RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 01.03.2021/Pykälä 26
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kaupunginvaltuusto |
§ 103 |
9.11.2020 |
Kaupunginhallitus |
§ 50 |
15.2.2021 |
|
Asianro 967/07.02.01/2020 |
§ 26
Valtuutettu Pekka Heikkilän ym. valtuutettujen aloite koskien kaupunginvaltuuston kokousten lähettämistä verkossa
Päätöshistoria
Kaupunginvaltuusto 9.11.2020 103 §
Valtuutettu Pekka Heikkilä jätti seuraavan aloitteen:
”Kuntalain mukaan kunnan on tiedotettava asukkailleen kunnassa vireillä olevista asioista, niitä koskevista suunnitelmista, asioiden käsittelystä, tehdyistä ratkaisuista ja niiden vaikutuksista.
Raision valtuuston kokoukset kuvataan ja lähetetään seurattavaksi kaapelitalouksille. Kaikki asukkaat eivät kuitenkaan asu kaapelitalouksissa. Kaikilla ei myöskään ole mahdollisuutta tulla valtuustosalin lehtereille. Nettilähetykset mahdollistavat kaapelikanavaa laajemman katsojakunnan, sillä silloin lähetysten seuraaminen ei ole kiinni kaapeliverkon rajoista Nettilähetyksillä saavutettaisiin varmasti uusia katsojaryhmiä, erityisesti nuoria.
Suorana verkossa lähetettävät valtuuston kokoukset lisäävät päätöksenteon avoimuutta ja läpinäkyvyyttä sekä antavat useammalle kuntalaiselle mahdollisuuden seurata valtuustossa käytäviä keskusteluja. Päätöksenteon avoimuutta lisää myös lähetysten arkistoiminen siten, että kokoukset ovat myös jälkikäteen katsottavissa.
Erilaisten mahdollisuuksien tarjoaminen kuntalaisille kaupungin päätöksenteon seuraamiseen lisäisi asukkaiden kiinnostusta kotikaupungin asioihin ja saattaisi myös lisätä äänestysaktiivisuutta kuntavaaleissa.
.
Esitämme, että kuntalaisten tiedonsaannin helpottamiseksi Raision kaupunginvaltuuston kokoukset lähetetään Raisio-kanavan lisäksi suorana myös verkossa ja tallennetaan siten, että ne ovat myös jälkikäteen katsottavissa.
Kokousten striimaus ja tallennus lisäisi avoimuutta ja vahvistaisi kuntalaisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia. Videoita olisi mahdollista katsoa jälkeenpäin - silloin, kun se itselle parhaiten sopii. Lisäksi videointi lisäisi osallistumisen esteettömyyttä, koska kokousten seuraaminen on paikasta riippumatonta.
Pekka Heikkilä
Kristiina Engström Niko Toivonen
Saila Rintee Annika Ollila
Jonni Moislahti Kimmo Kosonen
Janne Laulumaa Niina Äikäs
Maria Virko”
Päätös Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Kaupunginhallitus 23.11.2020 340 §
- - -
Kaupunginhallitus lähettää valtuutettu Pekka Heikkilän aloitteen koskien kaupunginvaltuuston kokousten lähettämistä verkossa konsernihallinnon valmisteltavaksi. - - -
Kaupunginhallitus 15.2.2021 50 §
Hallintopäällikkö Anne Rantala 8.2.2021:
Valtuustoaloite Raision kaupunginvaltuuston kokousten lähettämisestä suorana verkossa on suositeltavaa. Valtuuston kokousten julkisuus on keskeinen osa hallinnon julkisuusperiaatteen toteuttamista. Yleisölle on järjestettävä mahdollisuus päästä seuraamaan valtuuston julkista kokousta. Raisiossa valtuuston kokousta on mahdollisuus seurata saapumalla paikanpäälle valtuuston istuntosaliin tai seuraamalla kokousta kaapelitv:n välityksellä. Valtuuston kokousten striimaaminen suorana verkkoon laajentaa katsojien piiriä ja antaa kuntalaisille lisää mahdollisuuksia seurata päätöksentekoa.
Valtuustoaloitteen johdosta on selvitetty teknisiä ratkaisuja lähetysten saamiseksi verkkoon. Selvitysten perusteella lähetysten ohjaaminen nettiin vaatii teknisiä muutoksia lähetyslaitteistoon. Tekniset muutokset ja testaukset on mahdollista toteuttaa kevään aikana. Samassa yhteydessä on todettava, että Raisio -kanavan lähetysten vaatima tekniikka on vanhentunut. Palvelun tuottajan mukaan palvelun mahdollisesti rikkoutuessa ylläpidossa on haastetta. Tästäkin syystä uusia tapoja välittää valtuuston kokouksia yleisölle tulee ottaa käyttöön. Koska Raisio –kanavan lähetysten lähettämiseen liittyy epävarmuustekijöitä, niiden lopettaminen tulee toteuttaa suunnitelmallisesti ja hallitusti.
Vastauksena valtuustoaloitteeseen esitetään, että Raision kaupunki aloittaa valtuuston kokousten lähettämisen suorana verkossa kevään kuluessa ja Raisio-kanavan lähetysten lähettämisestä luovutaan suunnitellusti tämän valtuustokauden päätyttyä.
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Kaupunginhallitus päättää
- esittää valtuustolle, että kaupunki aloittaa valtuuston kokousten lähettämisen suorana verkossa tämän kevään kuluessa ja että Raisio –kanavan lähetyksistä luovutaan kuluvan valtuustokauden päätyttyä.
- saattaa aloitteen valtuuston tietoon ja esittää valtuustolle, että se toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.
Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Elinvoimapäällikkö Samu Mattila poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 19.17.
Puheenjohtaja keskeytti kokouksen tauon ajaksi tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 19.17-19.31.
Päätösehdotus Kaupunginhallitus
- esittää valtuustolle, että kaupunki aloittaa valtuuston kokousten lähettämisen suorana verkossa tämän kevään kuluessa ja että Raisio –kanavan lähetyksistä luovutaan kuluvan valtuustokauden päätyttyä.
- saattaa aloitteen valtuuston tietoon ja esittää valtuustolle, että se toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.
Päätös
Kaupunginhallituksen tekemä ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Videopaja |
|
|
Dna Oy |
|
|
Pekka Heikkilä |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |