RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 01.03.2021/Pykälä 30
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 317/10.03.01.01/2021 |
§ 30
Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. valtuutettujen aloite koskien kirsikkapuiston perustamista Hulvelan alueelle
Valtuutettu Hannele Lehto-Laurila jätti seuraavan aloitteen:
”Raision yhtenä vetovoimatekijänä on joka vuosi yhä tunnetummaksi kohteeksi tullut upea Alppiruusupuisto, jonka puitteissa on järjestetty ja voidaan järjestää erilaisia tapahtumia ja paikalle on viime syksynäkin löytäneet paitsi lukuisa joukko ulkoilijoita myös sadat autoilijat kun puistossa järjestettiin kynttiläpolkutapahtuma.
Tällaisia kohteita Raisioon sopisi paljon muitakin ja esitän, että Hulvelan alueelle, lähelle seniori- ja vanhustentaloja, perustettaisiin kirsikkapuisto Helsingin tapaan. Roihuvuoren kirsikkapuisto Helsingissä on saanut alkunsa, kun Suomessa asuva japanilainen kauppias sai idean, että Helsingissä asuvat japanilaiset, heidän perheenjäsenensä ja Suomessa toimivat japanilaiset yritykset voisivat lahjoittaa helsinkiläisille kirsikkapuita hanami-juhlan pitämistä varten. Järjestetyssä keräyksessä saatiin kokoon 152 Prunus sargentii -kirsikkapuuta. Kirsikkapuiden kukinta vaihtelee vuosittain sääolojen mukaan, mutta on kuitenkin eri kuin alppiruusujen, joten tältäkin osin puistot vetäisivät puoleensa katsojia eri aikoina.
Kirsikkapuisto toisi elävyyttä myös läheisissä senioritaloissa asuville helpon saavutettavuutensa johdosta, kuten myös keskustan kerrostaloasukkaille. Samoin alueen saavuttavat helposti myös leikkipuistolaiset, päiväkotilapset ja Pohjoisraittia urheiluharrastuksiin Kerttulaan matkaavat, joten iloa puisto antaisi varsin monelle.
Alullepanijana Raisiossa voisi olla kaupunki ja eri yritykset, yhdistykset ja yksityisetkin, jotka kaikki saisivat istuttaa paikalle oman puunsa ja siihen myös oman logonsa kertomaan, kuka tai mikä yritys on ollut mukana hankkeessa. Esitän vielä, että asia annetaan teknisen puolen viheryksikölle suunniteltavaksi, jossa vihersuunnittelija Markku Tuomisella on vahva näkemys ja ote asiaan, sillä hänen aikaansaannoksiaan yksikkönsä kanssa on myös Raision Alppiruusupuisto.
Raisiossa 1.3.2021
Hannele Lehto-Laurila
sekä muut aloitteeseen yhtyvät valtuutetut
Kimmo Kosonen Elisa Vuorinen
Jari Pulkkinen Helena Sukari
Aki-Petteri Löfgren Jari Salonen
Annika Ollila Janne Laulumaa
Sari Suominen Sirpa Ek
Harri Seikola Janette Broberg
Merja Niemi Jukka A. Rantala
Markus Maunula Tanja Parkko
Saila Rintee Eeva Savola
Heikki Laine Emma Lindqvist
Anneli Kivijärvi Maria Virko
Niina Äikäs”
Päätös
Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
|
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |