RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Vanhusneuvosto (1.8.2021 - 31.5.2023)
Pöytäkirja 24.01.2022/Pykälä 4
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 182/00.02.02/2021 |
§ 4
Raision kaupunginkirjaston erityispalvelut ikääntyneille
Erityiskirjastonhoitaja Anna-Maija Saariaho kertoo kirjaston tarjoamista erityispalveluista.
Päätösehdotus Vanhusneuvoston puheenjohtaja Auli Raunio
Vanhusneuvosto merkitsee esittelyn tiedokseen.
Päätös
Erityiskirjastonhoitaja Anna-Maija Saariaho kertoi Raision kaupungin kirjaston ikäihmisten palveluista. Palveluihin kuuluu muun muassa:
1. Kotipalvelu, tämän palvelun kautta asiakas tilaa lainattavat kirjat kotiin toimitettuna.
2. Celia-kirjasto, palvelu on tarkoitettu henkilöille, joille tavallisen kirjan lukeminen on hankalaa, vaikka vain tilapäisestikin. Kirjoja voi kuunnella älypuhelimella, tabletilla tai tietokoneella.
3. Lukulähettitoiminta, palvelu toimii vapaaehtoisten voimin. Lukulähetit käyvät laitoksissa lukemassa asukkaille.
4. Hulvelan palvelukeskuksen lainauspiste, tiistaisin klo 11-13 paikalla kirjastontyöntekijä.
5. Kulttuuria minulle -ryhmä, suunnattu muististaan huolestuneille ikäihmisille.
Tiedoksi |
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |