RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta (1.8.2021 - 31.5.2025)
Pöytäkirja 03.11.2021/Pykälä 118
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 1110/01.01.03/2021 |
§ 118
Vaisaaren koulun matematiikan, fysiikan ja kemian lehtorin virkavapaahakemus
Sivistysjohtaja Leena Laakso 27.10.2021
Matematiikan, fysiikan ja kemian lehtori *** anoo palkatonta virkavapaata ajalle 1.12.2021-30.11.2022 toisen tehtävän hoitoa varten. Vaisaaren koulun rehtori *** puoltaa hakemusta. Lehtori *** on ollut harkinnanvaraisella virkavapaalla 1.8.2020-31.7.2021.
Lautakunnan kokouksessaan 18.8.2021 72 § hyväksymän ”Ohjeistus perusopetuksen kouluille suunnittelua ja toteuttamista varten” mukaisesti harkinnanvaraisista virkavapaista ohjeistetaan:
8.2. Pidemmät harkinnanvaraiset virkavapaat
Mikäli anotaan harkinnanvaraista palkatonta virkavapautta koko lukuvuodeksi, on se anottava ajalle 1.8.-31.7. Äitiys- ja vanhempainlomissa sekä hoitovapaissa toimitaan OVTES:n mukaisesti. Lukukauden palkaton virkavapaa anotaan 1.1.-30.6. tai 1.8.-31.12.
• myös pidemmät virkavapaat tulee aina anoa yhdenmittaisina
• mikäli virkavapaa anotaan edellä olevista ohjeista poiketen, anomus palautetaan ja kehotetaan hakijaa anomaan ohjeiden mukaisesti. Mikäli anoja ei tähän suostu, virkavapaa-anomus hylätään.
Pitkät virkavapaa/työlomat
Päättävän viranomaisen tulee noudattaa vapaata myöntäessään seuraavia ohjeita:
1) Raision kaupungin toiseen toistaiseksi voimassa olevaan palvelussuhteeseen valitulle voidaan myöntää harkinnanvaraista palkatonta virka-/työvapaata enintään mahdollisen koeajan ajaksi.
2) Raision kaupungin toiseen määräaikaiseen palvelussuhteeseen valitulle voidaan myöntää harkinnanvaraista palkatonta virka-/työvapaata pääsääntöisesti vuodeksi kerrallaan enintään kahden vuoden ajaksi. Määräajasta voidaan poiketa vain, jos siihen on työssä pätevöitymiseen liittyvä perusteltu syy, pakottava perhesyy tai tehtävästä on saavutettavissa olennaista hyötyä kaupungin toisen palvelussuhteen hoitamisessa.
3) Muissa tapauksissa voidaan myöntää harkinnanvaraista palkatonta virka-/työvapaata enintään vuoden ajaksi. Määräajoista voidaan poiketa vain, jos siihen on työssä pätevöitymiseen liittyvä perusteltu syy, pakottava perhesyy tai tehtävästä on saavutettavissa olennaista hyötyä kaupungin palvelussuhteen hoitamisessa. Harkinnanvaraisia virka-/työvapaita myönnettäessä tulee harkita, voidaanko virka- /työvapaan myöntämistä työtehtävien hoidon kannalta pitää mahdollisena vai ei.
Oheismateriaali |
5 |
Hakemus harkinnanvaraisen virkavapauden myöntämiseksi.pdf |
Päätösehdotus Sivistysjohtaja Leena Laakso
Sivistyslautakunta keskustelee asiasta ja päätösehdotus virkavapaan myöntämisestä tehdään kokouksessa. Työtehtävien hoidon kannalta virkavapaan myöntäminen on mahdollista.
Päätös
Käydyn keskustelun jälkeen sivistysjohtaja teki seuraavan päätösehdotuksen:
Sivistyslautakunta myöntää *** palkatonta virkavapaata ajalle 1.12.2021-30.11.2022.
Tuija Aso ehdotti, että palkatonta virkavapaata myönnetään ajalle 1.12.2021-31.7.2022. Jasmin Nisunen, Sanni Repo, Evert Grönblom ja Sisko Jaakkola kannattivat ehdotusta. Puheenjohtaja totesi, että keskustelun aikana on tehty sivistysjohtajan ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus. Puheenjohtajan tekemä äänestysesitys kädennostoäänestyksestä hyväksyttiin.
Suoritetussa kädennostoäänestyksessä sivistysjohtajan pohjaehdotuksen puolesta annettiin 4 ääntä (Aimo Koskela, Kimmo Kosonen, Jarno Huhtanen ja Minna Hakala) ja Tuija Ason ehdotuksen puolesta annettiin 7 ääntä (Anneli Kivijärvi, Jukka Rantala, Tuija Aso, Evert Grönblom, Sisko Jaakkola, Jasmin Nisunen ja Sanni Repo).
Puheenjohtaja totesi, että Tuija Ason esityksestä tuli lautakunnan päätös, eli palkatonta virkavapaata myönnetään ajalle 1.12.2021-31.7.2022.
Tiedoksi |
|
Virkavapaahakemuksen jättänyt |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |