Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 29.01.2018 klo 18:00 / Tarkastettu

Pykälä   Otsikko  Pöytäkirja PDF-muodossa
1   Kokouksen laillisuuden toteaminen
2   Kahden pöytäkirjantarkastajan valitseminen
3   Esityslistan hyväksyminen
4 Medbit Oy:n ja Medi-It Oy:n välisen osakassopimuksen hyväksyminen
5   Jade Tähtisen eronpyyntö Raision kaupungin luottamustoimista
6 Hallintosäännön päivittäminen
7 Raision kaupungin asunto-ohjelma 2018-2025
8   Lisämäärärahaesitys vuoden 2017 talousarvioon Veitikanraitin päiväkodin ensikertaiseen kalustamiseen
9   Sivistyskeskuksen valtionavustusten siirto vuodelle 2018
10 Omakotitonttien hinnoittelu / Merinuorikkala 2 ja Kuuanlaakso (länsiosa 1)
11   Valtuutettu Eija Nurmen ym. valtuutettujen aloite koskien valtuuston osallistumista metsänistutustalkoisiin puun päivänä
12   Valtuutettu Erkki Haaviston ym. valtuutettujen aloite koskien elinkeino-/yritysasiamiehen vakanssin perustamista
13   Aarre Tuhkasen luottamustoimet Raision kaupungissa
14   Valtuutettu Ari Leinosen ym. valtuutettujen aloite koskien korvaushoidon palvelupisteen lopettamista Raisiossa
15   Valtuutettu Ari Leinosen ym. valtuutettujen aloite koskien kameroiden hankkimista Raisiontien ja Nesteentien valoristeykseen
16   Valtuutettu Jukka Rantalan ym. valtuutettujen aloite koskien vastuullisesti tuotetun suomalaisen ruoan huomioimista kunnan ruokapalvelujen hankinnoissa
17   Valtuutettu Emma Lindqvistin ym. valtuutettujen aloite koskien Raision liittymistä Fölin kaupunkipyöräjärjestelmäkokeiluun
18   Valtuutettu Emma Lindqvistin ym. valtuutettujen aloite koskien Raision pyöräteiden kehittämistä ja pikapyörätien rakentamista Raisio-Turku välille
19   Valtuutettu Emma Lindqvistin ym. valtuutettujen aloite koskien liikennepuiston perustamista Raisioon
20   Valtuutettu Susanna Mäntysaaren ym. valtuutettujen aloite koskien uuden liikenneturvallisuusselvityksen laatimista
21   Valtuutettu Susanna Mäntysaaren ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroistentien turvallisuuden parantamista

Pykälä   Muutoksenhakuohjeet  
1-21   Muutoksenhakuohje

Saapuvilla olleet jäsenet
Janne Laulumaa, puheenjohtaja
Jari Salonen, 1. varapuheenjohtaja
Emma Lindqvist, 2. varapuheenjohtaja
Jarmo Rosama, 3. varapuheenjohtaja
Annika K. Aaltonen
Pipsa Allén
Janette Broberg
Sirpa Ek Susanna Mäntysaari
Eija Erasvuo
Erkki Haavisto
Pekka Heikkilä Kristiina Engström
Mikko Kangasoja
Anneli Kivijärvi
Mika Koivisto
Katja Koivusalo
Kimmo Kosonen
Heikki Laine
Hannele Lehto-Laurila
Aarre Lehtonen
Ari Leinonen
Aki-Petteri Löfgren
Markus Maunula
Jonni Moislahti
Merja Niemi
Eija Nurmi
Pekka Närhinen
Vesa Parantainen
Tanja Parkko
Jari Pulkkinen
Jukka Rantala
Saila Rintee Satu Hakanurmi
Anita Ruusuranta
Tuuli Salospohja Jukka A. Rantala
Eeva Savola Elisa Vuorinen
Harri Seikola
Tapio Soiniitty
Raimo Sulonen
Sari Suominen
Niko Toivonen
Helena Viljanen
Maria Virko
Jyrki Yrttiaho
Nina Äikäs

Muut saapuvilla olleet
Juha Jormanainen
kaupunginhallituksen edustaja
Veijo Mikola
kaupunginhallituksen edustaja
Kalle Myllymäki
kaupunginhallituksen edustaja
Ari Korhonen, Konsernihallinto
kaupunginjohtaja
Anna-Kristiina Järvi, Konsernihallinto
talousjohtaja
Antti Korte, Tekninen keskus
tekninen johtaja
Juha Sandberg, Sosiaali- ja terveyskeskus
sosiaali- ja terveysjohtaja
Juha-Pekka Lehmus, Sivistyskeskus
sivistysjohtaja
Minna Heikkilä, Konsernihallinto
viestintäpäällikkö
Ilari Nummila, Tietohallintopalvelut
järjestelmäasiantuntija
Sari Vahtera, Konsernihallinto
pöytäkirjanpitäjä