Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.8.2021 - 31.5.2025)
Pöytäkirja 16.08.2021/Pykälä 267

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 74/00.00.01/2021

§ 267

Vanhusneuvoston jäsenten valinta

 

 

Kuntalain 27 §:n mukaisesti ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vanhusneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Vanhusneuvosto voi olla useamman kunnan yhteinen.

 

Vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen, taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.

 

Hallintosäännön 13 §:n mukaisesti kaupungilla on nuorisovaltuusto, vanhusneuvosto ja vammaisneuvosto, joiden kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kaupunginhallitus.

 

Raision kaupungin vanhusneuvoston toimintasäännön (kh10.2.2014 § 47) mukaisesti vanhusneuvoston tehtävänä on ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain 11 §:n 2 momentin mukaiset tehtävät

 

1.       osallistua lain 5 §:ssä tarkoitetun ikääntyneen ja iäkkään väestön palvelujen suunnitelman valmisteluun ja 6 §:ssä tarkoitettuun arviointiin,

2.       vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka ikääntyneen väestön tarvitsemien palvelujen kannalta,

3.       edistää viranomaisten ja ikääntyneiden ja heitä edustavien järjestöjen yhteistoimintaa kaupungissa,

4.       tehdä aloitteita ja antaa lausuntoja ikääntyviä ja iäkkäitä raisiolaisia koskevissa asioissa,

5.       kutsua tarvittaessa kuultavaksi eri alojen asiantuntijoita,

6.       tiedottaa käsittelemistään asioista,

7.       valmistella vanhusneuvoston seuraavan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä laatia toimintakertomus.

 

Vanhusneuvoston toimintasäännön mukaisesti kaupunginhallitus valitsee toimikaudekseen vanhusneuvostoon seitsemän (7) varsinaista jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. Jäsenistä viisi (5) ja heidän henkilökohtaiset varajäsenensä valitaan raisiolaisten eläkeläisyhdistysten nimeämistä henkilöistä ja kaksi (2) kaupungin edustajista, joista toinen toimii vanhusneuvoston sihteerinä. Kaupunginhallitus nimeää vanhusneuvoston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan eläkeläisyhdistysten edustajista.

 

Mikäli vanhusneuvoston jäsen tai varajäsen eroaa kesken toimikauden, valitsee kaupunginhallitus uuden jäsenen tai varajäsenen toimikauden jäljellä olevaksi ajaksi.

 

Eläkeläisyhdistysten yhteistyöelin Raision Eläkeläistoimikunta on kartoittanut jäsenyhdistyksiltään ehdokkaita vanhusneuvostoon. Kartoituksen perusteella Raision Eläkeläistoimikunta esittää seuraavia henkilöitä vanhusneuvoston jäseniksi:

 

Helinä Aaltonen

varsinainen jäsen

Eläkeliitto Raision yhdistys ry

Olavi Tuomi    

varajäsen

Eläkeliitto Raision yhdistys ry

 

 

 

Kalevi Piiroinen

varsinainen jäsen

Raision Eläkeläiset ry

Martti Väisänen

varajäsen

Raision Eläkeläiset ry

 

 

 

Veijo Mikola

varsinainen jäsen

Raision Eläkkeensaajat ry

Juhani Hietala

varajäsen

Raision Eläkkeensaajat ry

 

 

 

Auli Raunio     

varsinainen jäsen

Raision Seniorit ry

Eeva Savola

varajäsen

Raision Seniorit ry

 

 

 

Seppo Kalliotie

varsinainen jäsen

Raision Seudun Eläkeläiset ry

Eija Nurmi       

varajäsen

Raision Seudun Eläkeläiset ry

 

 

Länsirannikon Senioriopettajat ry:n hallitus on esittänyt, että yhdistys otetaan huomioon valittaessa Raision vanhusneuvoston jäseniä. Lounaisrannikon Senioriopettajat ry esittää nimettäväksi vanhusneuvostoon jäseneksi Riitta Jääskeläistä ja varajäseneksi Seija Kestilää.

 

Kunnissa on erilaisia menettelytapoja ja -prosesseja vaikuttamistoimielinten nimeämiseksi. Vanhusneuvoston kokoonpanosta ja valinnasta ei ole erityistä sääntelyä, joten niistä voidaan päättää paikallisten olosuhteiden mukaisesti. Kuntalain mukaisena tavoitteena on kuitenkin varmistaa ikäihmisten mahdollisimman laajat osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet heitä koskevaan kaupungin päätöksentekoon. Nykyistä vanhusneuvoston toimintasääntöä tulisi tarkastella laajojen vaikuttamismahdollisuuksien turvaamisen kannalta uudelleen. Toimintasääntöön olisi perusteltua sisällyttää ainakin vanhusneuvoston jäsenten valintaperusteet ja -menettely, riittävä jäsenmäärä vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi ja jäsenten rotaatioperiaate.

 

Kaupungin edustajiksi ehdotetaan rakennuttajainsinööri Riku Järvistä ja asiakasohjaaja Tyyne-Maria Malmströmiä. Vanhusneuvoston sihteeriksi esitetään Tyyne-Maria Malmströmiä.

 

 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

1)    Kaupunginhallitus nimeää

-          vanhusneuvostoon viisi jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet toimikaudekseen

-          vanhusneuvoston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan

-          kaupungin edustajiksi vanhusneuvostoon Riku Järvisen ja Tyyne-Maria Malmströmin

-          vanhusneuvoston sihteeriksi Tyyne-Maria Malmströmin

 

2)    kaupunginhallitus edellyttää, että vanhusneuvosto valmistelee kevääseen 2022 mennessä ehdotuksen uudesta toimintasäännöstä, joka mahdollistaa kuntalain mukaisesti ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet laajasti.

 

Päätös                                           

1) Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti nimetä

 

-       vanhusneuvostoon seuraavat viisi jäsentä ja henkilökohtaista varajäsentä toimikaudekseen:

 

Eläkeliitto Raision yhdistys ry

Helinä Aaltonen, varajäsen Olavi Tuomi

 

Raision Eläkeläiset ry

Kalevi Piiroinen, varajäsen Martti Väisänen

 

Raision Eläkkeensaajat ry

Veijo Mikola, varajäsen Juhani Hietala

 

Raision Seniorit ry

Auli Raunio, varajäsen Eeva Savola

 

Raision Seudun Eläkeläiset ry

Seppo Kalliotie, varajäsen Eija Nurmi

 

-       vanhusneuvoston puheenjohtajaksi Auli Raunion ja varapuheenjohtajaksi Veijo Mikolan

-       kaupungin edustajiksi vanhusneuvostoon Riku Järvisen ja Tyyne-Maria Malmströmin

-       vanhusneuvoston sihteeriksi Tyyne-Maria Malmströmin

 

2) Kaupunginhallitus päätti edellyttää, että vanhusneuvosto valmistelee kevääseen 2022 mennessä ehdotuksen uudesta toimintasäännöstä, joka mahdollistaa kuntalain mukaisesti ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet laajasti.

 

 

Tiedoksi

 

nimetyt

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa