RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 04.05.2021/Pykälä 43
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Arviointikertomus 2020 |
|
Asianro 253/00.03.01/2021 |
§ 43
Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2020
Kuntalain 121.2 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.
Kuntalain 121.4 §:n mukaan tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.
Kunnanhallitus antaa kuntalain 121.5 §:n mukaan valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.
Tarkastuslautakunta on laatinut arviointikertomuksen vuodelta 2020.
Oheismateriaali |
1 |
Arviointikertomus 2020 |
Päätösehdotus Tarkastuslautakunnan pj. Tanja Parkko
1 saattaa arviointikertomuksen kaupunginvaltuuston tietoon, ja
2 pyytää kaupunginhallitusta antamaan lausuntonsa arviointikertomuksesta valtuustolle arviointikertomuksen käsittelyä varten.
Päätös
Tarkastuslautakunta hyväksyi yksimielisesti tehdyn ehdotuksen.
Tiedoksi |
|
Kaupunginhallitus |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |