Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.8.2021 - 31.5.2025)
Pöytäkirja 16.08.2021/Pykälä 276

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 120/00.02.04/2021

§ 276

Viranhaltijapäätökset

 

 

                                                          Kaupunginhallitus on saanut tietoonsa seuraavat viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat kaupunginhallituksen 21.5.2018 päätöksen § 181 mukaisesti.

 

Viranhaltijoiden viikon aikana tekemät julkaistavat viranhaltijapäätökset julkaistaan kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti ao. viikon perjantaina, kuitenkin aikaisintaan 21 päivää ennen seuraavaa toimielimen kokousta. Kokousaikataulusta johtuvien kokoustaukojen aikana sujuvan päätöksenteon kannalta 21 päivän säännöstä joustetaan ja niiden aikana kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja kaupunginjohtaja huolehtivat tarvittaessa päätöksistä käyttää otto-oikeutta.

 

Kaupunginjohtaja 21.6.-13.8.2021:

 

Henkilöstöasiat:

§ 4                                                    Teknisen johtajan sijaisen valitseminen

§ 5                                                    Talouspäällikölle maksettava korvaus oman työn ohella tehdystä työstä

 

Talousjohtaja 21.6.-13.8.2021:

 

Henkilöstöasiat:

§ 2 / 24.6.2021                             Taloussuunnittelijan viran vastaanottaminen

 

Talousasiat:

§ 2 / 24.6.2021                             Kuntatodistuslainojen uusiminen

 

Hallintopäällikkö 21.6.-13.8.2021:

 

Hankinta-asiat:

§ 1 / 23.6.2021                             Luottamushenkilöiden koulutusalustan hankinta

 

Tekninen johtaja 14.6.-13.8.2021:

 

Kiinteistöpäätökset:

 

§ 35 / 17.6.2021                          Kauppakirjan hyväksyminen, tontti 680-12-133-4

 

§ 36 / 22.6.2021                          Kauppakirjan hyväksyminen, tontit 680-5-541-2 ja 680-5-541-3, As Oy Kuninkojan Aava Raisio

 

§ 37 / 22.6.2021                          Vuokrasopimuksen hyväksyminen, tontti 680-11-1173-6, TT Estate Oy perustettavan yhtiön lukuun

 

§ 38 / 22.6.2021                          Vuokrasopimuksen hyväksyminen, tontti 680-11-1173-7, Kiinteistö OY Sammalkallionkatu 16

 

§ 39 / 23.6.2021                          Vuokrasopimuksen muutoksen hyväksyminen, tontti 680-14-1424-14 / VG Boats Oy

 

§ 40 / 23.6.2021                          Vuokrasopimuksen hyväksyminen, tontit 680-11-1181-2 ja 680-11-1181-4, Katorp Oy perustettavan yhtiön lukuun

 

 

Maankäyttöpäällikkö 14.6.-13.8.2021:

 

Kiinteistöpäätökset:

 

§ 5 / 17.6.2021                             Kauppakirjan hyväksyminen, määräala kiinteistöstä 680-429-3-88 Latomäki

 

§ 6 / 17.6.2021                             Kauppakirjan hyväksyminen, määräala kiinteistöstä 680-413-1-144 Alaräijälä

 

§ 7 / 23.6.2021                             Vuokrasopimuksen jatkaminen, maa-alue kiinteistöstä 680-13-1302-6 / Kuljetus Simola Oy

 

§ 8 / 29.6.2021                             Vuokrasopimuksen jatkaminen / Rymättylän Telakointipalvelu Oy (alue kiinteistöstä 680-14-9906-101)

 

§ 9 / 29.6.2021                             Vuokrasopimuksen jatkaminen / Kiinteistö Oy Laittirinne 1 (alue kiinteistöstä 680-6-9903-1101)

 

Hankintapäätökset:

 

§ 1 / 15.6.2021                             Pirilänlaakson ja Mustikkamäen luontoselvitysten päivittäminen

 

 

Viikon 32 aikana tehdyt viranhaltijapäätökset julkaistaan kaupungin verkkosivuilla perjantaina 13.8.2021. Linkki viranhaltijapäätöksiin.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Kaupunginhallitus merkitsee päätökset tietoonsa saatetuiksi ja päättää, että kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta ei käytetä.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa