RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 29.03.2021/Pykälä 63
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 101/00.02.02/2021 |
§ 63
Konsernijaoston 29.3.2021 kokouksen ilmoitusasiat
Tehyn hallitus on päättänyt kokouksessaan 26.1.2021 jatkaa Tehy ry:n kuntasektorin luottamusmieskautta vuodella eli 31.12.2022 asti.
Tehy ilmoittaa keskitetysti kuntatyönantajalle kauden jatkumisesta, mutta Tehy Raision seudun ammattiosasto 217 ilmoittaa vielä erikseen tämän asian. Kauden jatkumisen perusteena on sote-uudistuksen eteneminen. On luontevaa, että uusi luottamusmieskausi alkaa yhtä aikaa hyvinvointitoimialueiden toiminnan käynnistyessä. Jos vaihdoksia tulee kesken kauden, niistä ilmoitetaan myöhemmin.
Raisiossa jatkaa pääluottamusmiehenä Ulla-Maija Soinio ja varapääluottamusmiehenä Nina Päivölä.
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Kaupunginhallituksen konsernijaosto merkitsee asian tietoonsa saatetuksi.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |