RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 18.04.2018/Pykälä 45
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 758/12.01.03/2016 |
§ 45
Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen Raisiossa lukuvuoden 2018-2019 alusta
Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus 10.4.2018:
Sivistyskeskus on valmistellut perusopetuksen järjestämän aamu- ja iltapäivätoiminnan paikallisten perusteiden muuttamista niin, että ne vastaavat jatkossa aiempaa paremmin valtakunnallisessa perusteissa asetettuja tavoitteita. (Valtuustoaloite koskien aamupäivätoiminnan järjestämistä Raisiossa/sila 14.3.2018 § 26/valtuusto 26.3.2018 § 46.)
Sivistyskeskuksen esityksen mukaan aamu- ja iltapäivätoimintaan otetaan jatkossa mukaan kaikki ne vuosiluokkien 1-2 oppilaat, jotka on ilmoitettu mukaan toimintaan kunkin toimintakauden määräaikaan mennessä. Kaupunki järjestää aamu- ja iltapäivätoimintaa myös niille vuosiluokkien 3-6 oppilaille, joilla on siihen tuen tarpeesta johtuva perusopetuslain mukainen oikeus.
Kaikki perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestävät koulut noudattavat jatkossa samoja paikallisessa toimintasuunnitelmassa ilmoitettuja toiminta-aikoja. Sivistyskeskuksen esityksen mukaan aamu- ja iltapäivätoiminnan toiminta-ajat ovat elokuusta 2018 alkaen klo 8-16. Kyseinen toiminta-aika koskee lautakunnan hyväksymiä virallisia arkikoulupäiviä.
Aamu- ja iltapäivätoimintaa tulee tarjota joko 570 tuntia (kolme tuntia päivässä) tai 760 tuntia (neljä tuntia päivässä) koulun työvuoden aikana.
Perusopetuslain 48 f pykälän mukaan aamu- ja iltapäivätoiminnasta voidaan määrätä kuukausimaksu. Kunta päättää aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävien kuukausimaksujen määrästä. Maksu saa olla 570 tunnin osalta enintään 120 euroa ja 760 tunnin osalta enintään 160 euroa.
Maksu on jätettävä perimättä tai sitä on alennettava, jos huoltajan elatusvelvollisuus, toimeentuloedellytykset tai huollolliset näkökohdat huomioon ottaen siihen on syytä.
Sivistyslautakunta on kokouksessaan 17.5.2017 § 57 päättänyt, että iltapäivätoiminnasta perittävä kuukausimaksu on 110 euroa 1.8.2017 alkaen. Lisäksi lautakunta päätti, että iltapäivätoiminnan kuukausimaksu jätetään perimättä, jos perheen bruttotulot alittavat lukuvuonna 2017-2018 voimassa olevan taulukon tulorajat.
Hallintosäännön mukaisesti sivistysjohtaja päättää kuukausimaksun perimättä jättämisestä ja hyväksyy toimintasuunnitelman.
Maksuvapautuksen myöntämisessä noudatetaan samaa käytäntöä kuin päivähoitomaksusta vapauttamisessa. Maksuvapautusmenettely on käytännössä toiminut hyvin. Maksuvapautusmenettelyyn ei ole tarvetta tehdä muutosta. Ainoastaan tulorajat muuttuvat 1.8.2018 alkaen.
Uudet tulorajat ovat:
Perheen koko Tuloraja euroa kuukaudessa
2 2 102
3 2 713
4 3 080
5 3 447
6 3 813
Päätösehdotus Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus
Sivistyslautakunta päättää,
1. että aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävä kuukausimaksu 1.8.2018 alkaen on 110 euroa;
2. että aamu- ja iltapäivätoiminnan kuukausimaksu jätetään perimättä, jos perheen bruttotulot alittavat yllä olevan taulukon tulorajat, tulorajat ovat voimassa lukuvuoden 2018-2019.
Päätös
Sivistyslautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
|
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |