RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 13.04.2021/Pykälä 49
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lukkarila 2, OAS (tela 13.4.2021) | |
Lukkarila 2, asemakaavan muutosluonnos (tela 13.4.2021) |
|
Asianro 564/10.02.03/2019 |
§ 49
Lukkarila 2, asemakaavan muutosluonnos
Maanomistaja on anonut asemakaavamuutosta omistamilleen kiinteistöille 412-1-179 ja 412-1-588, jotka sijaitsevat Raisiontien, Haunistentien, Jertantien ja Raisionjoen välisellä alueella. Kaavamuutoshanke on tullut vireille vuoden 2020 kaavoituskatsauksessa. Voimassa olevassa asemakaavassa vuodelta 1988 alueelle on osoitettu yleisten rakennusten korttelialue (Y-8/s) sekä viheraluetta (VL). Toteutumattoman Y-korttelin rakennusoikeus on tehokkuudella e= 0,30 laskettuna yhteensä 2744 kem2. Kaavamuutosalueella Haunistentien varrella sijaitsee paikallisesti arvokkaaksi luokiteltu vanha Lukkarilan maatilan pihapiiri, jonka säilyminen alueella turvataan kaavamuutoksen jälkeenkin.
Alueen asemakaavoitusta ohjaavassa keskikaupungin osayleiskaavassa kyseinen alue on osoitettu pientalovaltaiseksi asuntoalueeksi (AP-3). Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa alueelle pienmittakaavaista asuntorakentamista, mikä sijoittuu säilytettävän tilakeskuksen ympärille. Yhdyskuntarakenteen tiivistäminen Raisiontien varrella tukee joukkoliikenneakselin toimivuutta ja kehittämismahdollisuuksia. Luonnosvaiheen havainnekuvan on laatinut maanomistajan konsulttina toimiva Arkkitehtitoimisto Tarmo Mustonen Oy. Luonnoksessa on osoitettu rakennusoikeutta uudelle asuinrakentamiselle yhteensä n. 3600 kem2, joka sijoittuu kaksikerroksisiin asuintaloihin. Raisiontien liikenteen meluvaikutukset selvitetään kaavatyön edetessä.
Liitteinä ovat osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä asemakaavan muutosluonnos.
Liitteet |
2 |
Lukkarila 2, OAS (tela 13.4.2021) |
|
3 |
Lukkarila 2, asemakaavan muutosluonnos (tela 13.4.2021) |
Päätösehdotus Tekninen johtaja Antti Korte
Tekninen lautakunta merkitsee Lukkarila 2:n osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä asemakaavan muutosluonnoksen tietoonsa saatetuiksi.
Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Varsinais-Suomen Ely-keskus |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |