttämistä koskevan viranhaltijapäätöksen. Päätoimisen tuntiopettajan tehtävään valittiin ***. Varalle valittiin ***. Päätös on ollut julkisesti nähtävänä yleisessä tietoverkossa 9.4.2018.
7. Sivistysjohtaja on tehnyt 11.4.2018 § 21 oheismateriaalina olevan lastenhoitajan toimen täyttämistä koskevan viranhaltijapäätöksen. Lastenhoitajan toimeen valittiin ***. Varalle valittiin ***. Päätös on ollut julkisesti nähtävänä yleisessä tietoverkossa 12.4.2018.
8. Sivistysjohtaja on tehnyt 11.4.2018 § 22 oheismateriaalina olevan lastentarhanopettajan toimen täyttämistä koskevan viranhaltijapäätöksen. Lastentarhanopettajan toimeen valittiin ***. Varalle valittiin ***. Päätös on ollut julkisesti nähtävänä yleisessä tietoverkossa 12.4.2018.
9. Sivistysjohtaja on tehnyt 11.4.2018 § 23 oheismateriaalina olevan lastentarhanopettajan toimen täyttämistä koskevan viranhaltijapäätöksen. Lastentarhanopettajan toimeen valittiin ***. Varalle valittiin ***. Päätös on ollut julkisesti nähtävänä yleisessä tietoverkossa 12.4.2018.
Oheismateriaali |
1 |
Valintapäätökset.pdf |
Päätösehdotus Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus
Sivistyslautakunta päättää,
että se ei käytä otto-oikeutta edellä mainittujen virkojen ja toimen täyttämistä koskeviin viranhaltijapäätöksiin.
Päätös
Sivistyslautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Valitut |
|
|
Palkat |
|
|
Koulut |
|
|
Varhaiskasvatus |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |