Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 26.03.2018/Pykälä 50

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 208/08.00.00/2018

§ 50

Valtuutettu Emma Lindqvistin ym. valtuutettujen aloite koskien Raision pyöräteiden kehittämistä ja pikapyörätien rakentamista Raisio-Turku välille

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginvaltuusto 29.1.2018 18 §

 

”Valtuutettu Emma Lindqvist jätti seuraavan aloitteen:

 

”Raision kaupungin vuosien 2018-2021 strategian Hyvinvoiva Raisio -painopisteessä on mainittu, että Raisiossa huolehditaan monipuolisista liikunnan, kulttuurin ja muun vapaa-ajan toiminnan edellytyksistä kaikki ikäryhmät huomioiden. Polkupyöräily on edullinen ja tasa-arvoinen tapa liikkua, lisäksi pyöräily edesauttaa terveyttä ja liikenteen päästöjen vähentämistä.

 

Raision Vasemmisto esittää, että Raisiossa tulisi panostaa enemmän kevyen liikenteen väyliin sekä työmatkapyöräilyn mahdollistamiseen. Erityisesti Raision keskustan alueella pyöräily on hankalaa, sillä keskusta-aluetta on vaikea ohittaa sujuvasti pyörällä. Laadukkaasta pyörätieverkostosta tulisi huolehtia myös E18-tien muutostöiden aikana.

 

Me Raision Vasemmiston valtuutetut esitämme, että Raisiossa tulisi huolehtia laadukkaasta pyöräteiden perusverkoston ylläpidosta, korvata kaupunkisuunnittelussa yhdistettyjä kevyen liikenteen väyliä erotetuilla pyöräkaistoilla sekä selvittää nopean työmatkapyöräilyn mahdollistavan pikapyörätien rakentamista Raision ja Turun välille.

 

Raisiossa 29.1.2018

 

Kaupunginvaltuutettu Emma Lindqvist (Vas.)

 

Ja Raision Vasemmiston valtuustoryhmä

 

Eija Nurmi                                     Sari Suominen

Pekka Närhinen                          Jyrki Yrttiaho

Aarre Lehtonen                          Helena Viljanen

Elisa Vuorinen Janette Broberg

Niko Toivonen                             Kristiina Engström

Eija Erasvuo                                  Merja Niemi   

Jari Pulkkinen”

 

                                                         

Päätös                                            Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.”

 

Kaupunginhallitus 5.2.2018 40 §

 

”– – Kaupunginhallitus lähettää – – valtuutettu Emma Lindqvistin aloitteen koskien Raision pyöräteiden kehittämistä ja pikapyörätien rakentamista Raisio-Turku välille teknisen keskuksen valmisteltavaksi – –-.”

 

 

Tekninen lautakunta 6.3.2018 36 §

 

”Suunnitteluinsinööri Marja Uusitalo 28.2.2018:

 

Raision kaupungin omistuksessa on noin 80 km kevyenliikenteen väyliä ja näiden lisäksi kaupungin alueella on Elyn hallinnoimia yleisiin teihin liittyviä väyliä. Raision kaupungin alueella oleva pyörätieverkko kattaa siis melko hyvin kaupungin eri osat. Toki reiteillä on epäjatkuvuuskohtia ja eri aikoina rakennettujen väyläosuuksien kunnossa on eroja. Kevyenliikenteen väylien kuntoa esim. päällysteitä uusimalla, on pyritty parantamaan vuosittain saatujen määrärahojen puitteissa.

 

Keskustan kaavan- katusuunnittelun ja E18 hankkeen suunnittelun yhteydessä tulee ottaa huomioon pyöräily ja laadukkaan pyörätien vaatima tilantarve. E18 Naantali-Raision yleissuunnitelmassa on yhtenä erityispainopisteenä pyöräilyreitit.

 

Kaikki Raision pyörätiet ovat tällä hetkellä ns. yhdistettyjä pyörätie- jalkakäytäviä (osoitetaan liikennemerkillä 423). Uusien kevyenliikenteen suunnitteluohjeiden mukaan tulisi suosia sellaisia väyliä, joissa jalankulku ja pyöräily on erotettu toisistaan. Tällaisten väylien tilantarve on suurempi kuin yhdistetyn väylän. Jos halutaan muuttaa nykyisiä kevyenliikenteen väyliä sellaisiksi, että niillä on erilliset osuudet jalankululle ja pyöräilylle, täytyy väyliä rakentaa leveämmiksi. Useassa paikassa leventäminen on vaikeaa olevien rakenteiden tai asemakaavan mukaisen katualueen kapeuden takia. Tulevassa kaavoituksessa tähän asiaan tullaan kiinnittämään huomiota.

 

Raision kaupungin ja Ely-keskuksen kanssa solmitun MAL(maankäyttö-, asuminen- ja liikenne) -sopimuksen mukaan suunnittelussa on pyörätieyhteys Turusta vt. 8 vartta Raisioon. Turun puolella väylää on jo rakennettu ja jatko käsittää osuuden Härkämäestä Raisionjoen vartta pitkin vt. 8 ali Huhkon kosken kohdalla ja siitä edelleen Ihalantielle ja keskustaan. Tämä suunnittelu on käynnistetty vuonna 2017 yhteistyössä Ely-keskuksen kanssa. Rakentaminen ajoittuu tämän hetkisen tiedon mukaan pääosiltaan vuodelle 2019.

 

Päätösehdotus                           Tekninen johtaja Antti Korte

 

Tekninen lautakunta antaa Emma Lindqvistin ym. valtuustoaloitteeseen edellä olevan vastauksen.

 

 

Päätös                                            Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.”

 

 

Kaupunginhallitus 19.3.2018 § 105

 

”Päätösehdotus                         Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää

 

-        merkitä aloitteeseen annetun vastauksen tiedokseen ja

-        saattaa sen valtuuston tietoon ja esittää valtuustolle, että se toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.”

 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

ehdottaa valtuustolle, että valtuusto merkitsee aloitteeseen annetun vastauksen tiedokseen ja toteaa valtuustoaloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallituksen tekemä ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Emma Lindqvist

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa