Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 12.10.2020/Pykälä 78

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 213/05.00/2020

§ 78

Valtuutettu Jari Pulkkisen ym. valtuutettujen aloite koskien Valo-valmennuksen jatkumista

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginvaltuusto 27.1.2020 16 §

 

Valtuutettu Jari Pulkkinen jätti seuraavan aloitteen:

 

“Valo-valmennus Raisiossa

 

Valo-valmennuksessa pitkäaikaistyöttömien tai muutoin vaikeasti työllistettävien työtehtäviä kuntouttavassa työtoiminnassa, työkokeilussa tai palkkatukityössä (Raisiossa pääasiassa kuntouttavassa työtoiminnassa) muokataan jonkun tutkinnon perusteiden mukaisiksi. Tällöin valmentautuja oppii työtä tekemällä tutkinnon mukaiset asiat ja voi suorittaa näytön ammatilliseen oppilaitokseen. Kun näyttöjä on riittävästi, niistä muodostuu kokonainen tutkinto. Tutkinto on yleensä perustutkinto, mutta voi olla myös ammattitutkinto tai erikoisammattitutkinto. Pääsääntöisesti yhteistyöoppilaitoksena on Raseko (Raision seudun koulutuskuntayhtymä). Tarvittaessa tehdään yhteistyötä myös muiden ammatillisten oppilaitosten kanssa ympäri Suomea.

 

Valo-valmennus alkoi Raisiossa Varsinais-Suomen valo-valmennus-hankkeella 2015. Valmentaja aloitti 2015 elokuun loppupuolella. Hanke jatkui 31.3.2018 asti. Hankkeen aikana Raisiossa valmennuksessa oli kaikkiaan 40 asiakasta, joista 22 jatkoi vielä seuraavaan hankkeeseen. 9 valmentautujaa suoritti koko tutkinnon. Tutkinnon osia hankkeessa suoritettiin kaikkiaan 76. Tutkinnon suorittaneista 7 työllistyi, 1 siirtyi äitiyslomalle ja 1 jatkoi työttömänä. (ESR-rahoitteinen hanke, hankekumppaneina V-S Sininauha, Raina-säätiö ja Turun kaupunki)

 

Valovoima-hanke alkoi 1.4.2018 ja jatkuu vuoden 2020 loppuun. Hanke jatkaa valo-valmennusta, mutta pyrkii tehostamaan toimintaa digitalisaation ja yritysyhteistyön avulla. Valovoima hankkeessa on Raisiossa vuoden 2019 loppuun mennessä tehty 115 tutkinnon osaa, joista tähän asti on muodostunut 12 koko tutkintoa. Hankkeen viimeinen vuosi keskittyy yritysyhteistyön kehittämiseen. Hankkeessa on vuoden 2019 loppuun mennessä ollut kaikkiaan 54 asiakasta, joista osa on työllistynyt ja osa lähtenyt opiskelemaan. Aktiivisia asiakkaita on tällä hetkellä 20. (ESR-rahoitteinen hanke, hankekumppaneina Valo-valmennusyhdistys, Turun kaupunki ja Raina-säätiö)

 

Valo-valmennuksen asiakkaat ovat vaikeasti työllistyviä. Monilla on pitkän työttömyyden lisäksi mielenterveys-ja päihdeongelmia, fyysisiä haasteita, kieliongelmia, ylisukupolvista huono-osaisuutta, velkaongelmia, kiusaamistaustaa, ym. Yleensä valo-valmennukseen tulevat ihmiset eivät ole voineet kuvitellakaan, että heillä on mahdollisuus hankkia ammatti ja päästä vielä työelämään. Valo-valmennus antaa heille uuden mahdollisuuden. Tutkinnon suorittaminen lisää pikkuhiljaa valmentautujien itseluottamusta sekä halua laittaa elämänsä muiltakin osin kuntoon. Valmentautujat ryhtyvät hoitamaan terveyttään, korjaavat ruokavaliota, kohottavat kuntoaan, ryhtyvät järjestelemään talouttaan ja hoitamaan velkojaan. Valo-valmennus antaa mahdollisuuden heille, joilla on hyvin kielteinen asenne kouluja kohtaan tai eivät jaksa keskittyä kouluopetukseen. Valo-valmennus tarjoaa myös mahdollisuuden korjata asennetta koulutusta kohtaan ja siirtyä normaaliin tutkintokoulutukseen. Valo-valmennus tarjoaa sitä kautta myös mahdollisuuden korkeakouluopintoihin.

 

Valo-valmennuksella on hankittu myös lisää osaamista kaupungin kuntouttavan työtoiminnan työnsuunnittelijoille (palkkatuella), jotta he pystyvät tehokkaammin ohjaamaan kuntouttavan työtoiminnan asiakkaita polullaan kohti työelämää. Ohjausosaamista työnsuunnittelijoilla ei ennestään ollut.

 

Raisiossa on luotu hieno malli pitkäaikaistyöttömien eteenpäin saattamiseksi ja työllistymisen esteiden poistamiseksi. Malliin tullaan tutustumaan ympäri Suomea.

 

Hanke on kuitenkin loppusuoralla. Enää hankkeeseen ei voida ottaa valmentautujia, jotka tarvitsevat koko tutkinnon, koska hankeaikaa on jäljellä enää vuosi ja tutkinnon suorittamiseen menee vähintään sen verran, yleensä kauemminkin. Pisimmillään tutkintoa on tehty 4 vuotta, nopeimmillaan se on suoritettu kyllä jopa 3 kuukaudessa. Hankkeen päättyessä tämä toiminta todennäköisesti loppuu Raisiosta. Ilman erityistä osaamista valo-valmennusta ei kuntouttavassa työtoiminnassa pystytä muun toiminnan ohessa hoitamaan.

 

 

Anomme Varsinais-Suomen Valo-valmennus hankkeelle jatkuvuutta, Mahittulan Toimintakeskuksessa. Valovalmennus-projektin kautta on tullut huomattavia säästöjä kaupungillemme, jopa hyvinkin huonokuntoisten asiakkaiden kautta. Osa kuntoutujista on jatkanut opiskelua, osa on päässyt työhön. Valo­valmennuskoordinaattorin palkkaus loppuu vuoden 2020 lopussa. Pyydämmekin toimenpiteitä palkkauksen jatkumiselle, pelkästään hyvien tulosten ja palautteiden perusteella. Selvitys myös tiedon saannista nopeasti hankkeen jatkumisesta, syynä pidempiaikaisten koulutusten vastaanottojen mahdollisuus vielä tänä vuonna.

 

Raision KD:n valtuutettu Jari Pulkkinen

 

Pekka Heikkilä Jarmo Rosama

Sirpa Ek                                          Janne Laulumaa

Kimmo Kosonen                         Emma Lindqvist

Jukka Rantala  Sari Suominen

Niina Äikäs                                    Merja Niemi

Annika Ollila                                  Maria Virko

Sari Packalén”

 

                                                         

Päätös                                            Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

Jonni Moislahti poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 18.43.

 

 

Kaupunginhallitus 3.2.2020 § 27

 

                                                          ”- - -

                                                          Kaupunginhallitus lähettää - - - valtuutettu Jari Pulkkisen aloitteen koskien Valo-valmennuksen jatkumista sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan valmisteltavaksi, - - -”

 

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 1.9.2020 117 §

 

                                                          Työllisyyspalveluiden johtaja Kimmo Rinne 19.8.2020:

                                                         

Valovalmennus on toimintamallina esittänyt toimivuutensa aloitteessa

kuvatulla tavalla. Asiaan on syytä palata TA2021:n yhteydessä. Tarkoituksena on löytää ratkaisu, jossa valovalmennusta voidaan jatkaa mahdollisimman kustannustehokkaasti toteutettuna.

 

 

Päätösehdotus                           Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta antaa valtuustoaloitteeseen edellä olevan vastauksen.

 

 

Päätös                                            Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Kaupunginhallitus 5.10.2020 273 §

 

Päätösehdotus                           Vs. kaupunginjohtaja Antti Korte

 

Kaupunginhallitus päättää

 

-       merkitä aloitteeseen annetun vastauksen tiedokseen ja

-       saattaa sen valtuuston tietoon ja esittää valtuustolle, että se toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

ehdottaa valtuustolle, että valtuusto merkitsee aloitteeseen annetun vastauksen tiedokseen ja toteaa valtuustoaloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallituksen tekemä ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Jari Pulkkinen

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa