RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta (1.8.2021 - 31.5.2025)
Pöytäkirja 18.08.2021/Pykälä 72
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ohjeistus perusopetuksen koulujen toimintaan.pdf |
|
Asianro 495/12.00.01/2019 |
§ 72
Ohjeistus perusopetuksen koulujen toimintaan 2021-2022
Sivistysjohtaja Leena Laakso 12.8.2021:
Sivistystoimiala on laatinut yhteistyössä koulujen kanssa perusopetuslain, opetusalan virkaehtosopimuksen ja valtakunnallisen opetussuunnitelman mukaisen ohjeistuksen opetuksen järjestämistä varten ensimmäisen kerran lukuvuodelle 2020-2021. Ohjeistus käsiteltiin sivistyslautakunnan kokouksessa 20.5.2020 § 68, palautettiin uudelleen valmisteluun ja hyväksyttiin sivistyslautakunnan kokouksessa 10.6.2020 § 96. Nyt ohjeistus on päivitetty yhteistyössä rehtoreiden ja opetusalan luottamushenkilöiden kanssa ja esitetään hyväksyttäväksi toistaiseksi voimassa olevana. Mahdolliset päivitykset laki-, opetussuunnitelma- tai virkaehtosopimusmuutosten johdosta tuodaan lautakunnan päätettäväksi.
Oheismateriaali |
1 |
Ohjeistus perusopetuksen koulujen toimintaan.pdf |
Päätösehdotus Sivistysjohtaja Leena Laakso
Sivistyslautakunta hyväksyy ohjeistuksen perusopetuksen toiminnan järjestämistä varten toistaiseksi voimassa olevana.
Päätös
Sivistyslautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |