Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 05.06.2017/Pykälä 110

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  Rasekon perussopimus 1.6.2017

 

Asianro 291/00.04.01/2017

§ 110

Raision seudun koulutuskuntayhtymän perussopimuksen hyväksyminen

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 6.3.2017 67 §

 

                                                          ”Hallintosihteeri Sanna Tammilehto 2.3.2017:

 

                                                          Raision seudun koulutuskuntayhtymän yhtymähallitus pyytää jäsenkunniltaan lausuntoa päivitetystä perussopimusluonnoksestaan. Kuntalain 1.6.2017 voimaan tulevan lainsäädännön vuoksi Kuntaliitto on laatinut kuntayhtymille uuden perussopimusmallin. Rasekon perussopimusluonnos on laadittu kyseisen mallin mukaan ajantasaiseksi.

 

                                                          Oheismateriaalina lausuntopyyntö ja perussopimusluonnos.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

 

Kaupunginhallitus toteaa lausuntonaan, ettei sillä ole huomautettavaa Rasekon perussopimusluonnoksesta.

 

 

Päätös                                            Juha Jormanainen ehdotti Veijo Mikolan kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.

 

Ari Leinonen ja Pipsa Allén poistuivat esteellisinä kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Puhetta johti tämän asian käsittelyn ajan kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Hannele Lehto-Laurila.”

 

 

Kaupunginhallitus 27.3.2017 § 89

 

                                                          ”Kaupunginjohtaja Ari Korhonen 23.3.2017:

Rasekon osakaskuntien kanssa on valmisteltu yhteinen lausunto kunkin kaupungin lausunnon pohjaksi seuraavasti:

 

1) Perussopimusluonnoksesta puuttuu kokonaan omistajaohjausta koskeva kirjaus (Kuntaliiton 2016 malliperussopimuksen 5. luku).

                            

Raision kaupunginhallitus esittää, että perussopimukseen lisätään malliperussopimuksen 16 §:ssä esitetty kirjaus omistajaohjauksesta: "Kuntayhtymän johdolla ja jäsenkunnilla on neuvottelumenettely, jossa sovitaan kuntayhtymän talouden ja toiminnan pitkän aikavälin suunnittelua ja tavoitteita koskevista periaatteista ottaen huomioon palvelujen järjestäminen ja tuottaminen, palvelutavoitteet, omistajapolitiikka, henkilöstöpolitiikka sekä palvelujen käyttäjien osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet."

 

2) Perussopimusluonnoksen 25 §:ää esitetään muutettavaksi siten, että "Yhtymähallitus raportoi neljännesvuosittain jäsenkuntakohtaisesti toiminnan ja talouden toteutumista jäsenkunnille". Tämä vastaa Rasekon hallintosäännön 55 §:ää, jonka mukaan yhtymähallitukselle raportoidaan toiminnan ja talouden toteutumisesta neljännesvuosittain.

 

3) Perussopimusluonnoksen 26 §:stä ”Alijäämän kattaminen” olevista vaihtoehdoista Raision kaupunginhallitus esittää kirjausta "Kuntayhtymän tulee sopeuttaa toimintansa kaikin käytettävissä olevin keinoin niin, että alijäämät saadaan katettua viimeistään kolmen vuoden kuluessa." 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen


Kaupunginhallitus päättää antaa esittelytekstissä olevan lausunnon Rasekon perussopimusluonnoksesta.

 

 

Päätös                                            Keskustelun kuluessa Jari Salonen ehdotti Veijo Mikolan kannattamana, että kaupunginhallitus toteaa lausuntonaan:

 

1) Perussopimusluonnoksesta puuttuu kokonaan omistajaohjausta koskeva kirjaus (Kuntaliiton 2016 malliperussopimuksen 5. luku).

 

Raision kaupunginhallitus esittää, että perussopimukseen lisätään kirjaus omistajaohjauksesta: "Kuntayhtymän johdolla ja jäsenkunnilla on neuvottelumenettely, jossa käsitellään kuntayhtymän talouden ja toiminnan pitkän aikavälin suunnittelua ja tavoitteita."

 

2) Perussopimusluonnoksen 26 §:stä "Alijäämän kattaminen" olevista vaihtoehdoista Raision kaupunginhallitus esittää kirjausta "Kuntayhtymän tulee sopeuttaa toimintansa kaikin käytettävissä olevin keinoin niin, että alijäämät saadaan katettua viimeistään kolmen vuoden kuluessa."

 

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Pöytäkirjaan merkittiin, että Ari Leinonen, Pipsa Allén ja Eija Nurmi poistuivat esteellisinä kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Puhetta johti tämän asian käsittelyn ajan kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Hannele Lehto-Laurila.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastettiin heti. ”

 

Kaupunginhallitus 29.5.2017 § 177

 

”Hallintosihteeri Sanna Tammilehto 24.5.2017:

 

                                                          Raision seudun koulutuskuntayhtymän yhtymähallitus on 20.4.2017 § 30 käsitellyt perussopimuksen muuttamista. Liitteenä on perussopimus yhtymähallituksen hyväksymässä muodossa.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto hyväksyy Raision seudun koulutuskuntayhtymän perussopimuksen.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Pöytäkirjaan merkittiin, että Ari Leino, Pipsa Allén ja Vesa Parantainen poistuivat esteellisinä kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Varapuheenjohtaja Hannele Lehto-Laurila johti puhetta tämän asian käsittelyn ajan.”

 

 

Liitteet

7

Rasekon perussopimus 1.6.2017

 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

ehdottaa valtuustolle, että valtuusto hyväksyy Raision seudun koulutuskuntayhtymän perussopimuksen.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

 

Päätös                                           

Kaupunginhallituksen tekemä ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa