RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta
Pöytäkirja 23.08.2017/Pykälä 126
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 341/01.01.03/2017 |
§ 126
Sosiaalityön johtaja *** virkavapaan muuttaminen
Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 16.8.2017:
Sosiaalityön johtaja *** on 16.8.2017 saapuneella kirjeellään ilmoittanut keskeyttävänsä sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan hänelle 14.3.2017 § 37 myöntämän virkavapaan. *** palaa virkatehtäviinsä 28.8.2017.
Lain kunnallisesta viranhaltijasta 28 § 1 momentissa todetaan, että virkavapaan keskeyttäminen tai peruuttaminen viranhaltijan pyynnöstä on työnantajan harkinnassa, jollei laissa toisin säädetä tai virkaehtosopimuksessa toisin määrätä. Työnantaja on järjestänyt aikuissosiaalityön tulosalueen johtamisen ja muun toiminnan alkuperäisen päätöksen 14.3.2017 § 37 mukaisesti.
Päätösehdotus Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta päättää muuttaa *** virkavapaan ajankohtaa niin, että se päättyy 27.8.2017. *** palaa sosiaalityön johtajan virkaan 28.8.2017. Samasta ajankohdasta alkaen perutaan virkavapaasta aiheutuneet järjestelypäätökset (sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan päätökset 4.4.2017 § 54, § 55 ja § 56).
Lautakunnassa käydyn keskustelun perusteella esittelijä muutti päätösehdotustaan seuraavasti:
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta päättää pysyttää voimassa aiemman päätöksensä 14.3.2017 § 37 ja velvoittaa sosiaali- ja terveyskeskuksen valmistelemaan ehdotuksen aikuissosiaalityön tulosalueen johdon virkajärjestelyistä 3.10.2017 alkaen ja tuomaan ehdotuksen lautakunnan käsittelyyn 13.9.2017 pidettävään kokoukseen.
Päätös
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta hyväksyi muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
*** |
|
|
Mirja Arola, Konsernihallinto |
|
|
***, Sosiaalityö |
|
|
***, Sosiaalityö |
|
|
***, Sosiaalityö |
|
|
***, Sosiaalityö |
|
|
palkat |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |