Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta (1.8.2021 - 31.5.2025)
Pöytäkirja 01.12.2021/Pykälä 126

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kaupunginvaltuusto

§ 13

28.1.2019

 

 

Asianro 228/12.05.02/2019

§ 126

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite koskien lasten ja nuorten turvallisuutta

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginvaltuusto 28.1.2019 13 §

 

Valtuutettu Mika Koivisto jätti seuraavan aloitteen:

 

”Julkisuuteen on tullut tieto Oulun laajasta ja vakavasta seksuaalirikosten sarjasta, jossa uhreina on ollut alaikäisiä tyttöjä ja epäillyt ovat ulkomaalaistaustaisia miehiä. Keskusrikospoliisin rikosylikomisario Sarani kertoi haastattelussa, että Oulussa paljastuneet epäillyt törkeät lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset ovat vain jäävuoren huippu. Tästä syystä asiaan tulisi suhtautua Raisiossa erittäin vakavasti.

 

Oulussa muunkielisten osuus on väestöstä noin neljä prosenttia. Raisiossa muunkielisten osuus on reilusti yli seitsemän prosenttia ja jatkuvasti kasvussa. Meidän lähes kaksinkertainen osuus muunkielisistä tarkoittaa sitä, että myös riski joutua hyväksikäytetyksi on korkeampi.

 

Raisiossa olisi hyvä selvittää hyväksikäyttötapaukset ja yritykset perinpohjaisesti. Selvitetään harjoitetaanko kouluissa ja päiväkodeissa vastaavanlaista toimintaa kuin esimerkiksi Oulussa eli viedään aikuisia maahanmuuttajataustaisia miehiä tutustumaan lapsiin. En halua uskoa, että Raisiossa olisi toimittu näin typerästi ja lapsenuskoisesti mutta kun nykyinen monikulttuurisuusagenda on pesiytynyt syvälle yhteiskunnan rakenteisiin, niin kaikki voi olla mahdollista.

 

Esitämme, että selvitetään: Onko Raisiossa ollut turvapaikanhakijoiden tms. järjestettyjä vierailuja kouluihin ja päiväkoteihin? Jos on ollut, niin jatkuuko ko. toiminta edelleen ja mitä on tehty vierailujen lopettamiseksi?

Mitä toimenpiteitä tehdään, ettei vastaavanlaista pääse tapahtumaan Raisiossa ja että tapaukset eivät myöskään jää piiloon?

 

Onko nuorisotiloissa valvontaa, jotta aikuiset miehet eivät käy tiloissa vaanimassa alaikäisiä uhreja?

 

Lisäksi esitämme, että kaupunki järjestää tiedotustilaisuuksia eli turvallisuusinfoja kouluissa oppilaille ja oppilaiden vanhemmille yhdessä poliisin kanssa liittyen mm. Oulussa ilmi tulleisiin rikoksiin.

 

Raisiossa 28.1.2019

 

Mika Koivisto                               Tapio Soiniitty

Pasi Pohtio                                    Katja Koivusalo”

 

 

 

 

Päätös                                           

Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 

 

Kaupunginhallitus 4.2.2019 § 34

 

                                                          ” - - Kaupunginhallitus lähettää valtuutettu Mika Koiviston aloitteen koskien lasten ja nuorten turvallisuutta sivistyslautakunnan valmisteltavaksi - - ”

 

 

Sivistyslautakunta 1.12.2021

 

                                                          Sivistysjohtaja Leena Laakso 23.11.2021:

 

                                                          Raision kouluissa ja päiväkodeissa ei ole järjestetty turvapaikanhakijoiden vierailuja.

 

Kaikkien oppilaitoksessa opiskelijoiden kanssa työskentelevien sekä opiskeluhuollon palveluista vastaavien viranomaisten ja työntekijöiden on tehtävissään edistettävä opiskelijoiden ja oppilaitosyhteisön hyvinvointia sekä kotien ja oppilaitoksen välistä yhteistyötä. Oppilaitoksen henkilökunnalla on ensisijainen vastuu oppilaitosyhteisön hyvinvoinnista. (Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013 4 §)

 

Kouluissa kiinnitetään huomiota turvallisuuteen monin tavoin. Sometutor-hankeen (1.8.2020-31.12.2021) puitteissa on kehitetty ohjeistus lasten-ja nuorten sosiaalisessa mediassa kohtaamaan häirintään.

https://sites.google.com/edu.raisio.fi/sometutor/etusivu

https://sites.google.com/edu.raisio.fi/sometutor/tietopankki

 

Lapsille ja nuorille on järjestetty kouluissa hankkeen puitteissa opetustuokioita ja opetussuunnitelmaan sisältyviä turvallisuustunteja. Teemallisia vanhempainiltoja turvallisuuteen liittyen on perusopetuksessa järjestetty ennen pandemia-aikaa. Perusopetuksessa teemat näkyvät toiminnassa hyvinvoinnin vuosikellon mukaisesti.

 

Nuorisotiloissa tapahtuvassa toiminnassa on tärkeintä, että lapset ja nuoret saavat olla ja toimia turvallisessa ympäristössä ja heitä ohjaamassa on aina ammattitaitoinen ja turvallinen aikuinen. Nuorisotyön lähtökohtana on kaikenlaisen häirinnän ja syrjinnän ennaltaehkäisy. Jos tällaista huomattaisiin, siihen puututaan välittömästi. Nuorisotiloissa on määritelty selkeät ikärajat ja toiminta on pääsääntöisesti alle 18-vuotiaille. Yli 18-vuotiaiden toiminnat ovat eri iltoina ja aikoina.

 

 

 

Päätösehdotus                           Sivistysjohtaja Leena Laakso

 

Sivistyslautakunta antaa valtuustoaloitteeseen edellä olevan vastauksen.

 

 

 

 

Päätös                                           

Sivistyslautakunta hyväksyi päätösesityksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Kaupunginhallitus

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa