Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 05.06.2017/Pykälä 95

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 578/00.00.01/2017

§ 95

Raision seudun koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuuston jäsenten vaali

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 29.5.2017 § 162

 

                                                          ”Raision seudun koulutuskuntayhtymän perussopimuksen 9 § Jäsenmäärä: "Yhtymävaltuustossa on jokaisesta jäsenkunnasta yksi (1) jäsen kutakin kunnan varaamaa 17. §:ssä tarkoitettua alkavaa kymmentä (10) osuutta kohti kuitenkin enintään kolme (3) jäsentä. Kunnan varaamien osuuksien lukumäärä otetaan huomioon sellaisena kuin se on vaalin toimittamisen aikana." Perussopimuksen 17 §:n mukaan Raisio on varannut 82 osuutta.

 

Edellä olevan perusteella Raisio valitsee Raision seudun koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuustoon 3 jäsentä.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että

 

-                           Raision seudun koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuustoon vuosiksi 2017 - 2021 valitaan

 

jäseneksi

  varajäseneksi

jäseneksi

  varajäseneksi

jäseneksi

  varajäseneksi

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.”

 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

ehdottaa valtuustolle, että

 

-                           Raision seudun koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuustoon vuosiksi 2017 - 2021 valitaan

 

jäseneksi

  varajäseneksi

jäseneksi

  varajäseneksi

jäseneksi

  varajäseneksi

 

 

Päätös                                           

Valtuusto päätti yksimielisesti valita Raision seudun koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuustoon vuosiksi 2017-2021 seuraavat henkilöt:

 

jäseneksi Kimmo Nurmi

  varajäseneksi Antti Kannisto

jäseneksi Jukka Rantala

  varajäseneksi Tero Reunanen

jäseneksi Pia Vihermaa

  varajäseneksi Oili Niittynen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa