Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 05.06.2017/Pykälä 107

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 382/05.19.00/2017

§ 107

Valtuutettu Jyrki Yrttiahon ym. valtuutettujen aloite koskien Kelan perustoimeentulotukien käsittelyn ruuhkautumista

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginvaltuusto 13.3.2017 34 §

 

                                                          Valtuutettu Jyrki Yrttiaho jätti seuraavan aloitteen:

 

”Kelan toimeentulotuen käsittely ajautui massiivisiin ruuhkiin - menetykset korvattava

 

Vuodenvaihteesta alkaen perustoimeentulotukea on haettu Kelalta, mutta täydentävää ja ehkäisevää toimeentulotukea edelleen kunnilta. Mm. eduskuntakäsittelyn yhteydessä perustoimeentulotuen siirtämistä Kelalle puolustettiin sokeasti ja laajasti niin hallitus- kuin oppositiopuolueissakin. Samaan aikaan Kela vähensi väkeään ja sulki toimipisteitään. Monien asiantuntijoiden käsitys oli, että ruuhkia on odotettavissa, eikä Kela selviä n. 750 käsittelijälle, kun kunnissa samaa työtä tehdään kaksinkertaisella henkilöstömäärällä. Koko alkuvuoden massiiviset ruuhkat Kelassa ovat olleet tosiasia. Pienituloisten pitkä ahdinko ja hylkypäätökset ovat romuttaneet monen talouden, aiheuttaneet luottohäiriöitä ja korvaamatonta vahinkoa sekä romahduttaneet jopa monien jaksamisen.

 

Toimeentulohuolien keskellä kamppailevat työttömät ja pienten eläkkeiden varassa kituuttavat ovat suurissa vaikeuksissa. Raha ei riitä ruokaan, jatkuvasti kohoaviin asumiskuluihin eikä kasvaviin lääke- ja muihin sairausmenoihin. Myös kunnat ovat korottaneet kohtuuttomasti palvelu- ja asiakasmaksujaan.

 

Kela suoltaa hylkääviä päätöksiä pitkien janotusaikojen ja odottelun päätteeksi. Pitkäaikaissairaat jäävät vaille maksusitoumuksia, lääkekuluihin ei tule tukea jne. Toimintatapa on sanalla sanoen kuuro ihmisten hädälle. Puhelimella et saa yhteyttä. Palveluaikojen varaukset takkuavat edelleen.

 

Vasemmistoliiton Raision valtuustoryhmä vaatii Kelalta ja kaupungilta pikaisia yhteistoimia tilanteen helpottamiseksi sekä kuntalaisten toimeentulon ja laillisten perusoikeuksien turvaamiseksi. Toimeentulotuen palvelujen ruuhkautumisesta aiheutuneista vahingoista on tehtävä perusteellinen selvitys ja niistä kärsimään joutuneille on korvattavat aiheutuneet menetykset. Raision kaupungin on vaadittavat Kelaa ja valtiovaltaa vastuuseen taloudellisista menetyksistä ja tuen lisätarpeesta.

 

Raisiossa 13. maaliskuuta 2017

 

Vasemmistoliiton Raision valtuustoryhmä

 

Jyrki Yrttiaho                                Eija Nurmi

Aarre Lehtonen                          Leena Rihko

Kari Hanka                                     Pekka Närhinen”

 

Päätös                                           

Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

Pöytäkirjaan merkittiin, että valtuutettu Vesa Parantainen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 19.25. Valtuutettu Ari Leinonen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 19.26 ja tilalle saapui Kaija Honka.

 

 

Kaupunginhallitus 27.3.2017 § 87

 

                                                          ”- - -

 

                                                          Kaupunginhallitus lähettää - - - valtuutettu Jyrki Yrttiahon aloitteen koskien Kelan perustoimeentulotukien käsittelyn ruuhkautumista sosiaali- ja terveyskeskuksen valmisteltavaksi, - - -”

 

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 17.5.2017 68 §

 

                                                          ”Vt. aikuissosiaalityön tulosalueen tulosaluejohtaja Leena Lahti 10.5.2017:

 

Aloitteessa vaaditaan Kelalta ja kaupungilta yhteistoimia tilanteen helpottamiseksi sekä kuntalaisten toimeentulon ja laillisten perusoikeuksien turvaamiseksi sekä vaaditaan perusteellinen vahinkoselvitys ja menetysten korvaaminen kärsimään joutuneille.

 

Perustoimeentulotuki siirtyi kunnilta Kelan hoidettavaksi 1.1.2017 alkaen. Kela käsitteli ensimmäiset tammikuuta koskevat hakemukset jo joulukuun puolella vuoden vaihteen ruuhkien ehkäisemiseksi. Raision sosiaalitoimistossa tehtiin Kelan pyynnöstä vuoden 2016 viimeiset päätökset mahdollisimman tarkasti, jotta Kelan oli helpompi aloittaa työskentely asiakkaiden kanssa sosiaalitoimistosta saatujen pohjatietojen perusteella.

 

Raision sosiaalitoimisto on tehnyt tiiviistä yhteistyötä Kelan ja Kuntaliiton kanssa ennen perustoimeentulotuen siirtymistä Kelaan ja myös sen jälkeen mm. yhteisissä skype-palavereissa. Siirtymävaiheesta on yritetty yhdessä tehdä mahdollisimman sujuva asiakkaille ja työntekijöille sekä kunnassa että Kelassa. Kelasta on mahdollista hakea perustoimeentulotukea sähköisesti, puhelimitse ja paperihakemuksella. Kelassa on myös palveluneuvojia auttamassa asiakkaita hakemusten täyttämisessä ja asiakkailla on mahdollisuus varata henkilökohtainen aika Kelaan. Sosiaalitoimistossa ratkaistaan edelleen täydentävät ja ehkäisevät toimeentulotukihakemukset Kelasta välitettyjen tai asiakkailta suoraan saapuneiden kirjallisten tai suullisten hakemusten perusteella. Sosiaalitoimistosta on mahdollista saada ohjausta etuuksien hakemiseen liittyen, sosiaalityötä sekä taloudellista tukea kiireellisiin ja akuutteihin elämäntilanteisiin. Sosiaalityöntekijä jalkautuu toukokuusta alkaen Kelan Raision toimipisteeseen kerran viikossa.

 

Kela on ryhtynyt toimiin ruuhkien vähentämiseksi palkkaamalla lisää henkilökuntaa. Viikolla 16 hakemukset käsiteltiin keskimäärin 4,4 päivässä. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on esittänyt, että Kelan tulee hyvittää haitta, joka on aiheutunut perustoimeentulotuen käsittelyn viivästyksestä. Kela maksaa hyvityksiä asiakkaille, joiden hakemuksen käsittely on viivästynyt tammi–huhtikuussa ja joille on koitunut viivästyksestä haittaa. Hyvityksiä maksetaan noin 146 000 ratkaisun viivästymisestä ja ainoastaan niille asiakkaille, jotka ovat saaneet myönteisen perustoimeentulotukipäätöksen. Hyvityksiä aletaan maksaa 22.5.

 

Hyvityksen määrä perustuu viivästyksen pituuteen:

·         enintään viikko (1–5 arkipäivää), 25 euroa

·         yli viikko (6–10 arkipäivää), 50 euroa

·         yli 2 viikkoa (11–15 arkipäivää), 100 euroa

·         yli 3 viikkoa (yli 15 arkipäivää), 150 euroa.

 

 

Päätösehdotus                           Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta antaa kaupunginhallitukselle valtuustoaloitteeseen yllä olevan vastauksen.                       

 

 

Päätös                                            Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.”

 

 

Kaupunginhallitus 29.5.2017 § 174

 

”Päätösehdotus                         Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää

 

-        merkitä aloitteeseen annetun vastauksen tiedokseen ja

-        saattaa sen valtuuston tietoon ja esittää valtuustolle, että se toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. ”

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

ehdottaa valtuustolle, että valtuusto merkitsee aloitteeseen annetun vastauksen tiedokseen ja toteaa valtuustoaloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

 

Päätös                                           

Kaupunginhallituksen tekemä ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa