Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 03.10.2017/Pykälä 53

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 263/02.05.01/2017

§ 53

Kirjasto- ja kulttuuripalveluiden lisämäärärahaesitykset vuoden 2017 talousarvioon

 

 

                                                          Talouspäällikkö Esa Ilanti 21.9.2017:

 

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt 27.3.2017 Raision kaupunginkirjastolle seuraavat harkinnanvaraiset valtionavustukset:

 

Noppaan pyörimään – kirjastonhoitaja jalkautuu nuorisokeskukseen -hanke
1 500 €, hankeaika 31.12.2018 asti.

 

Onnelin ja Annelin kirjasto – lempeitä lukutuokioita lehmien kanssa -hanke
16 000 €, hankeaika 31.12.2018 asti.

 

Eskareiden ensiaskeleet mediataitopolulla -hanke 4 700 €, hankeaika 31.5.2018.

 

Noppaan pyörimään – hankkeen määräraha siirretään kokonaisuudessaan vuodelle 2018 ja budjetoidaan kalustoon.

 

Onnelin ja Annelin kirjasto – hankkeessa määräraha on 16 000 €, josta kuluvalle vuodelle esitetään määrärahakorotusta 4350 € seuraavasti:

411047.3330 muut tuet ja avustukset 4350 €

411047.4420 kuljetukset 750 €

411047.4008 asiantuntijapalkkiot 3600 €       

Vuodelle 2018 budjetoidaan 11 650 €, josta 750 € kuljetuksiin ja 10 900 €
asiantuntijapalkkioihin.

 

Eskareiden ensiaskeleet mediataitopolulla – hankkeessa määräraha on 4700 €, josta kuluvalle vuodelle esitetään määrärahakorotusta seuraavasti:

411048.3330 muut tuet ja avustukset 3000 €

411048.4007 vuosilomasijaiset ja muut sijaiset 3000 €(summa sisältää sotut)

Vuodelle 2018 budjetoidaan palkkoihin 1700 €.

 

 

Päätösehdotus                           Vt. sivistysjohtaja Leena Laakso

 

Vapaa-aikalautakunta esittää kaupunginhallitukselle määrärahojen korotusta vuoden 2017 talousarvioon esitetyn mukaisesti.

 

Päätös                                           

Vapaa-aikalautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa