RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta (1.8.2021 - 31.5.2025)
Pöytäkirja 18.08.2021/Pykälä 70
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 815/12.06.00/2021 |
§ 70
Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun paikallinen opetussuunnitelma
Varhaiskasvatuksen suunnittelija Maria Ovaska 12.8.2021:
Opetus- ja kulttuuriministeriö toteuttaa kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun elokuun 2021 alusta toukokuun 2024 loppuun. Raisiossa kokeiluun osallistuvat esiopetusryhmät toimivat Varppeen, Metsäaron ja Petäsmäen päiväkodeissa.
Kaksivuotisen esiopetuksen perusteet julkaistiin 8.2.2021 ja ne otetaan käyttöön kaksivuotisen esiopetuksen kokeilussa 1.8.2021. Opetushallitus on kannustanut kokeilussa mukana olevia kuntia ja esiopetuksen järjestäjiä julkaisemaan paikalliset opetussuunnitelmat ePerusteet -palvelussa, joten Raision paikallinen opetussuunnitelma on luettavissa sähköisesti ePerusteista. Kaksivuotiseen esiopetuskokeiluun osallistuvien ryhmien henkilökunta on ollut mukana laatimassa opetussuunnitelman paikallisia kirjauksia.
Raision kaupungin kaksivuotisen esiopetuksen opetussuunnitelma pohjautuu valtakunnallisten perusteiden tapaan esiopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin (2014). Kaksivuotisen esiopetuksen opetussuunnitelma on laadittu siten, että sen mukainen toiminta ja opetus muodostavat luontevan osan lasten oppimisen polkua varhaiskasvatuksesta perusopetukseen. Lasten osaamiselle ei aseteta tavoitteita, vaan tavoitteet määritellään esiopetuksen järjestämiselle ja opetukselle. Kaksi vuotta kestävässä esiopetuksessa kukin lapsi saa edetä oppimisessaan omaan tahtiinsa ja siinä huomioidaan esiopetukseen osallistuvat aiempaa pienemmät eli 5-vuotiaat lapset. Kokeilun tavoitteena on muun muassa saada tietoa kaksivuotisen esiopetuksen vaikutuksista lasten kehitys- ja oppimisedellytyksiin, sosiaalisiin taitoihin ja terveen itsetunnon muodostumiseen.
Opetussuunnitelman mukaisessa opetuksessa ja muussa toiminnassa korostetaan lapsilähtöistä, leikkiin ja tutkivaan havainnointiin perustuvaa pedagogiikkaa sekä lasten hyvinvoinnista huolehtimista. Lasten monilukutaitoon ja matemaattiseen osaamiseen liittyviä opetuksen tavoitteita on vahvistettu ja myös paikallisessa opetussuunnitelmassa on tarkennettu muun muassa näiden oppimisen alueiden tavoitteita.
Kokeilun opetussuunnitelmassa on vahvistettu kestävään elämäntapaan liittyvää laaja-alaista osaamista. Muutoin laaja-alaisen osaamisen tavoitteet ovat samat kuin perusopetuslain mukaisessa yksivuotisessa esiopetuksessa. Myös kolmiportainen kasvun ja oppimisen tuki sekä oppimista ja hyvinvointia tukeva oppilashuolto on kirjattu yhtenäiseksi yksivuotisen esiopetuksen kanssa.
Liitteet |
1 |
Raision kaupungin kaksivuotisen esiopetuksen opetussuunnitelma 2021.pdf |
Päätösehdotus Sivistysjohtaja Leena Laakso
Sivistyslautakunta päättää hyväksyä kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun opetussuunnitelman.
Päätös
Sivistyslautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Pöytäkirjaan merkittiin, että Maria Ovaska poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 19.10.
Tiedoksi |
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |