RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 26.04.2021/Pykälä 67
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Henkilöstöraportti 2020 |
|
Asianro 448/01.00.02/2021 |
§ 67
Henkilöstöraportti vuodelta 2020
Yhteistoimintaryhmä 21.4.2021 § 31:
”Henkilöstöpäällikkö Jarmo Niitynperä:
´ Henkilöstöhallinto on koonnut oheismateriaalin mukaisen henkilöstöraportin vuodelta 2020. Raportti on koottu Kuntatyönantajien suositusten mukaisesti.
Henkilöstöpäällikkö Jarmo Niitynperä esittelee raportin kokouksessa.
Oheismateriaali |
5 |
Henkilöstöraportti 2020 |
Päätösehdotus Henkilöstöpäällikkö Jarmo Niitynperä
Yhteistoimintaryhmä käy raportin pohjalta tarvittavan keskustelun ja lähettää sen edelleen kaupunginhallituksen konsernijaoston, kaupunginhallituksen ja valtuuston käsiteltäväksi.
Päätös
Yhteistoimintaryhmä kävi raportin pohjalta keskustelun ja lähettää sen edelleen kaupunginhallituksen konsernijaoston, kaupunginhallituksen ja valtuuston käsiteltäväksi.
Anne Heikkinen pyysi korjaamaan työterveysneuvotteluiden määrän raporttiin, oikea luku on 38.”
Kaupunginhallituksen konsernijaosto 26.4.2021:
Oheismateriaali |
1 |
Henkilöstöraportti 2020 |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyy osaltaan henkilöstöraportin 2020 ja lähettää sen edelleen kaupunginhallituksen ja valtuuston käsiteltäväksi.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Kaupunginvaltuusto |
|
|
Kaupunginhallitus |
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |