RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen konsernijaosto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 18.01.2021/Pykälä 6
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 822/01.02.03/2020 |
§ 6
Kunnia- ja ansiomerkkien jakotilaisuus
Henkilöstöpäällikkö Jarmo Niitynperä:
Raision kaupunki on vuosittain hakenut luottamushenkilöille ja henkilöstölleen kunnia- ja ansiomerkkejä tai heidät on huomioitu Raisio-aiheisilla koruilla. Näin on päätetty tehdä myös viime vuonna. Merkit tai vaihtoehtoisesti Raisioaiheiset korut on perinteisesti luovutettu maaliskuussa järjestetyssä tilaisuudessa. Kuluvana vuonna tilaisuutta ei koronatilanteesta johtuen voida järjestää kevään aikana. Tämän johdosta esitetään, että merkit ja korut toimitetaan saajille kevään aikana ja mahdollisuuksien mukaan järjestetään juhlatilaisuus henkilöille syksyllä.
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää, että viime vuoden osalta kunnia- ja ansiomerkit ja pitkään palvelleille luovutettavat korut toimitetaan kuluvana vuotena suoraan henkilöille, jotka ne saavat ja mahdollinen juhla järjestetään syksyllä, mikäli koronatilanne sen sallii.
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |