RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 15.02.2021/Pykälä 32
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vakanssin perustiedot, varhaiskasvatuksen lastenhoitajan (vara) |
|
Asianro 256/01.01.00/2021 |
§ 32
Kolmen varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kuukausipalkkaisen työsuhteen perustaminen
Varhaiskasvatuksen johtaja Päivi Rantanen esittää:
Esitys varhaiskasvatuksen varahoitajien toimien perustamisesta 1.8.2021 alkaen
Varahoitajien vakanssien perustaminen
Vuoden 2021 talousarvio sisältää kolmen varhaiskasvatuksen lastenhoitajan toimen perustamisen varahoitajan tehtäviin.
Vuoden 2021 toteutuman mukaisesti äitiys –ja sairauslomien sijaisuuksiin käytettiin ko. vuonna 400 996€. Tällä summalla olisi palkattavissa 15 varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa koko vuodeksi. Varahenkilöiden määrän lisääminen ei kokonaan poista sijaistarvetta, mutta se vähentää sitä. Se myös turvaa jonkin verran paremmin riittävän hoito- ja kasvatushenkilöstön määrän sairauspoissaolojen kohdalla.
Varhaiskasvatuksessa on kolme varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa varahenkilönä: Varppeen, Metsäaron – Vaisaaren ja Petäsmäen – Kerttulan alueella. Kuudella yksiköllä ei varahenkilöä ole.
Esitän perustettavaksi kolme varhaiskasvatuksen lastenhoitajan toimea varahoitajan tehtäviin Hakinmäen ja Kaanaan päiväkoteihin yksi yhteinen toimi, Lapiokujan, Konsan ja Ihalan esiopetukseen yksi yhteinen toimi sekä Pasalan ja Pasalanpuiston päiväkoteihin yksi yhteinen toimi.
Varhaiskasvatuksessa on tänä päivänä (10.2.2021) tullut eteen tilanne, jossa olemassa olevat hoitopaikat työntekijöineen eivät riitä 1.4.2021 alkaen. Olemassa oleviin ryhmäpäiväkoteihin voidaan hoitopaikkoja lisätä jonkin verran. Työntekijöitä niihin on yritetty hakea Kuntarekryn kautta tuloksetta. Hakijoita on ollut neljä, jotka eivät kuitenkaan ole ottaneet tarjottua työtä vastaan tai eivät ole olleet soveliaita tehtävään. Tämän johdosta esitän, että edellä mainitut varahoitajan tehtävät perustettaisiin jo 1.4.2021 alkaen. Vakituinen työ saattaisi houkutella useampia hakijoita. Heidän avullaan hoitopaikkojen järjestyminen kaikille hakijoille saattaisi järjestyä.
Liitteet |
2 |
Vakanssin perustiedot, varhaiskasvatuksen lastenhoitajan (vara) |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää:
1. Raision kaupunkiin perustetaan 1.4.2021 lukien kolme varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kuukausipalkkaista työsuhdetta, joiden ensimmäinen sijoituspaikka on varhaiskasvatus.
2. Vakanssien palkkauksen ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät oheisen vakanssin perustiedot -lomakkeen mukaan.
3. Vakansseille annetaan täyttölupa.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Leena Laakso, Sivistyskeskus |
|
|
Päivi Rantanen, Varhaiskasvatus |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |