RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Vapaa-aikalautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 18.05.2021/Pykälä 30
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 387/02.05.01/2021 |
§ 30
Vuoden 2021 toiminta-avustuksen myöntäminen urheiluseuroille
Liikunta- ja nuorisotoimenjohtaja Karita Toivonen 12.5.2021:
Liikuntapalvelujen vuoden 2021 talousarviossa urheilutoiminnan avustuksiin varattu määräraha on 84 000 euroa. Esitämme siitä käytettäväksi urheiluseurojen toiminta-avustuksen perusosaan 25 600 euroa.
Urheiluseurojen avustusohjeiden mukaan toiminta-avustukset ilmoitettiin haettaviksi 31.3.2021 klo 16 mennessä.
Toiminta-avustusta haki määräaikaan mennessä 16 urheiluseuraa. Yksi avustushakemus saapui myöhästyneenä.
Niiltä urheiluseuroilta, joilta puuttuu vielä tiliselvitykset tai muita asiakirjoja, suoritamme maksatuksen vasta saatuamme nämä asiakirjat. Maksatusta ei myöskään suoriteta, ellei ao. yhdistys ole hoitanut liikuntapaikkoja koskevia maksuvelvoitteitaan kaupungille.
Korona-pandemia on vaikeuttanut merkittävästi urheiluseurojen toiminnan toteuttamista vuosina 2020–2021. Tämän vuoksi lautakunnalle esitetään korona-pandemiasta johtuvia muutoksia toiminta-avustuksen toimintaosan käsittelyyn.
Etätreenit
Etätreeni on sovittuna kellonaikana ohjaajan/valmentajan toimesta toteutettu kaikille ryhmän urheilijoille samanaikaisesti toteutettu harjoitus. Pandemian aikana seurojen toteuttamista etätreeniohjauksista, jolloin lähiohjausta ei ole ollut mahdollista toteuttaa tarkoituksenmukaisesti, korvataan seuralle vuosina 2021 (jaetaan vuoden 2020 toimintaosa) ja 2022 (jaetaan vuoden 2021 toimintaosa) 50 % lähiohjauksen korvaussummasta / harjoituskerta.
Kaikki seurat voivat täydentää avustushakemustaan etäohjausten osalta 31.5.2021 mennessä. Seura on velvollinen esittämään kirjallisen yhteenvedon siitä, miten joukkueiden tai ryhmien ohjaus on jakautunut etä- ja lähiohjaukseen.
Harjoittelu liikuntatilojen käyttökiellon aikana
Mikäli avustusta hakeva yhdistys esittää joukkueen/ryhmän harjoitelleen täydet kalenteriviikot ajalla, jolloin tilojen täydellinen käyttökielto on ollut voimassa, tulee yhdistyksen tehdä selvitys siitä, miten harjoittelu on toteutettu.
Liikuntapalvelut voivat avustuksen valmisteluvaiheessa vähentää harjoitteluviikkoja käyttökieltoa vastaavalla viikkomäärällä, mikäli selvitystä ei ole toimitettu.
Ryhmää tai joukkuetta kohti hyväksyttyjen ohjaajien määrä
Seuran ohjattujen ryhmien tiedot: Tiedostoon kootaan kaikki vuoden 2020 aikana vähintään 8 viikkoa toimineet ryhmät. Ryhmä on joukkuelajeissa vähintään 6 henkilön ja yksilölajeissa vähintään 3 henkilön ohjattu harjoitusryhmä. Hyväksytään vain harjoitukset, ei kilpailuja, otteluita, turnauksia ja niihin liittyviä oheisharjoituksia.
Ajalta, jolloin ohjattujen harjoitusten järjestäminen on ollut sallittua, mutta henkilömäärältään rajattua, voidaan avustusohjeesta poiketen maksaa joukkueelle useammasta ohjaajasta / valmentajasta, mikäli joukkue on korona-pandemian ehkäisemisen vuoksi jaettu pienempiin harjoitteluryhmiin.
Korvaus on 50 % täydestä korvaussummasta / ohjattu pienryhmä. Esim. joukkue on jaettu kahteen pienryhmään, jolloin korvaus on 50 % + 50 % eli yhteensä 100 % kahden ryhmän osalta.
Seura on velvollinen esittämään yhteenvedon siitä, millaisissa ryhmissä ja millä ajalla harjoittelu on toteutettu normaalista poikkeavasti.
Korona-pandemiasta aiheutuneiden tarkennusten vuoksi toiminta-avustuksen toimintaosa siirtyy jaettavaksi seuraavaan vapaa-aikalautakunnan kokoukseen.
Kuntalain 52 §:n mukaan urheiluseurojen johtokuntien jäsenet ovat esteellisiä käsittelemään lautakunnassa toiminta-avustusten myöntämistä seuroille. Myös jaostojen jäsenet voivat olla esteellisiä siinä tapauksessa, että jaosto on taloudellisesti itsenäisessä asemassa.
Liitteet |
2 |
Toiminta-avustuksen perusosa 2021, jakoesitys |
Oheismateriaali |
5 |
Liikuntapalveluiden avustusohje.pdf |
Päätösehdotus Sivistysjohtaja Leena Laakso
Vapaa-aikalautakunta päättää
· jakaa vuoden 2021 toiminta-avustuksen perusosan urheiluseuroille liitteenä olevan jakoehdotuksen mukaan. Myönnetty avustus voidaan periä takaisin, jos avustuspäätös kumotaan muutoksenhaun johdosta ja
· hyväksyä seuraavat korona-pandemiasta johtuvat tarkennukset toiminta-avustuksen toimintaosan jakamiseen vuosien 2020 ja 2021 osalta:
o Etäohjauksista korvataan seuralle 50 % lähiohjauksen korvaussummasta. Seura on velvollinen esittämään kirjallisen yhteenvedon siitä, miten joukkueiden tai ryhmien ohjaus on jakautunut etä- ja lähiohjaukseen.
o Mikäli avustusta hakeva yhdistys esittää joukkueen/ryhmän harjoitelleen täydet kalenteriviikot ajalla, jolloin tilojen täydellinen käyttökielto on ollut voimassa, tulee yhdistyksen tehdä selvitys siitä, miten harjoittelu on toteutettu. Liikuntapalvelut voivat avustuksen valmisteluvaiheessa vähentää harjoitteluviikkoja käyttökieltoa vastaavalla viikkomäärällä, mikäli selvitystä ei ole toimitettu.
o Ajalta, jolloin ohjattujen harjoitusten järjestäminen on ollut sallittua, mutta henkilömäärältään rajattua, voidaan avustusohjeesta poiketen maksaa joukkueelle useammasta ohjaajasta / valmentajasta, mikäli joukkue on korona-pandemian ehkäisemisen vuoksi jaettu pienempiin harjoitteluryhmiin. Korvaus on 50 % täydestä korvaussummasta / ohjattu pienryhmä. Seura on velvollinen esittämään yhteenvedon siitä, millaisissa ryhmissä ja millä ajalla harjoittelu on toteutettu normaalista poikkeavasti sekä
· jakaa liikunnan toiminta-avustuksen toimintaosan seuraavassa lautakunnan kokouksessa.
Päätös
Kokouksessa esittelijänä toimi kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Tiina Salo.
Esittelijä teki seuraavan muutetun päätösehdotuksen:
Vapaa-aikalautakunta päättää
jakaa vuoden 2021 toiminta-avustuksen perusosan urheiluseuroille liitteenä olevan jakoehdotuksen mukaan. Myönnetty avustus voidaan periä takaisin, jos avustuspäätös kumotaan muutoksenhaun johdosta. Myöhästyneenä jätettyjä avustushakemuksia ei oteta huomioon avustusjaossa.
Lisäksi lautakunta hyväksyy seuraavat korona-pandemiasta johtuvat tarkennukset toiminta-avustuksen toimintaosan jakamiseen vuosien 2020 ja 2021 osalta:
- Etäohjauksista korvataan seuralle 100 % lähiohjauksen korvaussummasta. Seura on velvollinen esittämään kirjallisen yhteenvedon siitä, miten joukkueiden tai ryhmien ohjaus on jakautunut etä- ja lähiohjaukseen.
- Mikäli avustusta hakeva yhdistys esittää joukkueen/ryhmän harjoitelleen täydet kalenteriviikot ajalla, jolloin tilojen täydellinen käyttökielto on ollut voimassa, tulee yhdistyksen tehdä selvitys siitä, miten harjoittelu on toteutettu. Liikuntapalvelut voivat avustuksen valmisteluvaiheessa vähentää harjoitteluviikkoja käyttökieltoa vastaavalla viikkomäärällä, mikäli selvitystä ei ole toimitettu.
- Ajalta, jolloin ohjattujen harjoitusten järjestäminen on ollut sallittua, mutta henkilömäärältään rajattua, voidaan avustusohjeesta poiketen maksaa joukkueelle useammasta ohjaajasta / valmentajasta, mikäli joukkue on korona-pandemian ehkäisemisen vuoksi jaettu pienempiin harjoitteluryhmiin. Korvaus on 100 % täydestä korvaussummasta / ohjattu pienryhmä. Seura on velvollinen esittämään yhteenvedon siitä, millaisissa ryhmissä ja millä ajalla harjoittelu on toteutettu normaalista poikkeavasti.
Vapaa-aikalautakunta päättää jakaa liikunnan toiminta-avustuksen toimintaosan seuraavassa lautakunnan kokouksessa.
Vapaa-aikalautakunta hyväksyi muutetun ehdotuksen yksimielisesti.
Pöytäkirjaan merkittiin, että Juhani Hietala poistui esteellisenä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Esteellisyyden peruste hallintolain 28 § 1 mom. 5 kohta (yhteisöjäävi). Hietala on avustusta hakeneen yhdistyksen hallituksen jäsen.
Tiedoksi |
|
Hakijat |
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |