RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 01.02.2021/Pykälä 25
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vakanssin perustiedot, tiedottaja |
|
Asianro 226/01.01.00/2021 |
§ 25
Tiedottajan määräaikaisen kuukausipalkkaisen työsuhteen perustaminen
Henkilöstöpäällikkö Jarmo Niitynperä:
Koronapandemia aiheuttaa paineita kaikissa keskuksissa. Eräs osa-alue on viestintä, jossa edellytetään nopeaa reagointia muuttuvissa tilanteissa. Tällä hetkellä kaupungin viestintäpäällikkö on henkilö, joka koordinoi ja tukee kaikkea pandemiaan liittyvää viestintää. Lisäksi viestintäpäälliköllä on hoidettavanaan kaikki toimenkuvaansa kuuluvat tehtävät. Tämän johdosta kaupungin johtoryhmässä on keskusteltu kaikkia keskuksia palvelevan määräaikaisen tiedottajan palkkaamisesta avustamaan erityisesti pandemiaan liittyvässä viestinnässä. Ensisijaisesti ajatuksena on palkata tehtävään henkilö työllistämistuella, jolloin se olisi mahdollista varattujen työllistämismäärärahojen puitteissa. Koska, tiedottaja tarvitaan mahdollisimman nopeasti, johtoryhmässä keskusteltiin myös mahdollisuudesta palkata henkilö ilman työllistämistukea, jollei soveliasta palkkatuella työllistettävää henkilöä löydetä. Tällöin henkilön palkkaamisesta aiheutuvat kustannukset jaettaisiin kaikkien neljän keskuksen osalle. Tämän mahdollistamiseksi on tehty vakanssiesitys konsernijaostolle.
Liitteet |
5 |
Vakanssin perustiedot, tiedottaja |
Oheismateriaali |
1 |
Tiedottajan vakanssin täyttölupahakemus, uusi |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää:
1. Raision kaupunkiin perustetaan ajalle 2.2.2021 – 31.12.2021 tiedottajan määräaikainen kuukausipalkkainen työsuhde, jonka ensimmäinen sijoituspaikka on konsernihallinto.
2. Vakanssin palkkauksen ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät oheisen vakanssin perustiedot -lomakkeen mukaisesti.
3. Vakanssille annetaan täyttölupa.
4. Vakanssin ulkoisen täytön vaihtoehtona selvitetään mahdollisuutta sisäiseen rekrytointiin.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |