RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Vapaa-aikalautakunta (1.8.2021 - 31.5.2025)
Pöytäkirja 07.09.2021/Pykälä 66
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vala 0721 ulk.pdf | |
Vala 0721 ulk ja sis.pdf |
|
Asianro 339/02.02.02/2021 |
§ 66
Vapaa-aikalautakunnan käyttötalouden toteutuma heinäkuu 2021
Talouspäällikkö Esa Ilanti 26.8.2021:
Talousarvion sitovuus määräytyy lautakunnittain siten, että sitovia lukuja ovat lautakunnan ulkoiset kokonaistulot, kokonaismenot ja netto. Lautakunta voi suorittaa muutoksia palvelualueiden välillä. Tili- ja vastuuvapauden edellyttämä sitovuus muodostuu toimintakatteesta (nettobudjetti).
Lautakunnat laativat hyväksytyn talousarvion perusteella yksityiskohtaisen käyttösuunnitelman palveluittain. Käyttösuunnitelman sisällöstä ja siihen tehtävistä muutoksista päättää lautakunta.
Talousarvion kuukausikohtaista toteutumista seurataan toimielimissä. Kaupunginvaltuustolle laaditaan talouden toteutuman raportti maaliskuun lopun, kesäkuun lopun sekä syyskuun lopun tilanteesta.
Talousarviota ja sen määräyksiä on noudatettava toiminnassa. Tilivelvolliset vastaavat vastuualueidensa taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta. Tilivelvollisten viranhaltijoiden on valvottava, että vastuualueen toiminnassa noudatetaan hyväksyttyä talousarviota ja käyttösuunnitelmaa sekä niihin liittyviä tavoitteita. Toimintaa ja taloutta tulee sopeuttaa siten, että asetetut tavoitteet on mahdollista saavuttaa. Mikäli on ilmeistä, ettei asetettuihin tavoitteisiin päästä, tulee tieto asiasta saattaa toimielinkäsittelyyn siten, että valtuusto voi päättää talousarvioon sisältyvien määrärahojen ja tavoitteiden muutokset. Pienten määrärahamuutosten (esim. hankeavustukset) vuoksi ei tehdä talousarviomuutosta, ellei ole oletettavissa, että muutos voi oleellisesti vaikuttaa tili- ja vastuuvapauden perustana olevan toimintakatteen muodostumiseen.
Vapaa-aikalautakunnan ulkoiset toimintakulut 31.7.2021 olivat n. 2,0 M€ toteutumisprosentin ollessa 52,9 % (ulk. ja sis. 3,7 M€, 55,1 %). Toimintatuloja kertyi n. 0,3 M€ toteutumisprosentin ollessa 30,6 % (ulk. ja sis. 0,4 M€, 31,8 %), toimintakate oli 1,7 M€.
Talousarvion mukaisen laskennallinen toteutuman heinäkuussa tulisi olla 58,3 %.
Oheismateriaali |
1 |
Vala 0721 ulk.pdf |
|
2 |
Vala 0721 ulk ja sis.pdf |
Päätösehdotus Sivistysjohtaja Leena Laakso
Vapaa-aikalautakunta merkitsee heinäkuun käyttötalouden toteutuman tiedokseen.
Päätös
Vapaa-aikalautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
|
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |