Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 26.03.2018/Pykälä 58

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 445/00.04.00/2018

§ 58

Valtuutettu Merja Niemen ym. valtuutettujen aloite koskien kokonaisvaltaisen selvityksen laatimista liittyen sote-uudistuksen valmisteluun

 

 

Valtuutettu Merja Niemi jätti seuraavan aloitteen:

 

”Sote-uudistus on sodan jälkeisen ajan suurin terveyden- ja sosiaalihuollon uudistuksista. Kyseessä on uudistus, jossa julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu on siirtymässä kunnilta ja kuntayhtymiltä maakunnille 1.1.2020.

 

Tämän tulevan uudistuksen valmistelutyö on vihdoin alkanut myös Varsinais-Suomen alueella. Hakiessani tietoa asioiden edistymisestä oman maakuntani alueella törmäsin Pohjois-Karjalan ja Heinäveden kunnan alueella toimineeseen Siun sote –nimellä kulkevan kuntayhtymän tekemään valmistelutyöhön. Vuonna 2017 alkaneen Siun Soten valmistelun pohjana olivat selvitysvaiheessa kerätyt tiedot nykyisten palvelujen puutteista ja ongelmista. Palvelujen toimivuutta arvioivat sekä henkilöstö että asukkaat. Pelkästään asiakaspalautetta kerättiin ja saatiin lähes 2000 kappaletta.

 

Myös raisiolaisten tulisi saada tietoa ja mahdollisuus vaikuttaa siihen, kuka jatkossa sotepalveluita tuottaa, mistä palveluita saadaan, mitä palvelut pitävät sisällään ja millaisia ne ovat laadultaan. Asukaspalautteilla on merkityksellinen arvo suunniteltaessa näitä em. kokonaisuuksia, jotta kuntalaisten aito kuuleminen ja toiveiden huomioiminen päätöksenteossa ei jää pelkäksi kliseeksi ja sanahelinäksi.

 

Keskusta valtuustoryhmä esittääkin kokonaisvaltaisen selvityksen laatimista ja antamista liittyen SOTE:n valmisteluun, mm. seuraavien kysymysten osalta.

 

1)    Millä tavoin Raisio osallistuu Soten valmisteluun?

2)    Mikä on SOTE:n valmistelutilanne kunnassamme?

3)    Ketkä toimivat vastuu- ja yhteyshenkilöinä Raision osalta Sote:n suunnittelussa?

4)    Onko kokonaisuudessa suunniteltu henkilöstön ja asukkaiden osallistaminen soten valmisteluun? Jos ei, miksi?

5)    Mikä on valmistelun aikataulu Raision osalta?

6)    Miten asukasviestintä on suunniteltu toteutettavan?

7)    Muut mahdolliset asiaan liittyvät seikat?

8)    Tilojen kartoitus – tilanne?

 

Raisiossa 26.3.2018

 

Keskustan valtuustoryhmä

 

Merja Niemi                                 Jukka Rantala

Mikko Kaamanen                       Erkki Haavisto

Kalle Myllymäki                           Pekka Heikkilä

Jari Pulkkinen Eija Erasvuo”

 

 

Päätös                                           

Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa