Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 16.10.2017/Pykälä 154

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kaupunginhallitus

§ 291

18.9.2017

 

 

Asianro 552/10.03.02.00/2017

§ 154

Valtuutettu Tuija Hyytiän ym. valtuutettujen aloite koskien päiväkotien pihojen liikuntamahdollisuuksien kehittämistä ja varjoisten leikkipaikkojen rakentamista

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginvaltuusto 8.5.2017 73 §

 

                                                          ”Valtuutettu Tuija Hyytiä jätti seuraavan aloitteen:

 

                                                          ”Kaupungin päiväkotien pihat tasavertaisiksi

 

Raision kaupungin päiväkotien pihat eivät kaikki ole keskenään tasavertaisia. Me allekirjoittaneet haluamme, että kaikilla lapsilla on tasavertaiset mahdollisuudet viettää päiväkotipäivien ulkoilut.

 

Säteilyturvakeskus on julkaissut yhdessä muiden pohjoismaisten säteilyturvallisuusviranomaisten kanssa kannanoton, jolla halutaan vaikuttaa siihen, että lapsille olisi ulkoilu- ja leikkialueilla tarjolla tarpeeksi varjopaikkoja. Sen yhteydessä kerrotaan muun muassa: "Pienten lasten iho ei suojaa UV-säteilyltä yhtä hyvin kuin aikuisten. Lisäksi mitä varhemmin elämässä iho on saanut liikaa aurinkoa, sitä pidempään syövällä on aikaa kehittyä. Siksi ihon palaminen lapsuudessa lisää riskiä sairastua ihosyöpään aikuisiässä. Tämän takia lasten suojaaminen auringolta on erityisen tärkeää. Lisäksi jos lapset oppivat hakeutumaan varjoon ja suojautumaan liialta paisteelta pienestä pitäen, he suuremmalla todennäköisyydellä suojautuvat paremmin auringolta läpi elämänsä.

 

Auringolta on syytä suojautua, kun UV-indeksi ylittää arvon 3. Vaatetus ja varjossa pysyminen on hyvä suoja UV-säteitä vastaan. UV-indeksin arvo 3 ylittyy kauniina kesäpäivänä Etelä-Suomessa toukokuusta elokuuhun klo 10-17 välisenä aikana."

 

Päiväkotilapset ulkoilevat noin kolme tuntia päivässä, aikana jolloin UV-indeksi ylittää arvon kolme. Kaupungin päiväkodeissa on pihoja, joissa ei ole yhtään varjopaikkaa. Näissä ulkoilevat lapset altistuvat keväästä loppukesään jatkuvasti liialle UV-säteilylle. Me allekirjoittaneet haluamme, että kaikkien päiväkotien pihoilla on mahdollisuus leikkiä varjossa. Jatkossa tulee myös kiinnittää riittävään varjoon huomiota jo pihojen suunnitteluvaiheessa.

 

Nykyisten suositusten mukaan pienten lasten tulisi liikkua kaksi tuntia päivässä. Uusien tutkimusten mukaan suosituksia ollaan muuttamassa siten, että alle 8-vuotiaille suositellaan kolmea tuntia liikuntaa päivässä. Jotta liikuntasuosituksesta edes puolet toteutuisi päiväkotien pihoilla, tulee niiden tarjota erilaisia mahdollisuuksia liikuntaan.

 

Kaupungin eräässä päiväkodissa on muun muassa piha, joista löytyy hiekkalaatikko, pieni liukumäki sekä keinu. Pienetkin lapset tarvitsevat mahdollisuuksia esimerkiksi kiipeilyyn, jotta taidot kehittyvät. Osa isommista lapsista tarvitsee enemmän innostavia virikkeitä. Kaikkien päiväkotien pihoilla ei ole riittävästi näitä virikkeitä.

 

Me allekirjoittaneet haluamme, että kaupungin päiväkotien pihojen liikuntamahdollisuudet ovat kaikkialla riittävät. Mielestämme on erittäin tärkeää, että lasten arkiliikuntaan panostetaan jo varhaisessa vaiheessa.

 

Tuija Hyytiä                                   Pipsa Allén

Helena Sukari Seija Sorsavirta

Heikki Laine                                  Elisa Vuorinen

Janette Broberg                         Eeva Savola

Risto Nikkonen                           Mirjam Karila

Veera Köpsi                                  Saila Rintee

Riikka Visa                                     Jyrki Aaltonen

Ari Leinonen                                Jonni Moislahti

Anneli Kivijärvi                            Kimmo Nurmi

nimi epäselvä”

 

Päätös                                            Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.”

 

Kaupunginhallitus 29.5.2017 182 §

 

”– – Kaupunginhallitus lähettää – – valtuutettu Tuija Hyytiän aloitteen koskien päiväkotien pihojen liikuntamahdollisuuksien kehittämistä ja varjoisten leikkipaikkojen rakentamista teknisen keskuksen valmisteltavaksi – –”

 

Tekninen lautakunta 12.9.2017 § 130

 

                                                          ”Kiinteistöpäällikkö Kalevi Laitinen 28.8.2017:

 

Raision kaupungissa on päivähoitokiinteistöjen piha-alueita yhtensä 12 kpl. Kiinteistöjen piha-alueita on kehitetty ja kunnostettu vuosittain määrärahojen puitteissa. Päiväkotien piha-alueet ovat yleisesti käytössä myös iltaisin.

 

Teknisestä keskuksesta Pentti Korrento (kiinteistötyönjohtaja) ja Ari Jalonen (kunnossapitoinsinööri) sekä sosiaali- ja terveyskeskuksesta Timo Korhonen (kuntouttavan työtoiminnan ohjaaja) suorittivat Raision kaupungin päiväkotien pihojen katselmuksen 22.8.2017. Katselmuksessa kartoitettiin liikuntamahdollisuuksien kehittämistä ja varjoisten leikkipaikkojen rakentamismahdollisuuksia sekä pihojen turvallisuutta.

 

 

Katselmuksessa todettiin, että muutamien kiinteistöjen pihoilla ovat varjoiset leikkimahdollisuuspaikat rajalliset tällä hetkellä. Kiipeilyä ja muuta liikkumista edistäviä laiteita voitaisiin myös lisätä. Pääosin Raision päiväkotien pihojen liikuntamahdollisuudet ja leikkivälineiden valikoima ovat kattavat. Katselmuksen jälkeen on kartoitettu eri valmistajien tarjoamia leikkivälineitä ja suojakatoksia. Piha-alueiden rakentamisessa on otettava huomioon leikkivälineille asetetut turvallisuusvaatimukset (EN 1176, EN 16630, EN 15312). Piha-alueiden koko, muoto ja ennestään rakennetut laitteet (putkilinjat, sähköjärjestelmät, leikkivälineet, ym.) rajoittavat jonkin verran uusien laitteiden sijoittelua sekä asentamista.

 

Teknisessä keskuksessa tullaan mahdollisuuksien mukaan huomioimaan seuraavan talousarvionlaadinnan (TA 2018) yhteydessä kyseisten (mm. Kaanaan pk, Hakinmäen pk, Petäsmäen pk, Metsäaron pk, Varppeen pk) kiinteistöjen piha-alueiden kehittäminen siten, että leikkikentät antavat kaikille yhtäläisen mahdollisuuden nauttia ulkovälineistä. Suunnittelussa huomioidaan fyysiset ja psyykkiset haasteet eri käyttäjäryhmien tarpeiden mukaiseksi sekä varjoisten leikkipaikkojen mahdollisuus tapauskohtaisesti. Tuotevalinnoilla pyritään houkuttelemaan lapsia leikkimään ja liikkumaan ja siten edistämään lasten ja nuorten fyysistä hyvinvointia.

 

 

Päätösehdotus                           Tekninen johtaja Antti Korte

 

Tekninen lautakunta antaa Tuija Hyytiän ym. valtuustoaloitteeseen edellä olevan vastauksen.

 

 

Päätös                                            Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.”

 

 

Kaupunginhallitus 18.9.2017 291 §

 

”Päätösehdotus                         Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää

 

-        merkitä aloitteeseen annetun vastauksen tiedokseen ja

-        saattaa sen valtuuston tietoon ja esittää valtuustolle, että se toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.”

 

 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

ehdottaa valtuustolle, että valtuusto merkitsee aloitteeseen annetun vastauksen tiedokseen ja toteaa valtuustoaloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

 

Päätös                                           

Kaupunginhallituksen tekemä ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa