RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 18.03.2021/Pykälä 28
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 273/11.03.02/2021 |
§ 28
Hallintopakon asettaminen epäsiistien kiinteistöjen siivoamiseksi
Ympäristösihteeri Tuija Lojander 10.3.2021:
Ympäristölautakunta teki ympäristökatselmuksen 8.5.2019 kiinteistöillä 1-698, 1-701, 1-673 ja 1-700. Katselmuksessa todettiin, että kiinteistöt ovat epäsiistejä. Ympäristölautakunta päätti kokouksessaan 13.6.2019, § 47 siivous- ja kunnostuskehotusten lähettämisestä. Roskaajalle on lähetetty siivouskehotukset 24.6.2019 ja 1.11.2019. Siivouskehotuksen määräaika oli 31.12.2019. Siivouskehotuksen mukaan kiinteistöiltä tulee poistaa kaikki jätteeksi luokiteltavat materiaalit ja toimittaa ne todisteellisesti joko jäteasemille hyödynnettäväksi tai muualle asianomaiset luvat omaavalle vastaanottajalle edelleen käsiteltäväksi tai hyödynnettäväksi. Mahdolliset vaaralliset jätteet tulee toimittaa vaarallisten jätteiden keräykseen. Muut mahdollisesti käyttökelpoiset tavarat ja laitteet tulee järjestää siististi omiin kasoihin / pinoihin ja / tai varastoida sisätiloissa.
Ympäristölautakunta on varannut roskaajalle mahdollisuuden kirjallisen selityksen antamiseen 31.12.2019 mennessä. Kirjallista selvitystä ei ole toimitettu ympäristönsuojeluviranomaiselle annettuun päivämäärään mennessä.
Ympäristösihteeri ja rakennustarkastaja tekivät 4.2.2020 tarkastuskäynnin kiinteistöille 1-698, 1-701,1-673 ja 1-700. Kiinteistöjen 1:693 ja 1:701 omistajat olivat myös paikalla. Tarkastuskäynnin perusteella roskaaja ei ole noudattanut siivouskehotusta.
Tarkastusmuistio on oheismateriaalina.
Roskaajalle on ennen velvoitteen määräämistä ja uhkasakon uhan asettamista 8.2.2021 mennessä varattu tilaisuus lausua mielipide asiasta sekä antaa selitys asioista, jotka voivat vaikuttaa asian ratkaisuun. Kuulemiskirje on lähetetty 21.12.2020. Selitystä tai mielipidettä ei ole toimitettu annettuun päivämäärään mennessä.
Liitteet |
1 |
Henkilö- ja kiinteistötiedot, salainen JulkL 24.1 § 32 k. |
Oheismateriaali |
2 |
Tarkastusmuistio, salainen JulkL 24.1 § 32 k. |
Päätösehdotus Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila
Ympäristölautakunta päättää kiinteistöjen tilanteesta seuraavaa:
1. Ympäristölautakunta määrää roskaajan poistamaan kiinteistöllä 1-698 olevan rypsiöljysäiliön ja säiliön sisällön sekä toimittamaan ne todisteellisesti asianmukaiseen keräyspaikkaan (päävelvoite 1). Tämä velvoite on täytettävä 90 vuorokauden kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Päävelvoitteen 1 tehosteeksi ympäristölautakunta asettaa roskaajalle jätelain 129 §:n nojalla 3000 euron uhkasakon. Mikäli päävelvoitetta ei ole noudatettu määräaikaan mennessä eikä noudattamatta jättämiseen ole pätevää syytä, ympäristönsuojeluviranomainen voi tuomita uhkasakon maksettavaksi.
2. Ympäristölautakunta määrää roskaajan poistamaan kiinteistön 1-701 alueelta kaikki jätteeksi tai vaaralliseksi jätteeksi luokiteltavat tavaransa ja aineensa ja toimittamaan ne todisteellisesti joko jäteasemille hyödynnettäväksi tai muualle asianomaiset luvat omaavalle vastaanottajalle edelleen käsiteltäväksi tai hyödynnettäväksi (päävelvoite 2). Tämä velvoite on täytettävä 90 vuorokauden kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Päävelvoitteen 2 tehosteeksi ympäristölautakunta asettaa roskaajalle jätelain 129 §:n nojalla 4000 euron uhkasakon. Mikäli päävelvoitetta ei ole noudatettu määräaikaan mennessä eikä noudattamatta jättämiseen ole pätevää syytä, ympäristönsuojeluviranomainen voi tuomita uhkasakon maksettavaksi.
3. Ympäristölautakunta määrää roskaajan poistamaan kiinteistön 1-700 alueelta kaikki jätteeksi tai vaaralliseksi jätteeksi luokiteltavat tavarat ja aineet ja toimittaa ne todisteellisesti joko jäteasemille hyödynnettäväksi tai muualle asianomaiset luvat omaavalle vastaanottajalle edelleen käsiteltäväksi tai hyödynnettäväksi (päävelvoite 3). Kiinteistöllä on erilaista jätteeksi luokiteltavaa tavaraa kuten romuautoja, työkoneita, tynnyreitä, säiliöitä, tiiliä, betonirenkaita, puu- ja metallijätettä ja autonrenkaita. Tämä velvoite on täytettävä 180 vuorokauden kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Päävelvoitteen 3 tehosteeksi ympäristölautakunta asettaa roskaajalle jätelain 129 §:n nojalla 30 000 euron uhkasakon. Mikäli päävelvoitetta ei ole noudatettu määräaikaan mennessä eikä noudattamatta jättämiseen ole pätevää syytä, ympäristönsuojeluviranomainen voi tuomita uhkasakon maksettavaksi.
4. Ympäristölautakunta määrää roskaajan poistamaan kiinteistön 1-673 alueelta kaikki jätteeksi tai vaaralliseksi jätteeksi luokiteltavat tavarat ja aineet ja toimittaa ne todisteellisesti joko jäteasemille hyödynnettäväksi tai muualle asianomaiset luvat omaavalle vastaanottajalle edelleen käsiteltäväksi tai hyödynnettäväksi (päävelvoite 4). Kiinteistöllä on erilaista jätteeksi luokiteltavaa tavaraa kuten romuautoja, työkoneita, tynnyreitä, säiliöitä, tiiliä, betonirenkaita, puu- ja metallijätettä ja autonrenkaita. Tämä velvoite on täytettävä 180 vuorokauden kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Päävelvoitteen 4 tehosteeksi ympäristölautakunta asettaa roskaajalle jätelain 129 §:n nojalla 20 000 euron uhkasakon. Mikäli päävelvoitetta ei ole noudatettu määräaikaan mennessä eikä noudattamatta jättämiseen ole pätevää syytä, ympäristönsuojeluviranomainen voi tuomita uhkasakon maksettavaksi.
Päätöksen perustelut:
Jätelain 72 §:n mukaan ympäristöön ei saa jättää jätettä, hylätä konetta, laitetta, ajoneuvoa, alusta tai muuta esinettä eikä päästää ainetta siten, että siitä voi aiheutua epäsiisteyttä, maiseman rumentumista, viihtyisyyden vähentymistä, ihmisen tai eläimen loukkaantumisen vaaraa tai muuta niihin rinnastettavaa vaaraa tai haittaa. Jätelain 73 §:n mukaan roskaajan on poistettava esine tai aine ympäristöstä ja muutoinkin siivottava roskaantunut alue.
Jätelain 75 §:n mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi määrätä siivoamisvelvollisen täyttämään velvollisuutensa. Jätelain 129 §:n mukaan valvontaviranomaisen on tehostettava, jollei se ole ilmeisen tarpeetonta, tämän lain nojalla antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella tai toiminta keskeytetään tai kielletään.
Tässä päätöksessä asetettujen päävelvoitteiden 1, 2, 3 ja 4 tavoitteena on varmistaa, että roskaaja poistaa kiinteistöille sijoittamansa jätteet ja toimittaa ne asiaankuuluvaan keräyspaikkaan. Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen on asettanut päävelvoitteiden 1, 2, 3 ja 4 tehosteeksi uhkasakon uhan sen varalta, että siivoamisvelvollinen laiminlyö päävelvoitteiden toteuttamisen määräajassa.
Ilmoitusvelvollisuus
Jos asianomainen kiinteistö tai sitä koskeva käyttöoikeus luovutetaan, on tässä päätöksessä asetetusta velvoitteesta ja uhasta ilmoitettava luovutuksensaajalle ottamalla luovutuskirjaan sitä koskeva maininta tai tekemällä ilmoitus muutoin todisteellisesti. Lisäksi kiinteistönomistajan on ilmoitettava kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle luovutuksensaajan nimi ja osoite.
Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ilmoittaa tästä päätöksestä uhkasakkolain 19 §:n edellyttämällä tavalla Maanmittauslaitokselle, jotta kiinteistöjä 1-698, 1-701, 1-700 ja 1-673 koskevasta päävelvoitteesta 1, 2, 3 ja 4 ja sen tehosteeksi asetetusta uhasta tehtäisiin merkintä kiinnityksistä pidettävään rekisteriin. Samalla kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ilmoittaa aikaisemman päätöksen (Ympäristölautakunta 29.10.2012, § 99) perusteella tehtyjen merkintöjen poistamisesta kiinnityksistä pidettävästä rekisteristä kiinteistöjen 1-698, 1-701, 1-700 ja 1-673 kohdalta.
Sovelletut oikeusohjeet:
Jätelaki (646/2011) 72 §, 73 §, 75 §, 129 §, 137 §
Uhkasakkolaki (1113/1990) 1 §, 4 §, 5 §, 6 §, 7 §, 8 §, 10 §, 18 §, 19 §, 22 §, 23 §, 24 §
Hallintolaki (434/2003) 34 §
Tiedoksianto
Saantitodistuksella / haastetiedoksiannolla velvoitetulle
Muutoksenhaku
Muutosta päätökseen saa hakea valittamalla Turun hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä.
Päätös
Ympäristölautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Roskaaja |
|
|
Kiinteistöjen omistajat |
|
|
Maanmittauslaitos, Turku |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |