Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.08.2017/Pykälä 277

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 777/10.00.02.00/2017

§ 277

Kortteleiden 3099 ja 3100 hinnoittelu (Kisakylä)

 

 

                                                          Maankäyttöpäällikkö Outi Pekkala 21.8.2017:

 

Raision kaupungilla on Kisakylän asemakaava-alueella 8 kerrostalotonttia, joiden hinnoittelu on vahvistamatta.

 

Kisakylän alue sijoittuu valtuuston vuonna 2009 hyväksymällä hinnoittelukartalla kahden hintavyöhykkeen alueelle, 150 e/k-m2 ja 135 e/k-m2, alueen pääosan ollessa vyöhykkeen 150 e/k-m2 alueella. Keväällä 2016 valmistuneen asuintonttien markkinahintatarkastelun (NewSec Valuation Oy) mukaan Kisakylän alueen kerrostalotontit sijoittuvat tarkastelun vyöhykkeelle, jonka markkinahintahaarukka on 116-120-127 e/k-m2 riippuen tontin sijainnista vyöhykkeellä ja käytöstä. Luonnollisesti haarukan yläpäätä on tarkoitettu käytettäväksi lähimpänä keskustaa, koska vyöhyke kokonaisuudessaan on suhteellisen laaja.

 

Kuhunkin kerrostalotonttiin kuuluu lisäksi osuus kunkin korttelin kaavan mukaisesta paikoitusalueesta (LPA-29) sekä huoltorakennusten korttelialueesta (AH-4). 

 

Asian valmistelun yhteydessä on katsottu hinnoittelun 130 e/k-m2 vastaavan alueen markkinahintaa. Kaikkien tonttien luovutusmuotona olisi myynti tai vuokraus ja vuosivuokra määräytyy 5 % myyntihinnasta.

 

 

Oheismateriaali

3

Sijaintikartta korttelit 3-3099 ja 3-3100

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi Kisakylän kortteleiden 3099 ja 3100 hinnoittelun 130 €/krs-m² ja vuosivuokra 5 % kauppahinnasta. Kaikkien tonttien luovutusmuotona on myynti tai vuokraus.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

Tiedoksi

 

Markku Mäkinen, Maankäyttöpalvelut

 

 

Pertti Verho, Maankäyttöpalvelut

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa