Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.08.2017/Pykälä 271

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 59/00.00.01/2017

§ 271

Raino Aitamaan eroanomus kunnallisista luottamustoimista

 

 

                                                          Henkilöstöpäällikkö Jarmo Niitynperä:

 

Raino Aitamaa on jättänyt eroanomuksen Raision kaupungin luottamustoimista paikkakunnalta poismuuton vuoksi. Kaupunginvaltuusto on 5.6.2017 § 89 valinnut hänet Tuija Hyytiän varajäseneksi tekniseen lautakuntaan. Lisäksi kaupunginhallitus on esittänyt häntä 26.6.2017 § 246 nimettäväksi Veijo Mikolan varajäseneksi Turun Seudun Vesi Oy:n hallitukseen.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että Raino Aitamaalle myönnetään ero teknisen lautakunnan varajäsenyydestä ja hänen tilalleen valitaan uusi varajäsen Tuija Hyytiälle.

 

Lisäksi kaupunginhallitus tekee uuden esityksen Turun Seudun Vesi Oy:n hallituksen jäsenen Veijo Mikolan varajäsenen tehtävään.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että Raino Aitamaalle myönnetään ero teknisen lautakunnan varajäsenyydestä ja Tuija Hyytiän uudeksi varajäseneksi tekniseen lautakuntaan valitaan Risto Nikkonen.

 

Kaupunginhallitus päätti nimetä Turun Seudun Vesi Oy:n hallituksen jäsenen Veijo Mikolan uudeksi varajäseneksi Reijo Pajun.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa