Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta (1.6.2017 - 31.7.2021)
Pöytäkirja 16.06.2021/Pykälä 59

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 602/01.01.03/2021

§ 59

Oikaisuvaatimus virkavapaapäätökseen 19.5.2021

 

 

 

                                            Sivistysjohtaja Leena Laakso 10.6.2021:

 

Lehtori *** on toimittanut oikaisuvaatimuksen koskien sivistyslautakunnan päätöstä 19.5.2021 §52 hylätä hänen virkavapausanomuksensa ajalle 1.8.2021 – 31.7.2022.

 

Kaupunginhallitus on 7.1.2008 §5 päättänyt periaatteet harkinnanvaraisten virkavapauksien ja työlomien hyväksymisestä:

_ _ _

 

”3. Toisen tehtävän hoitamiseksi tai oman yrityksen aloittamista varten otettavaa virkavapautta tai työlomaa voidaan muille kuin 2. kohdassa mainituille viranhaltijoille tai työntekijöille myöntää enintään 1 vuosi, jos voidaan katsoa toisen tehtävän hoidosta tai yritystoiminnasta saadusta kokemuksesta olevan hyötyä oman tehtävän hoidossa, kun henkilö palaa Raision kaupungin palvelukseen.”

­_ _ _

 

*** esittää perusteluina virkavapaan myöntämiseksi:

 

”Opetuskokemukseni monipuolistuu, kun opetan lukuvuoden 2021–2022 alakoululaisia; tämä tulee hyödyttämään työskentelyäni myös yhtenäiskoulussa, kun saan kokemusta alakouluikäisten opettamisesta yläkouluikäisten opettamisen lisäksi. Lisäksi saan kokemusta reaaliaineen (historian) opettamisesta, josta tästäkin varmasti on yhtenäiskoulussa hyötyä. Saan myös kokemusta Puolalan koulun kieliluokan (englanti) toiminnasta, joten pystyn jatkossa tuomaan muun muassa tämän tietotaidon Raision kaupungin käyttöön.

 

Raision siirtyessä yhtenäiskoulumalliin on todennäköistä, että yhden aineen opettaja voi opettaa useampia aineita ja/tai valinnaisaineiden tarjontaa voidaan laajentaa myös viidennen ja kuudennen luokan valinnaisaineisiin. Molemmissa tapauksissa opettajan käytettävyys laajenee. Tällä hetkellä tällaista opetuskokemusta ei voi saada Raisiosta, Vaisaaren koulusta, mutta tähän on nyt tarjoutunut mahdollisuus Puolalan koulusta.

 

Vaisaaren koulun kieltenopettajista vain yhdellä opettajalla on kokemusta sekä ala- ja että yläkoulussa opettamisesta ja tämä on tulevan yhtenäiskoulun kannalta oppilaiden kannalta harmillinen ja epätasa-arvoinen tilanne; ala- ja yläkoulun opetus on erilaista ja näin ollen koen, että kielenopettajana minulla tulisi olla kokemusta myös alakoulun oppilaiden opettamisesta. Tulevana Raision yhtenäiskoulun opettajana haluan tehdä työni mahdollisimman hyvin, joten koen tämän mahdollisuuden (opettaa Puolalan alakoulussa) erittäin tärkeäksi, jotta voin kehittyä työssäni ja jotta minulla olisi ajantasaiset tiedot ja taidot opettaa viidennestä yhdeksänteen luokkaan Raision yhtenäiskoulussa.

 

 

 

 

 

 

Päätösehdotus                 Sivistysjohtaja Leena Laakso

 

Sivistyslautakunta keskustelee asiasta ja tekee päätöksen kokouksessa.

 

 

 

Päätös                               

Sivistyslautakunta päätti myöntää **lle palkatonta virkavapaata ajalle 1.8.2021 - 31.7.2022

 

Lisäksi sivistyslautakunta päätti, että jatkossa työ- ja virkavapaa tulee anoa sivistyskeskuksen laatimaa yhteistä lomaketta käyttäen.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa