Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 26.02.2018/Pykälä 34

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 316/02.05.01/2018

§ 34

Valtuutettu Heikki Laineen ym. valtuutettujen aloite koskien perheille maksettavia korvauksia sairaalamaksuista synnytysten yhteydessä

 

 

Valtuutettu Heikki Laine jätti seuraavan aloitteen:

 

”Yksi kaupunkimme asettamia päätavoitteita on väkiluvun kääntäminen nousuun.

 

Tämän tavoitteen saavuttamiseksi on otettava käyttöön kaikki mahdolliset kaupungin houkuttelevuutta lisäävät tekijät.

 

Talouden ollessa heikoimmillaan, teimme päätöksen, jonka nojalla Raisio lopetti synnyttäville äideille maksetut korvaukset heidän omavastuuosuudestaan sairaalassa olon ajalta.

 

Esitän, että Raision kaupunki aloittaa uudelleen korvaamaan perheille, heille aiheutuneet korvaukset, jotka muodostuvat sairaalassa olon ajalta synnytysten yhteydessä.

 

Raisiossa 26.2.2018

 

Heikki Laine                                  Ari Leinonen

Jari Salonen                                  Tanja Parkko

Janette Broberg                         Pipsa Allén

Eeva Savola                                  Jukka A. Rantala

Elisa Vuorinen Helena Viljanen

Jonni Moislahti                            Harri Seikola

Markus Maunula                        Jukka Rantala

Kimmo Kosonen                         Janne Laulumaa

Pekka Heikkilä                             Susanna Mäntysaari

Annika Aaltonen                        Maria Virko

Anneli Kivijärvi”

 

 

Päätös                                           

Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa