Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 16.10.2017/Pykälä 179

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 947/00.01.00/2017

§ 179

Valtuutettu Janette Brobergin ym. valtuutettujen aloite koskien yhteispalvelupisteen järjestämistä Raisioon

 

 

Valtuutettu Janette Broberg jätti seuraavan aloitteen:

 

“Yhteispalvelu on tapa tarjota julkishallinnon ja muita palveluja keskitetysti yhdestä paikasta. Yhteispalvelu on monimuotoista ja sitä voidaan tarjota kunnan ylläpitämissä Yhteispalvelupisteissä tai Asiointipisteissä. Toiminta-ajatuksena on tarjota palveluita yli yksittäisten kuntarajojen, kaupungin, valtiohallinnon ja muiden julkisten palveluntuottajien yhteistyönä "yhden luukun periaatteella".

 

Turun seudulla tällaista yhteispalvelua tarjoaa Turun kaupungin koordinoima Monitori, joka toimii Skanssissa palvellen paitsi turkulaisia myös muiden kuntien asukkaita, jopa meitä raisiolaisia. Siellä kunnan palveluista saavutettavissa on esim. kirjastopalvelut, Föli ja sieltä saa erilaisia neuvontapalveluja päivähoidosta velkaneuvontaan. Samasta yhteispalvelupisteestä saa myös TE-toimiston, Kelan, Lounais-Suomen poliisilaitoksen ja Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän palveluita. Monitorissa saavutettavissa on kaupungin ja julkishallinnon palvelutuottajien lisäksi iso määrä muita toimijoita kuten oppilaitoksia ja kolmannen sektorin toimijoita. Kyseessä on ns. puhdasoppinen yhteispalvelupiste, jossa pääsee hoitamaan asioita eri viranhaltijoiden kanssa. Raisiossa näin kattavaa yhteispalvelupistettä ei ole ollut. Sellaisen tarve on kuitenkin kasvamassa tulevien palvelurakennemuutosten myötä.

 

Yhteispalvelupisteverkosto on Turun seudulla ensi vuonna laajenemassa. Turun kaupunki on elokuussa 2018 avaamassa seuraavan poikkihallinnollisen palvelupisteen Turun keskustan alueella. Palveluiden saavutettavuuden periaate Turun alueella toteutunee entistä paremmin, mutta entäpä meillä Raisiossa? Tulevaisuudessa häämöttävät muutokset kuten TE-palveluiden keskittyminen ja maakuntahallintoon siirtyminen tekevät tästä tavasta tuottaa palvelut yhä ajankohtaisemman.

 

Myös täällä länsipuolella Turun kaupungin naapurissa tulisi huolehtia jatkossa palveluiden saavutettavuudesta. Arkiasioinnin yhteydessä tarjottu mahdollisuus viranomaisasioiden hoitoon on asia, jota me haluamme Raisiossa. Yhteispalvelupisteiden tulisi luonnollisesti sijaita jossain siellä, missä ihmiset muutenkin liikkuvat. Olisiko yhteispalvelupisteelle siis luontevampaa ympäristöä kuin ostoskeskus Mylly? Aukioloajat ulottuvat iltaan saakka ja palvelevat mahdollisimman monia asiakkaita.

 

Me allekirjoittaneet esitämme Raision kaupungille, että kaupunki ryhtyisi aktiivisesti selvittämään Monitorin kaltaisen yhteispalvelupisteen järjestämistä Raisioon, jolloin raisiolaisten olisi tulevaisuudessa helppo löytää läheltä tarvitsemansa palvelut ns. yhden luukun periaatteella.

 

Raisiossa 16.10.2017

 

Janette Broberg                         Harri Seikola

Tanja Parkko                                Jukka Rantala (kok)

Niina Puoskari Pipsa Allén

Helena Viljanen                          Elisa Vuorinen

Markus Maunula                        Tuija Hyytiä

Jonni Moislahti                            Eeva Savola

Annika Aaltonen”

 

 

Päätös                                           

Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa