RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta
Pöytäkirja 23.08.2017/Pykälä 123
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 615/00.01.01/2017 |
§ 123
Vammaisneuvoston sihteerin valinta
Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 15.8.2017:
Raision kaupungin vammaisneuvoston toimintaohjeiden 4 §:n mukaan kaupunginhallitus tai sen määräämä toimielin antaa tarpeelliset ohjeet vammaisneuvoston sihteerin tehtävien järjestämisestä.
Kaupunginhallitus on päättänyt 26.6.2017 § 246, että sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta nimeää vammaisneuvostoon yhden jäsenen, joka toimii myös teknisenä sihteerinä.
Päätösehdotus Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta päättää nimetä vammaisneuvoston jäseneksi ja tekniseksi sihteeriksi ohjaaja *** 31.12.2017 asti.
Päätös
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Vammaisneuvosto |
|
|
*** |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |